Kun juttelen miehille kaverimielessä, he luulevat että isken heitä. Confusing...

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 09:34"]

Miksi täällä on vastarintaa sille, että mies ja nainen kaveeraisi? Ootteko mustiksia av-mammoja, jotka ei halua heidän miehensä kaveeravan jonkun naisen kanssa?

[/quote]

Ei ole vastarintaa itse kaveruudelle, vaan sille tilanteelle, kun jotkut näyttävät luulevan, ettei siinä ole sisällä minkäänlaista seksuaalista jännitettä, vaikka usein näin onkin. Kuten ap:nkin tapaamilla miehillä ja kaikilla miehillä tässäkin ketjussa. Ja varmaan osalla naisiakin joita tuolla turuilla ja toreilla kulkee. Sitten väitetään, ettei mukana ole muuta kuin ystävyyttä.

Ärsyttää, kun joku ei tajua, että kyllä sitä siellä on,  vaikka juuri hänellä ei olisikaan seksuaalista jännitettä siinä mukana lainkaan. Tai ei tiedostaisi omaansa. Kaveruus on ihan ok, kun kumpikaan ei halua enempää kuin kaveruutta.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 22:34"]

Tästä on tullut ongelma, josta kärsin. Olen jo pitkälle päälle parikymppinen, teininä minulla ei ollut ollenkaan kavereina poikia. Sittemmin kun oon pystynyt olemaan oma itseni miestenkin seurassa ja suhtautunut heihin luontevasti kaveripohjalta, niin he eivät suhtaudu samanlailla minuun. En ole supersosiaalinen vaan oikeastaan  ujo enkä ole äänessä ryhmätilanteissa, mutta kaksinkeskinen juttelu on vahvuuteni. Niissä tulee esille puheliaisuuteni ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Small talkkaan tai juttelen "syvällisemminkin" aika helposti. Kyselen toiselta hänen taustastaan jne. ja olen utelias, mutta en ole mikään utelija sillä tavalla, että menisi överiksi. Oon vain kiinnostunut ihmisistä, vaikka he olisivat kuinka erilaisia kuin minä. Silloin kuulee kiinnostavia uusia juttuja ja oppii itse jotain.

 Vahvuuteni on myös positiivisuus, hymyilen paljon samalla kun puhun ihmisille. Nauran myös. Se tulee luonnostaan, en ole "feikki". Eli suomalaisittain hymyilen erittäin paljon, johtuuko ongelma tästä? Juttelen siis miehille samanlailla kuin naistutuille. En nyt usein törmää uusiin miestuttavuuksiin (en käy juurikaan baareissa, mutta siellähän jutellaankin lähes aina iskemistarkoituksella, joten en laske sitä tähän), mutta ne joihin olen tutustunut, työkaverit, miehet harrastuspiireissä jne. on selvästi luulleet, että olen romanttisessa mielessä heistä kiinnostunut. Miehet ovat nopeasti alkaneet mm. flirttailla, ei siis viattomasti vaan systemaattisesti ja kanssakäymisestä on tullut vaivaannuttavaa. On pitänyt lyödä jarruja pohjaan kiltisti... Sekin on ollut ikävää minusta, koska en ole identiteeltäni mikään "miestennielijä", jolle toisen teilaaminen on helppoa. Olen muuten ulkonäöltäni nätti/söpö enkä missi- tai mallikaunotar, joten ihmettelen. Jotkut varatut miehet eivät  käyttäydy tiettykään samoin... Erityisen inhottavaa oli, kun edellisessä työpaikassani yksi tosi mukava (kaverimielessä) ja kihloissa oleva työkaveri alkoi suhtautua minuun epäluontevasti ja varautuneesti, kun luuli  tosiaan, että yritän häntä.

Olen varmastikin naivi ja naisten ja miesten väliset käyttäytymisnormit on hukassa. Ainoat läheiset kaverimiehet ovat kavereideni seurustelukumppaneita. Olo tuntuu avuttomalta enkä näköjään pysty omatoimisesti hankkimaan kaverimiehiä. Mitä teen väärin? Pitääkö minun rajoittaa hymyilemistä miesten seurassa eikä jutella niin paljon? Tosi ikävää kun kaikkia ihmisiä ei voi kohdella samallalailla. Tai ehkä olen tietämätön, onkohan tää yleisempikin ongelma? Vaikka onhan se sanontakin olemassa, mutta kuitenkin tiedän, että mies ja nainen voi olla kavereita. Oisi kivaa nyt vuonna 2014 onnistua tässäkin asiassa.

