Olen pettynyt elämääni.

Ymmärrän sua ja mielestäni kaipaat irtiottoa. Lähtisit viikonloppumatkalle pitään hauskaa tms.

Jotkut on mun mielestä arki-ihmisiä, itseäni se arki just lähinnä vituttaa ja haluisin jotain enemmän. Mulla vain yksi lapsi, mutta oon yksinhuoltaja. Nyt kun lapsi isompi, niin otan enemmän aikaa itelleni, teen omia juttuja , soitan kitaraa, tapaan kavereita, käyn salilla, pidän niistä jutuista kiinni, koska oon sen luontoinen ihminen että tarvitsen näitä omia juttuja. Silloin kun lapsi oli ihan pieni, kärsin, kun kaikki oma oli menetetty. Haluaisin toisen lapsen, mutta kammottaa se, että oman elämän saa taas unohtaa kun  lapset tarvii koko ajan...

Yritä myös löytää onnea arkeesi sillä ajatuksella, että lapset ei oo ikuisesti pieniä, vähän myöhemmin ne alkaa pyöriä kavereiden kaa ja saatte miehen kans ihmetellä et mitäs nyt kahestaan tehäänm :) Myöskin, seksin harrastamisen ei tulisi olla velvollisuus. Sinun tarpeillasi ja toiveillasi on väliä niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin, aamen. <3

Sulla on asiat liian hyvin. Tajuat sen sitten, kun ne ei enää ole niin hyvin, valitettavasti.

Sulla on oikeastaan asiat aika hyvin. Turrut siihen, ettei sulla ole todellisia ongelmia. Puhu sen miehesi kanssa, kerro miltä sinusta tuntuu. Jos puhuminen ei auta, kirjoita ajatuksesi hänelle.

Minulla on niin puupää puoliso, mt-ongelmainen ja urpo, ettei mikään auta. Mutta jos miehesi on terve ja normaali, eiköhän tuo ymmärrä puhetta tai vaikkapa kirjeesi.

Minäkin olen pettynyt kok elämään... ja kaiken lisäksi kännissä juuri nyt.

Lue Onnellisuusansa.

Kiitos vastauksista. Niille, jotka sanoivat että mulla on liian hyvin asiat, niin voin kertoa että en itse ainakaan usko että näin on. Minulla on alkoholisti-isä, äitini kuoli pari vuotta sitten ja on paljon vakavia mt-ongelmia sisaruksilla jne... Miehenikin jäi kiinni suhteesta reilu vuosi sitten, joten kyllä sitä taakkaa on ollut kannettavana ja on edelleen. Ehkä en voikaan vaan sivuuttaa näitä asioita, vaikka terapiassa olen kyllä aiemmin käynytkin niistä puhumassa. Eivät ne ainakaan ole lisänneet minun tyytyväisyyttä elämään. 

Mutta silti näistä huolimatta tällä hetkellä periaatteessa elämässäni on kaikki ihan hyvin. Ei ole rahahuolia, lapset ovat terveitä, miehen kanssa menee paremmin, vaikka vaikuttaakin siltä että hän ei aina ihan ymmärrä minua. Silti usein tuntuu siltä, että elän jonkun muun elämää...Palvelen vaan muita, eikä ketään edes kiinnosta minä, tai mitä minulle kuuluu. Tällaistako se sitten vaan onkin? Naisen elämä... Ehkä odotin liikoja, en tiedä.

7=ap

Suosittelen, että käyt psykologin juttusilla... Se voi auttaa.

Sitten kun olet saanut lapset isoiksi ja luulet jäävän enemmän aikaa itsellesi, huomaat kuinka lapsenlapset ilmestyvät mukaan. Ikinä et siis enää pääse tästä hullunmyllystä irti!

Kun lapset kasvaa ja persoonallisuus kehittyy, alkaa lasten kanssa vietetty aika antamaan paljon enemmän. Lasten kanssa voi tehdä itsellekin mieluisia asioita ja jutella ja hassutella. Meidän lapset on 5 ja 6 ja niiden kanssa on jo tosi kivaa. Oma äitini oli iloton marttyyri, aina naama nurinpäin, koska hänellä oli niin rankkaa. Lapsuusmuistoni ovat ahdistavia ja omille lapsille en halua antaa samanlaisia muistoja.

