Synnytystarinanne?

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:48"]

http://www.vauva.fi/keskustelu/3867444/ketju/mies_synnytyspoltot_avautuminen  Tuolla ainakin kiukuttelua aiheesta :D 

Oli kamalaa touhua. Itse synnytys meni ihan reisille, kun ei päässyt luomusti alkamaankaan. Käynnistys tapahtui 8.10 iltapäivällä ja 9.10 päädyttiin kiireelliseen sektioon, kun supistukset oli koneellisesti tuotettu aamu kasista ilta seitsemään tunnin tauolla. Paha vaan, että mekaaniset supistukset kestivät 15 sek per kerta, vaikka niitä linkoutuikin kolmen minuutin välein kohti. Avautuminen loppui kuuteen senttiin.

Käynnistyksen aiheutti siis raskausmyrkytys.

[/quote] Miten teillä nyt on mennyt? Jännitin "kanssasi" tuossa ketjussa =D

[/quote]

Mikäs tässä, rötkäle on sen 3kk pian ja aika on mennyt ihan siivillä. Nyt sai poika iloa irti raketeistakin jo! Silmät levisi, kun taivaalla räiskyi ja piti jokeltaakkin oikeen :) Järkyttävä kasvutahti on pistänyt oman selän koville ja imetys meni iiiihan reisille. Ihan potra mörssäri siitä on kuitenkin tullut ja toivon mukaan tuo kasvutahti ei jatku, tai jätkä kaataa autoja ympäri leikeissään tuolla parkkipaikalla kesäkuussa :D

Synnytystarinat ovat kuin miesten armeijatarinat. Jaksa lukea ja kuunnella yhtään..

89RV 32 heräsin yöllä pissahätään. Menin vessaan ja pelästyin kun tajusin lapsiveden menneen. Sitä hulahti useampaan kertaan ihan kunnolla. Sitä ennen ei ollut mitään oireita, ei edes kunnollisia harjoitussupistuksia (tai en ainakaan ollut tunnistanut niitä). Soitin sairaalaan ja kehoittivat tulemaan sinne. Keräsin tavaroita ja tilasin taksin. Olo oli muuten hyvä paitsi tietysti jännitti. Sairaalassa tutkivat muistaakseni ensin vauvan sydänkäyrän ja sitten lääkäri teki tutkimuksen. Totesi lähes kaiken lapsiveden menneen. Vauva voi kuitenkin hyvin. Totesivat tyynen rauhallisesti, että lapsi syntyy parin päivän sisällä ja jäisin sairaalaan. Sain vauvan keuhkoja kypsyttäviä piikkejä muutaman kerran ja lisäksi suoneen antibioottia (olin kai ihan pikkuisen auki) estämään infektioita. Odottelin ja odottelin mutta supistukset eivät alkaneet. Kaksi päivää odoteltuani synnytys päätettiin käynnistää. Oli aamu. Sydänkäyrää mittailtiin säännöllisesti ja edelleen odottelin koska alkaisi supistaa. Illalla kätilö totesi, että nuku yö ja jatketaan aamulla. Tarjosi unilääkettä ja jotain kipulääkettä kun yhdeksän aikaan illalla hieman alavatsaa "kiristi" ja en uskonut pystyväni nukkumaan kun huoneessa tuhisi toinenkin odottelija. Odottelin siinä sitten nukahtamista ja vatsassa kiristeli aina vaan. En vieläkään tajunnut, että ne olivat nyt niitä supistuksia kun kerran kätilökin oli sitä mieltä, että ei lapsi ennen aamua synny. ;) Sen verran kiristi, etten saanut unta vaikka oli se unilääke vaikuttamassa. Joskus ehkä yhdentoista aikaan oli pakko soittaa hoitaja ja ähisin etten pysty nukkumaan. Taisin olla aika tokkurassa ja kieriskelin sängyssä kun en pystynyt olemaan paikallakaan. Siitä sitten kätilö kärräsi sängyllä synnytyssaliin. Minulla ei ollut mitään ajantajua enkä muista ollenkaan minkä näköinen kätilö oli tai oikein muitakaan yksityiskohtia. Taisi unilääke olla kuitenkin aika tujua. Sain ilokaasua ja se auttoi jonkin verran. Sitten jossain vaiheessa sain epiduraalin. Sitten kätilö kysyi, onko ponnistamisen tarvetta. Siihen taisin ähistä, etten tiedä. (Olin aika pihalla.) Käski ottaa sukista kiinni ja ponnistaa. Tein työtä käskettyä ja kas lapsi olikin pian jo ulkona. Ensisynnytykseksi nopea ja helppo arvelisin. Ei mitään repeämiä. Istukka tosin ei meinannut irrota ja sitä piti hieman odotella ja kiskoa. Lapsikin oli toki pieni kun keskosena syntyi.

Summa summarum. Synnytin yksin. Seuralaisesta ei olisi ollut mitään hyötyä tai iloa, sen verran olin pihalla tuosta unilääkkeestä. Helppo ja nopeahko, tosin käynnistetty. Ei mitään kammottavaa kipua, epiduraali ja ilokaasu tepsivät. Pikkasen harmittaa kun muistikuvat ovat niin sumeita. Lasta en saanut rinnalle, koska vietiin virvoiteltavaksi ja siitä suoraan lastenosastolle. Muistan kuitenkin, että rääkäisi pontevasti ja tervehän tuo on edelleenkin. :)

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 22:03"]

Synnytystarinat ovat kuin miesten armeijatarinat. Jaksa lukea ja kuunnella yhtään..

