Kappas, tuttava erosi TAAS
Ei siinä mitään muuten, mutta tuttavuutemme aikana tämä on nyt kolmas romanssi ja vituttaa kun kohta tulee taas neljäs. Miten tollo ihminen voi olla?? Kaava on sama aina, ensin hullaannutaan ja muutetaan heti yhteen, aletaan suunnittelemaan häitä ja lapsia ja rakennetaan paniikinomaisesti omaa kotia. Muutaman kuukauden kuluttua kelataan taaksepäin ja setvitään exiä ja nykyisiä ja tulevia yms. ja tapellaan. Sitten sovitaan. Tapellaan. Ja kaikki tapahtuu Facebookin välityksellä. Kammottavaa seurata, ja se kaava on rikkomaton. MIKSI te jaatte elämänne puolututtujen kanssa??Minä käytän Facebookia pintapuolisesti ja tuttuja on koulusta ja työpaikalta, ja tuntuu hirveältä kun osalla ihmisistä ei ole mitään rotia mitä jakaa ja millaisen kuvan itsestään antaa. Ja ennenkaikkea, miten aikuinen fiksu (?) ihminen edes ilkeää hehkuttaa tulevia häitä kun takana on lähihistoriassa kaksi kipakkaa eroa ja tulehtuneita ihmissuhteita. Eikä siinä, mutta MIKSI ne kerrotaan kaikille muille ei sellaiset asiat pitäisi kuulua entisille työtovereille ja vanhoille yläastekavereille joiden naamaa et edes väkijoukossa tunnistaisi!
Pitäisitte omana tietonanne oikeasti, on myötähäpeällistä seurata kun aikuiset ihmiset ensin hehkuttaa ylimaallista onneaan (ja sitten skeptikot leimataan kateellisiksi) ja ei mene kauaa kun parisuhdestatus ja yhteiset kuvat yms. poistuvat, ja sitten tulevat nämä arvoitukselliset "elämä vielä hymyilee joskus <3" statukset ja päivän positiiviset-kuvasarja.
Vituttaa niin paljon ettei mitään rajaa, kun Facebookia ei käytetä järjellä vaan tunteella..mikä helvetin vimma ihmisillä on läväyttää KAIKKI toisten eteen? Mun on hirveän vaikea ottaa vakavasti tuttavaani jonka saippuadraama elämää olen seurannut etusivuni välityksellä, ja vaikka sen tyypin piilottaa etusivulta, niin jokos siihen ilmestyy se jonkun yhteisen kaverin kautta.. Kun näen tyypin livenä, mietin vaan että onko sillä kaikki ihan kotona...