minkälaista on lastenkodeissa?
Kommentit (38)
musta olisi kiva ihan mielenkiinnosta tietää, millaista on kun on perhe? tai suku johon kuulut ja olet arvokas omana itsenäsi ?
minulle lastensuojelulaitos tili pelastukseksi.. olen jäänyt orvoksi 2 vuotiaana, asunut 10 vuotta sukulaisen luona sijais"kodissa" ja 4 vuotta laitoksessa. ne 4 vuotta tekivät minusta ihmisen. mutta toki edelleen mietin, millaista olisi, jos olisin saanut olla jollelin niin tärkeä kuin omat lapsrni ovat minulle. olisi myös kiva, jos lapsillani olisi isovanhemmat... olen edelleen tekemisissä entisrn omahoitajani kanssa säännöllisesti, eikä siitä ole kauaa kun keskustelimme siitä tavasta hoitaa, ja perhetyön muodoista 80-90- juvun taitteessa, kun minä asuin laitoksessa. paljon on muuttunut senkin jälkeen.
Joku halusi tietää mitä meistä on tullut.. aiheesta on tehty tutkimusta -95, olin siinä osallisena. tervemenoa kaivamaan sitä kirjastosta. minusta tuli suuren perheen äiti, yhden miehen vaimo, ylioppilas ja sairaanhoitaja. ei risa lapsees naamasta näy, sisällä se kalvas ja joskus on ehkä se hetki että haleufun terapiaan niitä asiota purkamaan. mutta korostan, ne laitosvuodet olivat se hyvä jakso kasvussani.
Tunnen yhden työntekijän ja hän ainakin välittää niistä lapsista. On elänyt iloja ja suruja ja sanoo saavansa olla maailman parhaassa työssä. Moni lapsi aikuisena käy vieläkin hänen luonaan kylässä ja lähettää syntymäpäiväkortteja.
On surrut monen lapsen kohtaloa ja välillä ehkä väsynytkin juuri siksi, että on niin tunteella matkassa työssään.
Joten turhaan te niitä työntekijöitä haukutte ennakkoluuloisesti. Hän on ollut todella sijaisäiti monelle ja monet lapset muistavat häntä vielä aikuisenakin.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:24"]

[/quote]
Hyvä kuulla, että jollakin on ollut hyväkin olla laitoksessa.
Ja tosiaan varmasti parempi on hyvä laitos kun kaamea perhe. Kaameassa perheessä kasvaneena suksualisiin ei pidetä sitten enää yhteyttä ja samallalailla ollaan vailla isovanhempia yms..
Eli vaikka en ole laitoksessa ollut niin, en tiedä millaista on elää hyvässä perheessä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:29"]
Tunnen yhden työntekijän ja hän ainakin välittää niistä lapsista. On elänyt iloja ja suruja ja sanoo saavansa olla maailman parhaassa työssä. Moni lapsi aikuisena käy vieläkin hänen luonaan kylässä ja lähettää syntymäpäiväkortteja.
On surrut monen lapsen kohtaloa ja välillä ehkä väsynytkin juuri siksi, että on niin tunteella matkassa työssään.
Joten turhaan te niitä työntekijöitä haukutte ennakkoluuloisesti. Hän on ollut todella sijaisäiti monelle ja monet lapset muistavat häntä vielä aikuisenakin.
[/quote]
Eli laitos ei itsessään ole tae paremmasta vaan se, että siellä on oikeasti hyviä, välittäviä työntekijöitä. varmasti tästä syystä ihmisillä on erinlaisia kokemuksia lastenkodeista.
Pientä infoa löytyi lokakuun liikkeen sivuilta.
Lapsemme laitoksissa osa 1 - Miten päädytään laitokseen?
Lapsemme laitoksissa Osa 2 - Mitä laitoksissamme tapahtuu
No kylläpä olet tarinan keksinyt. Ensinnäkin lastenkoteihin ei koskaan saa nuoret ottaa ystäviään yökylään ja toisekseen nuori äiti lapsensa kanssa olisi sijoitettu heti synnytyksen jälkeen ensikotiin ja sitten siitä tuettuun asumiseen. vauvoja ei ikinä pidetä lastenkodeissa muiden nuorten arkea sekoittamassa. Naurettavaa lastensuojelun mustamaalaamista.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:22"]
Aivan kamalaa. Kaverini joutui ylä-asteella lastenkotiin, olin pari kertaa siellä yökylässä. Yhtenä yönä yhden vauvan annettiin huutaa puoli yötä, ennen kuin kukaan auttoi. Kukaan ei puuttunut lasten toisiinsa kohdistamaan väkivaltaan. Se samainen vauva sai huutaa päivälläkin pitkään, kunnes yksi asukeista meni vauvan luokse ja vaihtoi vaippaa ja lämmitti maitoa. Hoitajat toruivat. Kerran kuulin, kun Se hoitaja kirosi sitä vauvaa :(
[/quote]
Tämä ei ole mahdollista, koska
1.) Laitos/lastenkoti ei ole ensikoti.