[/quote]

Minulla oli parikymppisenä paljonkin kavereita miehistä, tosi sydänystäviäkin joiden kanssa jaettiin sydänsurutkin. Mutta nyt nelikymppisenä on aivan mahdoton olla kaveri yhdenkään miehen kanssa, vaikka olisi kuinka tuttu niin heti tulkitaan kaikki väärin ja viimeistään ne miesten kumppanit katsovat pahasti jos jossain yhteydessä olen tekemisissä heidän aarteensa kanssa (ihan muissa kuin romanttisissa kuvioissa). "Aarteen" jota en huolisi maksustakaan. 

Mulla taas on päinvastaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Olen ihan nätti, ulospäinsuuntautunut, nauran paljon (en tosin mihinkään jenkkityyliin) ja pidän miehistä ihmisinä ehkä enemmän kuin naisista.

Mutta vaikka mulla ei ole poikaystävää, kukaan mies ei koskaan tunnu ihastuvan muhun. Kaikki jää aina kaveritasolle. Se tuntuu tosi ikävältä. 

Mistähän tämä voisi johtua?

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 09:45"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 22:34"]

Tästä on tullut ongelma, josta kärsin. Olen jo pitkälle päälle parikymppinen, teininä minulla ei ollut ollenkaan kavereina poikia. Sittemmin kun oon pystynyt olemaan oma itseni miestenkin seurassa ja suhtautunut heihin luontevasti kaveripohjalta, niin he eivät suhtaudu samanlailla minuun. En ole supersosiaalinen vaan oikeastaan  ujo enkä ole äänessä ryhmätilanteissa, mutta kaksinkeskinen juttelu on vahvuuteni. Niissä tulee esille puheliaisuuteni ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Small talkkaan tai juttelen "syvällisemminkin" aika helposti. Kyselen toiselta hänen taustastaan jne. ja olen utelias, mutta en ole mikään utelija sillä tavalla, että menisi överiksi. Oon vain kiinnostunut ihmisistä, vaikka he olisivat kuinka erilaisia kuin minä. Silloin kuulee kiinnostavia uusia juttuja ja oppii itse jotain.

 Vahvuuteni on myös positiivisuus, hymyilen paljon samalla kun puhun ihmisille. Nauran myös. Se tulee luonnostaan, en ole "feikki". Eli suomalaisittain hymyilen erittäin paljon, johtuuko ongelma tästä? Juttelen siis miehille samanlailla kuin naistutuille. En nyt usein törmää uusiin miestuttavuuksiin (en käy juurikaan baareissa, mutta siellähän jutellaankin lähes aina iskemistarkoituksella, joten en laske sitä tähän), mutta ne joihin olen tutustunut, työkaverit, miehet harrastuspiireissä jne. on selvästi luulleet, että olen romanttisessa mielessä heistä kiinnostunut. Miehet ovat nopeasti alkaneet mm. flirttailla, ei siis viattomasti vaan systemaattisesti ja kanssakäymisestä on tullut vaivaannuttavaa. On pitänyt lyödä jarruja pohjaan kiltisti... Sekin on ollut ikävää minusta, koska en ole identiteeltäni mikään "miestennielijä", jolle toisen teilaaminen on helppoa. Olen muuten ulkonäöltäni nätti/söpö enkä missi- tai mallikaunotar, joten ihmettelen. Jotkut varatut miehet eivät  käyttäydy tiettykään samoin... Erityisen inhottavaa oli, kun edellisessä työpaikassani yksi tosi mukava (kaverimielessä) ja kihloissa oleva työkaveri alkoi suhtautua minuun epäluontevasti ja varautuneesti, kun luuli  tosiaan, että yritän häntä.

Olen varmastikin naivi ja naisten ja miesten väliset käyttäytymisnormit on hukassa. Ainoat läheiset kaverimiehet ovat kavereideni seurustelukumppaneita. Olo tuntuu avuttomalta enkä näköjään pysty omatoimisesti hankkimaan kaverimiehiä. Mitä teen väärin? Pitääkö minun rajoittaa hymyilemistä miesten seurassa eikä jutella niin paljon? Tosi ikävää kun kaikkia ihmisiä ei voi kohdella samallalailla. Tai ehkä olen tietämätön, onkohan tää yleisempikin ongelma? Vaikka onhan se sanontakin olemassa, mutta kuitenkin tiedän, että mies ja nainen voi olla kavereita. Oisi kivaa nyt vuonna 2014 onnistua tässäkin asiassa.