Lue Zen ja Depressio sekä Buddhas Brain.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 00:25"]

Mikään ei varsinaisesti ole pielessä. Minulla on mies, pari lasta, on kiva oma koti... Ei tosin siellä missä asuisin, jos saisin oikeasti itse valita. Ammattikin on ja töitä vaikka kuinka, mutta se työn tekeminenkin tuntuu puuduttavalta.  Minusta ei tunnu siltä, että saisin siellä (tai muutenkaan elämässä) toteuttaa itseäni. En edes tiedä osaisinko enää. Teen töitä vain ja ainoastaan rahan vuoksi.

Hoidan osan päivistä lapsiani (ovat vielä aika pieniä), sitten taas käyn töissä ja sitten taas takas kotiin tekemään kotitöitä, ja hoitamaan lapsia, aamusta iltaan samat kuviot... Niin puuduttavaa. Ainiin jossain välissä pitää sitten mieskin vielä tyydyttää. Tuntuu siltä, että annan vaan kokoajan, saamatta itse oikein mitään takaisin. 

Vaikka koitan vältellä sitä, niin välillä herään ajattelemaan ja ahdistun että tälläistäkö mun elämästä sitten tulikin? Odotin ihan jotain muuta. Ajattelin oikeasti että tulisin joskus vielä olemaan onnellinen, mutta nyt elämässä on vaan velvollisuuksia toisensa perään. En tiedä, olen vaan niin jumissa..

Onkohan se vaan niin että perhe-elämä ei olekaan mua varten? On ikävä aikaa ennen lapsia kun sai mennä ja tulla miten halusi. Matkustelua on myös ikävä, ja kavereita, jotka ovat jääneet vuosien varrella kun perhe on vienyt kaiken ajan ja energian. Ahdistaa myös se, että mies vaikuttaa olevan ihan tyytyväinen tähän tylsään elämäämme. Hän ei ymmärrä mua, eikä kaipaa mitään arjesta poikkeavaa koskaan. Hän käy töissä ja istuu illat koneella, ja se on hänelle ok. Musta taas tuntuu että mun päivät valuu hukkaan ja et mun elämä oikeastaan alkais olla pikkuhiljaa eletty jo. Onkohan täällä ketään joka ymmärtäisi mua?

[/quote]

Tutulta tuntuu, kun ajattelen yhtä työkaveriani. On kaunis nainen ja mies jätti ja lähti toisen matkaan. Hänelläkin on lapset ja ei ole pystynyt päättämään mitä elämältä haluaa. On kotoisin pohjoisesta, mutta asuu Helsingissä ja ei ole todellakaan onnellinen ongelmiensa kanssa. Niinhän me usein teemme väärät valinnat ja tuollekin kauniille naiselle parempi olisi jos muuttaisi syntymäpaikkakunnalle jossa on myös sukua. Ei kaikille sovi ruuhkasuomi vaan onnellisempi voisi olla luonnon keskellä. Tuo kaunis nappisilmä on miettinyt jos muuttaisi pohjoiseen, mutta ei ole rohjennut tehdä päätöstä. Hänen kohdalla miehet ovat olleet pettureita vaikka hän on kaunis ja mukava nainen.

Sun pitää ap tehdä elämästäsi sellaista kuin haluat sen olevan. Älä tee elämästäsi vankilaa. Sun täytyy ymmärtää että vain sinä itse voit elämäsi muuttaa ja että sun pitää se tehdä, jollet ole nykyisellään onnellinen. Ei ole mitään mieltä haaskata elämääsi. Mieti tarkkaan mitä oikeasti haluat ja miten voit sen saavuttaa. Työ nyt ainakin pitäisi olla sellaista mikä tuo energiaa eikä vaan vie sitä, joten jos kokeilisit jotain muuta välillä? Meidät kasvatetaan ja koulutetaan siihen että varman päälle pelaaminen tekee elämästä onnellista. Jätä se mies lasten kanssa kotiin kun siellä kerran viihtyy, ala harrastaa, ota yhteyttä vanhoihin kavereihin, lähde vaikka matkalle. Revi itsesi irti pysähtyneisyydestä ja ala elää täysillä itsesi näköistä elämää. Mikä estää? Sinä itse, itse olet kahlinnut itsesi, olet vapaa tekemään omat valintasi ja muuttamaan elämäsi jos tarvitsee.

