Voi miksi uudessa Risto Räppääjä elokuvassa aikuisnäyttlijät on vaihdettu?
Vanhat oli niin hyvät! Ei ole Elvi enää sama ja eniten jään kaipaamaan Suosalon Lennartia...
Kommentit (21)
Vielä kurjempaa on, että musiikit ei enää ole huikeita Iiro Rantalan biisejä vaan Esa Niemisen perusiskelmää. :( Ei kiinnosta edes nähdä.
Ei ole kaksoisolento elokuvana. Uusin on nimeltään "Liukas Lennart" jossa etsitään miehenmallia Ristolle.
Joo siis tämän tiesin kyllä, kysymys sisälsikin mielipiteeni asiasta. AP
Samasta syystä meillä jää väliin. Vain Ulla Tapaninen voi olla Elvi-täti. Piste. Onneli ja Anneli taas näytti todella hyvälle. Se oli lapsena mun lempikirjoja.
Kävin katsomassa. Oli todella huono elokuva kaikin puolin. Niinsanottu musiikki surkeaa, lavastus ja puvustus alakoulun kevätjuhlapanostuksella, näyttelijät todella huonot, juoni surkea, lapset sivuosassa aikuisten deittisekoilussa. ÄLÄ tuhlaa rahojasi tähän!!!!!
Koivusalo epäonnistui jälleen surkeasti elokuvan tekijänä, mutta kassakone soi koska vanhojen leffojen maineella ratsastettaneen ainakin hetki. Ja näytti ettei elokuvan tekemiseen sitä rahaa ainakaan ollut mennyt.
Kuka pölvästi tuo 'väärä elvi' oikein oli? Huonosti yritti matkia edellistä. Ja Rauhaa esitti se neliönaamainen deittiohjelmasta ja siwan mainoksista tuttu silmänpyörittäjä. HOHHOIJAA
Aaargh, vielä vuodenkin jälkeen tää sää vaan repimään silmät päästä.
Lennartin, Elvin ja Rauhan hahmot on vaan niin surkeita noilla uusilla näyttelijöillä!!
Ja tosiaanbiisit on tosi keskinkertaisia verrattuina vanhoihin hyviin, lapsillekin päähään jääviin biiseihin.
En ole edes katsonut yhtään Risto Räppääjää, mutta näin joskus haastattelun jossa puhuttiin siitä että päähenkilön näyttelijä vaihtui ja ohjaaja sanoi että ei ole tarkoutuskaan rakentaa näitä näyttelijöiden ympärille, vaan näyttelijät vaihtuu.
Voi kumpa Annu Valonen, Martti Suosalo ja Ulla Tapaninen tekisivät paluun Mari Rantasilan johdolla!
Komppaan edellisiä mutta lapsi on fani joten Räppis leffa on nähtävä.
Seviljan saituri oli vielä huonompi kuin liukas lennart, kaikki kyllästyvät vailla kesti vähän yli tunnin. Musiikki samaa humppaa. Mari takaisin ohjaamaan. Ohjaaja ja kaikki muut hänen mukanaan vaihtuivat koska Mari Rantasila ei halunnut tehdä räppääjiä niin nopeaa tahtia kuin kirjailijat vaativat.
Meillä ipanat halusi lähteä kesken elokuvan kotiin, kun mentiin katomaan Liukas Lennarttia. Se oli niiiiin pettymys! Ei kyllä tarvi miettiäkkään että mentäis tämä uusi kattomaan. Vanhat tekijät kehiin kiitos!!
Katottiin juuri DVDltä eka Koivusalon Räppääjä. olen kyllä pettynyt ja niin lapsikin. Vanha Elvi oli niin mahtava persoona että tuo uusi (kuka lie) ei iskenyt yhtään. Ja minne on huumori pudonnut, Rantasilan leffoissa sai välillä itsekin nauraa oikein kunnolla. Musakin oli todella mitäänsanomatonta..
Eipä tartte kahta muuta Koivusalon Räppääjää katsoa.
Ihan samaa harmittelin, kun näin elokuvan trailerin. Ei enää innosta mennä katsomaan elokuviin. Poikakin kyseli, keitä nuo on vaikka Räppääjät on hänen lempparielokuvia... No, Onneli ja Anneli taas näyttää lupaavalta. Se pitää nähdä :)