[/quote]

Minulla oli parikymppisenä paljonkin kavereita miehistä, tosi sydänystäviäkin joiden kanssa jaettiin sydänsurutkin. Mutta nyt nelikymppisenä on aivan mahdoton olla kaveri yhdenkään miehen kanssa, vaikka olisi kuinka tuttu niin heti tulkitaan kaikki väärin ja viimeistään ne miesten kumppanit katsovat pahasti jos jossain yhteydessä olen tekemisissä heidän aarteensa kanssa (ihan muissa kuin romanttisissa kuvioissa). "Aarteen" jota en huolisi maksustakaan. 

[/quote]

Oletko sä sisäistänyt sen, mitä sanoin viestissä 105?

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 10:25"]

Mulla taas on päinvastaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Olen ihan nätti, ulospäinsuuntautunut, nauran paljon (en tosin mihinkään jenkkityyliin) ja pidän miehistä ihmisinä ehkä enemmän kuin naisista.

Mutta vaikka mulla ei ole poikaystävää, kukaan mies ei koskaan tunnu ihastuvan muhun. Kaikki jää aina kaveritasolle. Se tuntuu tosi ikävältä. 

Mistähän tämä voisi johtua?

[/quote]

Riippuu varmaan missä paikoissa miehiä tapaat. Lisäksi jos otat räväkän roolin, tyyliin 'yksi äijistä', niin sekin voi saada sinut näyttäytymään eri valossa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 07:44"]

Minulla on ollut useita naispuolisia "ystäviä" joille kyllä miehen ystävyys kelpaa kun ollaan sinkkuja , mutta seurustelujen aikana ei tavata koskaan ...  Tulee vähän eunukkipalvelija fiilis :D          [/Quote]

Minä ymmärrän keski-ikäisenä miehenä tuollaisen hyvin. Pariuduttaessa yhteydet miespuoleisiinkin kavereihin vähenevät ja eri sukupuolta olevien kavereiden kanssa tulee väkisin puolisojen taholta epäluuloja ja tarvetta selittelylle ja joitain tapaamisen muotoja on vain käytännöllisempää rajoittaa kuin luoda epäluottamusta toimimalla "harmaalla alueella" rajoja hakien. Ei kaverisuhde ole mikään avioliitto, jonka pitää toimia samalla kaavalla kuolemaan asti.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 09:42"]

Ei ole vastarintaa itse kaveruudelle, vaan sille tilanteelle, kun jotkut näyttävät luulevan, ettei siinä ole sisällä minkäänlaista seksuaalista jännitettä, vaikka usein näin onkin. Kuten ap:nkin tapaamilla miehillä ja kaikilla miehillä tässäkin ketjussa. Ja varmaan osalla naisiakin joita tuolla turuilla ja toreilla kulkee. Sitten väitetään, ettei mukana ole muuta kuin ystävyyttä.[/Quote]

Mitä siitä sitten? Jonkinlaisia seksuaalisia jännitteitä on kaikissa ihmiskontakteissa, paitsi lähisukulaisten välisissä. Se on kovakoodattu osa ihmisyyttä. Ilmeisesti joillekin niin kovaa, etteivät he kerta kaikkiaan pysty olemaan kaverisuhteissa vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman että alituinen seksifantasiointi estää yhteistoiminnan, mutta moni pystyy enkä ainakaan minä ole koskaan kokenut sitä mitenkään ongelmalliseksi, kun kumpikin on selvästi halunnut olla kaveri ja hoitaa sukupuoliset tarpeet muuten.

Naiskaveriin tulee jonkinlainen sisarustyylinen suhtautuminen enkä ole koskaan yrittänyt iskeä kaveria vaikka olisinkin sinkku, haku päällä ja kaverinainen olisi minusta seksuaalisesti haluttava, jos tutustuisin häneen iskutarkoituksessa. Pakit, joita miehenä väkisinkin naiseniskutoimissa kohtaa, ovat paljon helpompia kestää jos niiden antajan kanssa ei tarvitse kaveerata jälkeenpäin.
 

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 10:52"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 10:25"]

Mulla taas on päinvastaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Olen ihan nätti, ulospäinsuuntautunut, nauran paljon (en tosin mihinkään jenkkityyliin) ja pidän miehistä ihmisinä ehkä enemmän kuin naisista.

Mutta vaikka mulla ei ole poikaystävää, kukaan mies ei koskaan tunnu ihastuvan muhun. Kaikki jää aina kaveritasolle. Se tuntuu tosi ikävältä. 

