Anoppilassa kyläilystä...

Minulla on ihana ja vieraanvarainen anoppi. Oikeasti. Kysymykseni kuuluu, kuinka voisin häntä loukkaamatta selittää, etten halua kyläillä päiväkaupalla vaan muutama yö (ja päivä) silloin tällöin riittää. Meille ovat tervetulleita milloin vain.

Ehkä suurin syy tähän on se, etten oikein pidä itsestäni ja siitä, millaiseksi muutun siellä ollessani. Autan kyllä keittiössä/siivoamisissa, mutta en osaa "vain olla vieraana" ja ratkaisuni onkin sitten nukkua TODELLA paljon, kun kerrankin on mahdollisuus. (Meillä on melko huonosti nukkuvia lapsia, joten tämä mahdollisuus on tervetullutta vaihtelua). Tämä nukkuminen saatetaan kyllä sitten tulkita miksi vain (laiskuudeksi/masentuneisuudeksi yms.), en tiedä, kun en ole kysynyt. Pari päivää jaksan kyllä tsempata, mutta pidemmät vierailut ovat tuskaa. Mutta mulla ei kerta kaikkiaan ole siellä mitään tekemistä ja en meinaa sellaista jaksaa. Lapset ja mies viihtyisivät kyllä pidempäänkin ja olen ehdottanut, että menisivät keskenään. Miehen mielestä se ei ole hyvä ratkaisu, kun sitten ihmettelevät, olenko suuttunut tai jotain.

Miehen sisar puolestaan tuntuu asuvan vanhemmillaan (on perheellinen). Heihin verrattuna me ollaan varmaan ihan kauheita, kun käydään silloin tällöin ja vain muutama päivä kerrallaan. Miten selittää asia loukkaamatta anopille?