Miten tunnistaa oman väsymisen?

Mieliala laskee, suoritusteho laskee, sitten tekisi vaan mieli loikoa aamuisin eikä nousta ylös. Muutun myös ärtyneeksi väsyneenä. 

Siltikään en tajua väsymistäni ajoissa... ja kun tajuan en haluakaan tehdä sille mitään kun olen väsynyt ja en enää ajattele selkeästi. Mulla levottomat jalat syynä.

Juuri siinä onkin se pulma; kuinka voi tunnistaa oman väsymisensä (tai läheisensä väsymisen) riittävän ajoissa, jotta paukkuja olisi vielä korjata tilanne?

Itsellä ei ole mahdollisuutta jäädä pötköttämään aamuisin. Siitä seuraa hetkessä sellainen kaaos, että virkeinkin uupuisi. Minä siis nousen kyllä ylös; silmät sumeina, pää väsymyksestä jyskyttäen ja suoriudun aamun. Aamupala, lapset kouluun ja omaan työhön. Mutta oma työni on yksinäistä eikä suoritustason lasku näy siinä kenellekään aikoihin, jollen sitä itse tunnista. Nykyisellään tunnistan väsymisen silloin kun päivän hommat eivät kertakaikkiaan suju kuin pakollisimman verran ja muuten ainoa ajatus on että illalla kärsä kuonolle ja unta kitusiin. Siinä on se huonous, että tuossa vaiheessa sosiaalinen elämä on hiipunut nollaan jo viikkoja sitten ja iltaisin on tuijotettu tyhmänä seinää sekä ennen että jälkeen sen kun lapset on harrastuksiensa kautta saatu nukkumaan. Itse en vuosikoausiin ole harrastanut muuta kuin elämää.

Kyllä minulla kavereita on, mutta tapaamme hyvin harvoin lasten kanssa ja muutoin suhteet hoidetaan puhelimitse. Elämäntilanne tietenkin tuo rajoitteensa kullekin. Mieskin perheeseen toki kuuluu - ihana mies onkin - mutta hänestä ei ole minun väsymystäni tunnistamaan sillä minä olen meistä kuitenkin se joka perheensä eteen jaksaa, osaa, pystyy ja tahtoo tehdä enemmän. Miehen suurin rakkaus on tietyllä tavalla oma työnsä, vaikka perhe onkin se motivaatio miksi työtänsä tekee.

Ehkä kuitenkin olen jo aika pitkällä itseni ymmärtäminen kanssa. Nyt tajuan, että haen ja tarvitsen vain lisämerkkejä jotta ymmärrän vetää kärsän nenälleni riittävän ajoissa ja riittävän usein. Diagnoosia edeltävän ja sen jälkeisen alkuväsymyksen jälkeen tilanteeni on huomattavasti parempi. Minä osaan ja pystyn hengittämään nenän kautta päivisin ja öisinkin, enkä enää ole täysin riippuvainen cpap-laitteesta! Minä voin nukkua useitakin öitä peräkkäin ilman laitettani ja jaksan silti. Voin siis tahtoessani yöpyä reissuissa ilman konetta eikä sitä ole pakko kantaa mukana joka paikkaan, ei tarvitse etsiä sänkyä jonka vieressä on pistorasia!

Mutta ei se silti niin ruusuista ole vetää iltaisin letkua ja maskia naamalle ja toivottaa kumppanille sen kautta puhisten hyvää yötä. Siksi laitteen käyttö on mieluista unohtaa - liian pitkäksi aikaa.

Ehkä vain otan lusikan nätisti käteen. Painonpudotus ei poistanut unipneaani ainakaan vielä. Minun pitää käyttää konetta. Kokeillaan vaikka käyttää joka toinen yö, ehkä se tiittää. jos ei riitä niin parikin yötä viikossa ilman laitetta on aika kiva lahja loppuelämää ajatellen.

ap-