Mistähän tämä voisi johtua?

[/quote]

Riippuu varmaan missä paikoissa miehiä tapaat. Lisäksi jos otat räväkän roolin, tyyliin 'yksi äijistä', niin sekin voi saada sinut näyttäytymään eri valossa.

[/quote]

Vinkki ap:lle!

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 09:42"]

Ei ole vastarintaa itse kaveruudelle, vaan sille tilanteelle, kun jotkut näyttävät luulevan, ettei siinä ole sisällä minkäänlaista seksuaalista jännitettä, vaikka usein näin onkin. Kuten ap:nkin tapaamilla miehillä ja kaikilla miehillä tässäkin ketjussa. Ja varmaan osalla naisiakin joita tuolla turuilla ja toreilla kulkee. Sitten väitetään, ettei mukana ole muuta kuin ystävyyttä.

Ärsyttää, kun joku ei tajua, että kyllä sitä siellä on,  vaikka juuri hänellä ei olisikaan seksuaalista jännitettä siinä mukana lainkaan. Tai ei tiedostaisi omaansa. Kaveruus on ihan ok, kun kumpikaan ei halua enempää kuin kaveruutta.

[/quote]

Mulla tuli sinun näkemyksestäsi mieleen viime kesän yksi suuri hitti eli Studio Killersin Jenny. En tiedä onko moni mies tuota mieltä. Teemu Brunila siinä laulelee:
"I wanna ruin our friendship
 We should be lovers instead
 I don't know how to say this
 'Cause you're really my dearest friend"

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:09"]

Naiskaveriin tulee jonkinlainen sisarustyylinen suhtautuminen enkä ole koskaan yrittänyt iskeä kaveria vaikka olisinkin sinkku, haku päällä ja kaverinainen olisi minusta seksuaalisesti haluttava, jos tutustuisin häneen iskutarkoituksessa. Pakit, joita miehenä väkisinkin naiseniskutoimissa kohtaa, ovat paljon helpompia kestää jos niiden antajan kanssa ei tarvitse kaveerata jälkeenpäin.
 

[/quote]

Tämä oli hyvin kuvattu, suhtautuu kuin sisareen. Ja sitte kun sen ihmisen tuntee jo hyvin ja tietää hänen huonot puolensa, niin ei todellakaan tule mieleenkään havitella häntä parisuhteeseen. Näin ainakin mulla ja olen siis nainen.

Mulla ehkä sama ongelma. Olen tosin naimisissa. Olen aina tullut toimeen kaikkien kanssa, jutellut kaikkien kanssa, ollut iloinen, nauravainen jne. Erityisesti naiset pitävät vissiin pahana, että olen tällainen. Miehet ei niinkään. Jos joku on luullutkin, että isken, en ole paljoa välittänyt.

Mutta esim. ystäväni häissä, sulhanen sanoi ison joukon kuullen, että tuo X on aina niin iloinen ja kiva. Menin hämileni. Ystäväni ei ollut moksiskaan, koska oli samaa mieltä. Mutta auta armias, millaisia katseita sain mm. suhasen miespuolisten ystävien daameilta. En tajua.

Miehet keskimäärin haluavat harrastaa seksiä kivannäköisten naisten kanssa. Kysyjässä ei siis ole vikaa, eikä hänen kohtaamissa miehissäkään.

Hmmmm...jos nainen (ja tässä tapauksessa ap) tuntee itsensä niin hyvin että tilanne on tosiaan se, että ei mieskavereilta ja miehiltä ylipäätään halua eikä tarvitse mitään naiseuteen liittyvää...hmmm...erikoishuomiota, niin siinä tapauksessa uskon että kaveripohjalta voi olla vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemisissä ihan reilusti. Ja "erikoishuomiolla" tarkoitan ettei nainen (eikä mieskään sen puoleen) hakeudu vastakkaisen sukupuolen seuraan "kaveriksi" saadakseen kuitenkin hväksyntää ja pönkitystä omalle itsetunnolleen. Mutta ap:n tapauksessa ongelma onkin just että miten saada miehet tajuamaan tämä, ettei ole "siinä mielessä" tutustumassa.

