Käyn töissä - olenko marionetti?

Tuohon toiseen ketjuun viitaten. 

Minulla on mukava työ, jossa saan toteuttaa itseäni ja viihdyn. Palkkakin on ihan kiva. Sillä elättää perheen ja tekee asioita, joihin työttömänä ei olisi ikinä varaa. Matkustan, syön, pukeudun jne. kuten haluan, en niin kuin on pakko - näin oli aiemmin opiskelijana ollessani, kun ei ollut rahaa. Silloin oli pakko liftata, hankkia vaatteet kirpparilta ja säästellä kalliissa ruuissa. 

Juu, ihan varmasti pärjäisimme perheemme kanssa työttöminäkin, mutta minä en näe koko perheen kotona istumista mitenkään tavoiteltavana elämänä. Ei olisi varaa muuhun, kuin kiertelyn kirpparilla, joka olisi myös pakkokin. Mitä parempaa on elämässä, jossa aikaa on paljon, mutta rahaa ei mihinkään? Ja en todella ole kermaperse aina kaiken saanut, vaan 16-vuotiaana kotoa rahatta heitetty, itse vuosikaudet köyhyydessä elänyt ja nyt viimein mukavuutta elämään saanut.

Maksan veroja todella ilolla, sillä niiden ansiota on, että minullakin, köyhän yh:n lapsella on ollut mahdollisuus "luokkanousuun" ja keskiluokkaiseen elämään. Ymmärrän joo, että joku voi olla turhautunut siihen ettei saa töitä, tai että työ on "paskaa", firma palkitsee irtisanomisella hyvänkin työntekijän jne., mutta ei se silti tarkoita että koko touhu olisi teatteria.

Niin, raha on bittejä, mutta tavaroita tekee ihan oikeat ihmiset, samoin kuin kasvattaa ruokaa, pyörittää infrastruktuuria jne. Ollaan onnellisia, että Suomessa sentään vielä on palveluita (koulutus ja sairaanhoito isolta osin), jotka ovat aidosti meidän palveluitamme, siis julkisia, eikä niistä kukaan voittoa kerää, paitsi yhteiskunta eli me kaikki. Lisäksi on sitten yritykset, jotka pyörittää maailmaa omalta osin, ja kyllä, tekevät voittoakin työntekijöiden "selkänahasta", mutta kylläpä olisi Suomessa aika paljon enemmän pienviljelijöitä ja kapustakauppiaita, jos toisten palkkaaminen omaan yritykseen olisi kiellettyä - valtio tuskin työllistäisi ja organisoisi kaikkea työtä, mitä yritykset tänään tarjoavat.