Helsingin Sanomat: Lähinnä miehet ovat saaneet tehdä elokuvia Suomessa. - Saaneet? Mitä ihmettä "saaneet"? Onko Suomessa ollut joku kieltolaki naisten tekemille elokuville?
Kommentit (47)
"Ainoa kielto mikä tulee mieleen, on se kun Renny Harlinin esikoisteos kiellettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta."
Häpeän Suomen puolesta. Ei ole pitkä aikakaan tuosta vielä ehtinyt kulua. Voi vide, kun oltiin Neukkulan talutusnuorassa. Tietenkin taidekäsityksemme, pääosa kaikista julkaisuista, liittyy edelleen reaalisosialistiseen taidekäsitykseen. Ja tämäkin on kyllä surullista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut kieltolakia , mutta käytännössä naiset eivät ole saaneet rahoistusta samalla tavoin kuin miehet projekteilleen. Ilman resursseja on vaikea tehdä elokuviakaan.
Monet miehet ovat onnistuneet tekemään elokuvia myös pienillä budjeteilla, esim. Maunu Kurkvaara 60-luvulla sekä Aki Kaurismäki ja Anssi Mänttäri 80-luvulla ja myöhemmin, joten resurssien vähyys ei ole oikein riittävä selitys.
Siihen aikaan kun suomalaista elokuvaa tehtiin lähes pelkästään isoissa studioissa (30-, 40-, ja 50-luvut), niin voi kyllä sanoa, että silloin alalla oli tiukat portinvartijat, eikä ihan kuka tahansa voinut päästä ohjaajaksi. Naisista Ritva Arvelo oli ainakin sellainen, jolla oli sekä halua että kykyä ohjata elokuvia, mutta vain yhteen elokuvaan ura ohjaajana kuitenkin jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole eläessäeni tavannut miestä, joka olisi oikeasti ponnistellut yhtään minkään eteen. Koulussa ei vaivauduttu opettelemaan mitään hankalaa, esim. pitkän matikan jätti kesken ainoastaan pojat, yliopistossa tutun miehen koko tutkinto kaatui yhteen ainoaan hankalaan kurssiin eikä ole töissä vieläkään...
Sen sijaan vastaan on tullut lukuisia miehiä, jotka on heittänyt hanskat tiskiin ensimmäisestä vastoinkäymisestä ja ovat antautuneet alkoholin vietäväksi työttömyyden vuoksi, katkeroituneet naisille yhden kaatuneen suhteen takia, syrjäytyneet täydellisesti yhteiskunnasta, kun vanhat vanhemmat kuoli... Näitä löytyy omasta perheestä, suvusta ja ystävistä.
Suurelta osalta miehiä puuttuu resilienssiä. Itse asiassa on ihme, että ovat pysyneet vallankahvassa näinkin pitkään, johtunee naisten tavasta kampittaa ja kadehtia toisiaan.
Eiköhän elokuvakentänkin sukupuolivinouma korjaannu itsestään ajan myötä. Surettaa tietenkin, että menneiltä vuosikymmeniltä jäänyt kertomatta monia mielenkiintoisia tarinoita, kun samaa sotasoopaa on pitänyt lämmittää uudestaan se 150 kertaa.
Kannattaisi tuossa tapauksessa sitten vaihtaa kaveripiiriä, koska selvästikin hengailet jossain vääristyneessä luuserijoukkiossa.
Mutta sehän vaatisi liikaa ponnistelua. Etenkin kun kateelliset naiset kampittavat häntä koko ajan.
Naisten on aina saatava kaikki helpommalla kuin miesten, sen päälle vielä että ulkonäöllä ja seksillä saavat kaiken helpommalla jo muutenkin.
Suomessa ei elokuvien kassatulos vaikuta arvostukseen. Kaikkea zaizea työnnetään ulos ja ihmiset menevät katsomaan koska on suomalaisen tekemä.
Hyviä ne eivät ole.
Itse en ole vuosikymmeniin vaivautunut katsomaan näitä tukia lypsäviä elokuvia.
Ajan hukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Nuo on noita retardeja, joilla ei ei älykkyysosamäärä korkeissa lukemissa huitele.
Sama kun joku ulisee, että naisia ei ole johtopaikoilla. Ei minun ymmärtääkseni johtopaikat ole miehille taivaasta pudonneet - omia firmojaan ne johtaa.
Suomessa voi nainenkin mennä pankkiin, ottaa jättilainan ja ostaa tyhjän peltihallin, että minäpä alan nyt rakentamaan tässä risteilyaluksia ja nimitän itseni telakan johtajaksi. Sillai se meillä miehilläkin menee. Ei se telakka siellä mikään Jumalan luomus ole. Mies sen on pystyttänyt.
Jännä että sulla tulee mieleen vaan joku telakka. Entä lääketiede? Se on naisvaltainen, myös tutkimus & kehitys.
Siitä vaan kaikki naisasianaiset tekemään elokuvia ja keräämään rahaa toisilta naisasianaisilta.