Eräs (ex-)ystäväni (nainen) oli meinaan juuri sellainen että päivitteli aina että "miksei nainen ja mies vois muka olla vaan kavereita" ja "kyllä mulla on miehiä ihan vaan kavereina, ei siinä oo mitään "sellasta"". Ja miten sitten jossain vaiheessa kävi -niiden jokainen "kaveri"miehen kanssa. Sänkyyn päätyivät. Tämä (ex-)ystäväni päätyi intiimitekemisiin vielä yhden toisen ystävänsä poikakaverin kanssa, jonka kanssa olivat vanhoja kavereita, tai siis noh, "kavereita" :( No, tämä (ex-)ystäväni myönsi kyllä aikoinaan ihan suoraan että hänellä on huono itsetunto ja tarvitsee miehiltä huomiota...

Tämän takia, vaikka ei saisi tosiaan yleistää, suhtaudun hieman varauksella niihin naisiin (ja miehiin) jotka vastakkaisen sukupuolen kanssa tykkäävät "kaveerata" paljonkin.

Joku jo postasi, ettet voi muuttaa muita, mutta itseesi voit vaikuttaa. Helpointa on hyväksyä vallitseva tilanne. Tällä hetkellä seksismi on todella suuressa huudossa. Itse olen mies ja kohtaan paljon ihmisiä työssäni. Tykkään jutella ihmisten kanssa todellisista elämää koskevista asioista ja kahlata niitä pintaa syvemmältä läpi. Kuitenkin aina välillä kohtaan naisia, jotka ikään kuin hätääntyvät siitä piirteestä. Toki he haluavat jutella, mutta samalla heitä alkaa pelottaa, että menee liiankin intiimiksi. Ymmärrän heitä, mutta siitä pelosta en välitä liiemmin. He ottavat kyllä aivan ihanasti etäisyyttä vihjailemalla poikaystävästä tai miehestä, mutta kun en sillä tavalla reakoi, he joko hyväksyvät ja jatkavat keskustelua tai pelkäävät vielä enemmän. Vapaat naiset saavat reagoida miten haluavat, se n heidän asiansa. Olen naimisissa ja rakastan vaimoani ja tahdon vaimoni rakastavan myös minua.

ps. en sano naiselle suoraan sitä, että tahdon vain jutella. Ehkä pitäisi, mutta arvelen heidän loukkaantuvan, koska uskalsin ajatella heidän ehkä luulevan sitä. Jos jollakin parempaa neuvoa, olen korvana, tai silmänä näin netissä.

Mulla oli ennen sama ongelma. Nykyään on sormus sormessa ja kaverimiehet tajuaa, että me todellakin ollaan vaan ja ainoastaan kavereita.

Kiitos kaikille viesteistä, kiinnostava keskustelu. Ei ole varmaan tarkoituksenmukaista lähteä kommentoimaan montaa viestiä, mutta oon tosiaan lukenut ne. Kiinnostavaa kuulla myös teidän kokemuksia samasta jutusta. Ja syynä juuri ollut samat eli mm. hymyily/nauravaisuus, ystävällisyys, uteliaisuus, avoimuus tai ainakin halu jutella kaikenlaisesta uusienkin ihmisten kanssa. Epäilinkin, että tässä ois jotain epäsuomalaista. Elämmekö väärässä kulttuurissa. ;) En tiedä, kai tämä on enimmäkseen persoonakysymys eikä kasvuympäristöön liittyvä, vaikka sekin tietty vaikuttaa. Hankalaa on tosiaan persoonaansa muuttaa. Jonkin hymyilynkin vähentäminen ei ole helppoa, kun se tulee luonnostaan. Kun epäillään motiiveja siihen, että miksi halutaan tutustua, niin en voi kuin vedota persoonaani niinku olen jo tehnyt. t.ap

Mulla on sama ongelma - tai oli ainakin. Ei ehkä enää, kun olen nelikymppinen ja paksu, mutta nuorempana oli aina tuo.

Jos joku ihmettelee, mitä "hain" näistä miehistä, niin ihan kivaa juttuseuraa, samalla lailla kuin naisista "haetaan". Monet miehethän on tosi mukavia juttukavereita ja on helvetin sääli, jos niitä ei "saa" olla yhtä enempää (oma mies).

No sellainen tilannehan minulla nyt on - juttukaveri on oma mies ja muita miespuolisia ei olekaan. Helvetin kuivaa.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:38"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:12"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:09"]

Selvästi haluat kovasti olla miesten kanssa kaveri. Ehkä yrittämisesi kuitenkin näkyy ja tulkitaan väärin. On mukavaa, että on kavereita molemmista sukupuolista, mutta miksi pitäisi pysty hankkimaan kavereita miehistä? Yritätkö samaan tapaan hankkia kavereita myös naisista? Jos "kaverinhankinnan" kohteen sukupuolella on väliä, voi se heijastua kyllä siihen, että yrityksesi tulkitaan romanttiseksi kiinostukseksi, vaikket sitä tarkoittaisikaan.