Aina on kanssa kulkijoita.Se on hyvä ,että on perhe Mies ja Lapset.Meille ei niitä ole tullut ponisteluista huolimatta.Olen jo pitkään kaivanut noita mieteitä,mitä sulle on kertynyt paino lastiksi elämään arkeen ja kiireeseen.Sinäkin voit tulla ja antaa jotakin hyvää jollekin toiselle.Sitä samaa kaipaavalle henkilölle hän täällä sulle kirjoittaa.Mulla on salainen puhnumero.0449249887 Mikko.kerro mieteistäsi mitkä asiat ovat kaikista kipeimpiä sun arjessasi.Mitenkä kestät tätä aikaa siitä on ulospääsy mahdoilsuus ihan varmasti autan sinua todelisena henkilönä jo vaikka tänään jos niin haluat.Mikko moi.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 10:43"]

Aina on kanssa kulkijoita.Se on hyvä ,että on perhe Mies ja Lapset.Meille ei niitä ole tullut ponisteluista huolimatta.Olen jo pitkään kaivanut noita mieteitä,mitä sulle on kertynyt paino lastiksi elämään arkeen ja kiireeseen.Sinäkin voit tulla ja antaa jotakin hyvää jollekin toiselle.Sitä samaa kaipaavalle henkilölle hän täällä sulle kirjoittaa.Mulla on salainen puhnumero.0449249887 Mikko.kerro mieteistäsi mitkä asiat ovat kaikista kipeimpiä sun arjessasi.Mitenkä kestät tätä aikaa siitä on ulospääsy mahdoilsuus ihan varmasti autan sinua todelisena henkilönä jo vaikka tänään jos niin haluat.Mikko moi.

[/quote]

Hih, hih, oikein mikko boy on auttavan kätensä ojentamassa ja antaa apua paikkoihin kuin paikkoihin. Hih, mene mikko lääkäriin.

Kannattaa ottaa uusi perpektiivi elämään. Ota se tavoitteeksesi. Toisaalta sun kannattaisi ehdottomasti lähteä yksin jollekin matkalle vaikka... puhu miehellesi asiasta. Niin tai aloita vapaaehtoistyö, uusi harrastus, ala lukemaan uusia kirjoja, kulkemaan uusia reittejä. Kokeile uusia tapoja elää nykyistä elämääsi.

Itse olen yrittänyt ottaa omille jutuille aikaa. Vaikka kyllä varmaan 80 % ajasta menee töihin, ruuanlaittoon, kaupassakäyntiin, siivoamiseen, pyykkäämisruljanssiin, lastenhoitoon, lasten vaatteiden ja harrastusvälineiden hankintaan esim. nettikirppiksillä pyörimiseen kun aina on jotakin luistinta/pyörää/ulkovaatteita/kenkiä/sisävaatetta vailla joku lapsista, ulkoiluun lasten kanssa, iltapesuihin, työmatkoihin jne jne vaikkakin jaetaan se arki yhdessä puolison kanssa.

Meillä ratkaisuna on se, että laitetaan lapset ajoissa nukkumaan klo 19-19-30 (meillä lapset iltaunisia, ja nukkuvat 10-12 t yössä). Joten saadaan omaa aikaa viimeistään jo 19.30 kun lapset nukkuvat.

Pienten kanssa on vain se homma niin, että kaikki arki pyörii ihan lasten ehdoilla (päivärytmi ruokailuineen, ulkoiluineen, päiväunineen jne). Onneksi meillä lapset ovat aina olleet tosi suuri unisia, joten päiväuniaikaan ja iltaisin on hetki olla ihan yksikseen tai aikaa tehdä omia juttuja sillä aikaa, mennä vaikka päiväunille yhdessä lasten kanssa, lukea kirjaa, kuunnella musiikkia, katsella tv:stä tallenteita, surffailla netissä, tehdä käsitöitä, jutella kaverin kanssa kaikessa rauhassa puhelimessa jne.

Kun lapset kasvavat, on aika ottaa "itsekkäästi" sitä omaa aikaa! Alkaa urheilla, aloittaa joku mielenkiintoinen harrastus, toteuttaa haaveita, esim. lähteä matkalle ystävien/perheen/puolison kanssa, tehdä vaikka niitä minikaupunkilomia, tai löhörantalomia.

Itse saan voimaa lukemisesta, yksinolosta, hiljaisuudesta, luonnosta, mökillä puuhailusta, käsitöistä, sisutusprokkiksista, shoppailusta, ystävien kanssa yhdessä olemisesta, ulkonasyömisestä, matkailusta, tv:n katselusta, ulkoilusta, siis perheen lisäksi ja vastapainoksi.

Mieti, mikä sinua kiinnostaa ja mistä haaveilet, ihan pienistäkin asioista. Ja pyri raivaamaan niille aikaa. Vaali itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Sinunkin kuuluu saada, eikä vain antaa muille.

Lapset hoitoon ja yhdessä miehen/ystävien kanssa jotakin kivaa tekemistä.