2.) Laitoksissa ei saa yökyläillä. Myöskään perhekodeissa ei saa yökyläillä.
3.) Laitoksissa ei ole vauvoja
4.) Laitoksissa ei ole ominpäin asiaa kaapeille.
5.) Jos pieksät jonkun laitoksessa, menet nuorisovankilaan. Muunmuassa jonkun mainostama muhos on esiaste nuorisokodin ja nuorisovankilan välissä. Nuorten ystävien pahamaineisin oksa minne laitetaan ne keljuimmat, jotka eivät lievemmissä laitoksissa pärjää tai sopeudu.
Kyllä muuten saa yökylään kavereita ja saa itsekin olla kavereilla yökylässä.
Ja myös perhekodeissa saa yökyläillä
Ja kaapeillekkin saa mennä. Ei ne lukossa ole.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 12:12"]
No kylläpä olet tarinan keksinyt. Ensinnäkin lastenkoteihin ei koskaan saa nuoret ottaa ystäviään yökylään ja toisekseen nuori äiti lapsensa kanssa olisi sijoitettu heti synnytyksen jälkeen ensikotiin ja sitten siitä tuettuun asumiseen. vauvoja ei ikinä pidetä lastenkodeissa muiden nuorten arkea sekoittamassa. Naurettavaa lastensuojelun mustamaalaamista.
[/quote]
Minulla ja "siskoillani" oli yhtenään yökyläkavereita, tosi yksityinen lastenkoti mutta äläpä höpötä.
Kokemusta kahdesta eri laitoksesta.
Yksityinen perhekoti oli kuin teollisuus navetta eli rahantekoa meidän kustannuksella.
Toinen paikka kaupungin laitos nuorisokoti joka oli pieni yksikkö (5 nuorta).
Nuorisokoti oli hyvä paikka kodinomainen ja ohjaajat pääosin mukavia.
Saan olla kiitollinen että pääsin pois sieltä perhe(helvetistä)kodista.
Ihme juttu että tosiaan se kaupungin laitos oli 100% inhimillisempi paikka ❤️
Onhan noissa kirjavaa sakkia ja kirjavaa menoa. Osa laitoksista hoitaa hommansa kunnialla ja lasta auttavalla ja palvelevalla tavalla. Toiset taas ei.
Oma lapseni asuu laitoksessa. Lastensuojelaitos. Toinen paikka menossa. Eka oli mitä oli ja yhteistuumin sosiaalitoimen kanssa tulimme siihen tulokseen, että täytyy hakea uusi paikka, koska ei auttanut lasta ollenkaan. Pahensi vaan.
Aivan kamalaa. Kaverini joutui ylä-asteella lastenkotiin, olin pari kertaa siellä yökylässä. Yhtenä yönä yhden vauvan annettiin huutaa puoli yötä, ennen kuin kukaan auttoi. Kukaan ei puuttunut lasten toisiinsa kohdistamaan väkivaltaan. Se samainen vauva sai huutaa päivälläkin pitkään, kunnes yksi asukeista meni vauvan luokse ja vaihtoi vaippaa ja lämmitti maitoa. Hoitajat toruivat. Kerran kuulin, kun Se hoitaja kirosi sitä vauvaa :(
Riippuu paljon lastenkodista. Siellä missä itse olin (Muhoksella sijaitseva Pohjolakoti) oli aivan järkyttävää aikaa, jäänyt elinikäiset traumat. Pakotettiin siivoamaan jatkuvasti, ja vaikka kuinka parhaas yritti niin jotain teki aina väärin ja rangastuksia sateli... Toivon sydämeni pohjasta ettei ketään joudu kokemaan mitään samaa. Olin vain reilun vuoden verran, ja kyllä sääliksi kävi muita jotka olivat jo pari vuotta ollut, ja monta vielä edessä...
Turvallista ja perustarpeet täytetään. Lasta halutaan kuunnella jos haluaa tulla kuulluksi. Mutta laitos ei koskaan ole koti. Se lämpö puuttuu, lämpö ja pyyteetön omistautunut rakkaus jonka jokainen suloinen, tuhiseva pieni tähän maailmaan syntyvä ihmisen alku ansaitsee.
Hyi kauheeta mitä lurppaperseitä noissa lastenkodeissa on! Siis ne työntekijät. Mä rakastan lapsia ja voisin mennä halimaan ja hoivaamaan niitä itkeviä vauvoja.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:35"]
Itsellä on vain hyviä kokemuksia siitä laitoksesta, missä itse olin. Työntekijät oikeasti välittivät nuorista, ja saivat koko porukan kasaan, vaikka sekaan mahtui niin koulukiusaajia, kiusattuja ja huumeiden väärinkäyttäjiä.
[/quote]
No miten pärjäsivät kun lähtivät maailmalle?
Varhaislapsuus vaikuttaa eniten ihmiseen ja siksi pieni lapsia lastenkodeissa tulisi hoivata paljon.