Appivanhempien kanssa paritalossa asuminen. Voiko toimia?

Ei toimi.

No meillä ei olisi toiminut, puistattaa ajatuskin.

Mahdollisesti näin käy. Riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon (appivanhemmat) sekaannutaan toisten asioihin. Jos molemmat elävät omaa elämäänsä ja sallivat sen toisillekin, voi onnistua.

Ehdoton edellytys on kuitenkin se, että ei ole sellaista väliovea, josta pääsee huoneistosta toiseen.

Ei ainakaan meillä. Kummaltakaan puolelta. Rajojen pitämisessä on nytkin ongelmia.

Mun siskon perheellä toimii tosi hyvin. Hieman kateellisena seuraan sivusta, mutta tiedän ettei sama olisi meillä mahdollista.

Et voi edes leikilläs kysyä tollasta.

Ja juu, on totaalinen itsemurha.

Voihan se toimiakin mutta itse en olisi halunnut ikinä.

Tunnen perheen, jolla tämä järjestely toimii hyvin.

Me on asuttu appivanhempien kanssa samalla kadulla ja se toimi äärettömän hyvin. Joten olisi varmaan toiminut paritalossakin. Sillä edellytyksellä, että kuitenkin pihat selkeästi kummallakin omat, jotta voi laittaa oman mielensä mukaan.

Omien vanhempieni kanssa en olisi halunnut asua näin lähekkäin...

Voi toimia tai sitten ei, riippuu niin paljon ihmisistä ja henkilökemioista. Meillä miehen vanhempien kanssa toimisi, mun vanhempien kanssa ei.

Luulenpa että harvoilla toimisi. Meillä on kymmeniä kilometriä välimatkaa appivanhempiin eivätkä sieltäkään käsin pysty kunnioittamaan yksityisyyttä. Jos ei vastaa tuntiin puhelimeen, tulevat kurkkimaan ikkunoista. En missään nimessä asuisi samassa rakennuksessa tai edes samalla kadulla niiden kanssa.

En usko, että toimii. Mulla ja anopilla esim. on hyvät välit, nähdään paljon, soitellaan jne. silti kummankin mielestä olis aivan kamalaa, jos asuttais esim. samassa maatalossa.

Useinmiten aina jommalta kummalta homma karkaa käsistä. Joko anoppi pitää miniänkin taloa omanaan ja huushollaa sielläkin sääntöineen tai miniä hoidattaa anopilla lapset 24 h/vrk.

[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 13:33"]

Luulenpa että harvoilla toimisi. Meillä on kymmeniä kilometriä välimatkaa appivanhempiin eivätkä sieltäkään käsin pysty kunnioittamaan yksityisyyttä. Jos ei vastaa tuntiin puhelimeen, tulevat kurkkimaan ikkunoista. En missään nimessä asuisi samassa rakennuksessa tai edes samalla kadulla niiden kanssa.

[/quote]

Tässäpä se just on. Jos vanhemmat on hankalia, haluaa puuttua kaikkeen ja tunkee jatkuvasti kutsumatta käymään jne. niin ei siinä muutama kymmenen kilometriä auta lainkaan. Aika moni varmaan kuitenkin asuu alle 100 km päässä vanhemmistaan.

Omien vanhempieni naapurissa voisin hätätilanteessa asua, koska en usko että puuttuisivat elämäämme erityisemmin. Olen asunut 2 kilometriä vanhemmistani ja koko puolentoista vuoden ajalla äiti kävi kylässä kolme kertaa, iskä kahdesti ja toisella kerralla muutin pois. 

Anoppia en huolisi seinän taakse maksustakaan. Nyt asutaan samassa kaupungissa eri puolilla ja kärsitään siitäkin. Tulee jatkuvia yllätyskyläilyjä, päivittäisiä puhelinsoittoja, aina pitäisi mennä sinne käymään ja loukkaantuu jos ei mennä (mun linjani on että loukkaantukoon rauhassa). Poikaansa hänen pitää tavata vähintään kerran viikossa. Ja tuo kyläily on ahdistavaa, koska hän haluaisi sisustaa meidän asuntoa (tulee aina esim. huonekasvi tai verhot mukana) ja kaiken lisäksi tuo meille joka ikinen kerta jotain kokkaamaansa ruokaa laatikkokaupalla ja vie ne itse suoraan jääkaappiin. Penkoo myös huoletta kaappeja. On sellainen olo, että meillä ei ole mitään yksityiselämää ja odotan innolla, että pääsemme pian muuttamaan toiselle puolelle maata. Olen varma, että olisin psykiatrisella mikäli anoppi asuisi metriäkään lähempänä.