Ymmärrän kyllä, että ihminen kaipaa ystäviä molemmista sukupuolista ja uskon sen olevan hyväksikin. 

[/quote]

Miksi naisella pitäisi olla miespuolisia kavereita? Varsinkin hankkimalla hankittuja? 

Kysyn tätä ja olen itse nainen. 

[/quote]

Olen työyhteisön ainoa nainen ja alallanikin meitä naisia on Suomessa vain muutama. En todellakaan halua kököttää yksin töissä, työmatkoilla, kursseilla ja illanvietoissa tai asiakastilaisuuksissa ja miksi pitäisikin? Siksi, että joku av-mamma on mustis?

Mielestäni on rikkaus, että on mahdollisimman erilaisia ystäviä elämässään, niiden opiskeluaikojen tyttökavereiden lisäksi.

Olen aika nuori ja sinkku, mutta minulla ei ole samoja ongelmia kuin ap:lla. Työkavereiden kanssa olen työkaveri, vaikka tavattaisiin vapaalla ja jos menen baariin, minulla ei ole tarvetta esim. tanssia miesten kanssa, joista olen kiinnostunut vain kavereina.

[/quote]

ei voi pitää muuten paikkaansa suomessa

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 08:11"]

Se taitaa vaan olla sisäänrakennettua miehillä, ja varmaan paljolti naisillakin. Ei sille mitään voi. Kaveruuteen voi päästä mutta se joskus voi tapahtua pikku ihastuksen kautta. Tilannetajua käyttämällä ja tiettyjä kirjoittamattomia normeja tottelemalla ongelmatilanteet vältetään. Kannattaa miettiä, miten toimisi, jos olisi isku päällä, ja miten toimii nyt. Niissä on oltava yhtäläisyyksiä jos kerran jatkuvasti tulee väärinkäsityksiä.

[/quote]

En varsinaisesti ole iskenyt ketään. Huvittavaa tässä on, että silloin kun olen ollut erittäin ihastunut johonkin mieheen, niin hänen seurassaan olen "jäätynyt". Olen silloin aika ujo, en juttele paljoakaan. Sen takia olen voinut käyttäytyä tylyn oloisesti. Ihastuneena olen siis "tyly" ja tavallisesti ystävällinen ja puhelias. Aika paradoksi. :D t.ap

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 20:48"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:38"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:12"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 23:09"]

Selvästi haluat kovasti olla miesten kanssa kaveri. Ehkä yrittämisesi kuitenkin näkyy ja tulkitaan väärin. On mukavaa, että on kavereita molemmista sukupuolista, mutta miksi pitäisi pysty hankkimaan kavereita miehistä? Yritätkö samaan tapaan hankkia kavereita myös naisista? Jos "kaverinhankinnan" kohteen sukupuolella on väliä, voi se heijastua kyllä siihen, että yrityksesi tulkitaan romanttiseksi kiinostukseksi, vaikket sitä tarkoittaisikaan.

Ymmärrän kyllä, että ihminen kaipaa ystäviä molemmista sukupuolista ja uskon sen olevan hyväksikin. 

[/quote]

Miksi naisella pitäisi olla miespuolisia kavereita? Varsinkin hankkimalla hankittuja? 

Kysyn tätä ja olen itse nainen. 

[/quote]

Olen työyhteisön ainoa nainen ja alallanikin meitä naisia on Suomessa vain muutama. En todellakaan halua kököttää yksin töissä, työmatkoilla, kursseilla ja illanvietoissa tai asiakastilaisuuksissa ja miksi pitäisikin? Siksi, että joku av-mamma on mustis?

Mielestäni on rikkaus, että on mahdollisimman erilaisia ystäviä elämässään, niiden opiskeluaikojen tyttökavereiden lisäksi.

Olen aika nuori ja sinkku, mutta minulla ei ole samoja ongelmia kuin ap:lla. Työkavereiden kanssa olen työkaveri, vaikka tavattaisiin vapaalla ja jos menen baariin, minulla ei ole tarvetta esim. tanssia miesten kanssa, joista olen kiinnostunut vain kavereina.

[/quote]

ei voi pitää muuten paikkaansa suomessa

[/quote]

Miten niin ei voi? Siis mikä asia ei voi pitää paikkaansa?