[/quote] Eipä kukaan pakota lukemaan =D

[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 22:38"]

Ensimmäinen kesti kahdeksan tuntia, toinen neljä tuntia, kolmas minuuttia vaille kolme tuntia. Ekassa ja tokassa paracervikaali, kolmas luomuna. Viimeisen tunnin ajan kaikissa synnytyksissä kipu oli lähes sietämätöntä. Ponnistusvaiheet 10 min, 5 min, 3 min. Yhtään tikkiä ei tarvittu missään synnytyksessä.

Lapset olleet kooltaan 3,2 kg, 3,6 kg ja 3,5 kg.

Isä mukana kaikissa.

Helpot synnytykset kaiken kaikkiaan, mutta kyllä supistuskipu on loppuvaiheessa ilman kivunlievitystä käsittämättömän kovaa. Sen unohtaa hetkessä, mutta seuraavassa synnytyksessä ihmettelee, miten sen saattoi unohtaa!

[/quote]

Hep, täällä myös vastaavat synnytykset. Paitsi että toinen synnytys oli luomuna ja kolmannessa pyysin spinaalin koska tiesin mitä oli tulossa. Kivempaa se oli puudutuksen jälkeen vaikka luomunakin olisi mennyt. 

Olen tämän jo muualla kertonut, esimerkkinä siitä, kuinka vähän vaikeammasta ensisynnytyksestäkin voi lopulta jäädä synnyttäjälle hyvä mieli, kiitos osaavan hoitohenkilökunnan!

Synnytys kesti 24 h, laskettuna ensimmäisestä supistuksesta vauvan syntymään. Supistukset olivat heti säännölliset, mutta tulivat harvakseltaan ja olivat lyhyitä. 5 minuutin väliin päästiin tasan puolessa välissä synnytystä (12 h), tuolloin myös lähdettiin synnytyslaitokselle, koska supistuksista alkoi tulla todella kipeitä. Todettiin, että olin auki juuri sen 3 senttiä, joka vaaditaan sisäänottoon synnytysosastolle. Siellä sitten avauduttiin, hengiteltiin ilokaasua ja käytiin suihkussa. Vesi oli itselleni niin hyvä kivunlievitys, että jos kakkosen teemme/saamme, haluan ehdottomasti kokeilla vesisynnytystä. Ilokaasu ei tehnyt mitenkään tokkuraiseksi, mutta leikkasi kyllä sekin vähän supistusvaiheessa pahinta kipua. 

Epiduraali annettiin synnytyksen kestettyä 18 tuntia, ja jälleen oli ihan oikea ratkaisu. Ensinnäkin ilmeisesti rentoutti oloani niin, että pitkään odotetut lapsivedet lorahtivat synnytyspöydälle spontaanisti kätilön ollessa hakemassa puhkaisuvälineitä. Toiseksi antoi lisävoimaa ponnistusvaiheeseen, josta tuli pitkä ja vaikea lapsen vähän erikoisen pään asennon ja "seilailun" vuoksi.

Ponnistusvaihe tosiaan kesti virallisesti tunnin, mutta toinen tunti yritettiin korjata vauva asentoa ponnistamalla nelinkontin ja toinen jalka ylhäällä. Lääkärikin kävi paikalla ottamassa mikroverinäytteet. Lopulta vauva suostui syntymään alakautta, mutta sisäinen repeämä tuli ja eppari tarvittiin vauvan hapensaannin takaamiseksi. Näitä en tuntenut, koska minulle oli annettu myös paikallispuudutukset.  Vauva syntyi terveenä ja sai 9 pistettä. Sitä pään "Harri Kirvesniemi" -asentoa ja muuta toispuolisuutta, joka ilmeisesti vaikeutti vauvan liikettä kanavassa, on korjattu syntymän jälkeen fysioterapiassa.

Jälkeisetkään eivät minulla lähteneet helpolla, istukkaa paineltiin pois sellaiset kolme varttia, jonka jälkeen minut vietiin vielä tikattavaksi ompelimoon. Sain tähän myös uudet puudutukset, joten tämäkään ei tuntunut. Itse asiassa lämpöpeitteen alla oli niin kivaa, että nukahdin  hetkeksi heräämöön. 

Ostolle syöttämään uuden tulokkaan pääsin kolme ja puoli tuntia synnytyksen jälkeen. Ensimmäisen vuorokauden ajan saimme täyden palvelun sänkyyn, koska istuminen ja käveleminen olivat mahdottomuuksia särkylääkityksestä huolimatta, ja hemoglobiinini oli laskenut 86:een. Vauva ja minut kuitenkin kotiutettiin jo 60 tuntia synnytyksen jälkeen, olin siis osastolla vain kaksi yötä. 

Avustajanani oli mieheni, joka selvisi kaikesta tästä huomattavasti paremmin kuin olin ajatellutkaan, kyseessä kun on kaveri, joka ei ole kestänyt katsoa sairaalasarjoja saati tiededokkareita, joissa esitellään lääketieteellisiä toimenpiteitä. En varsinaisesti kaivannut mitään silittelyä tms., mutta siinä pirullisessa ponnistusvaiheessa taisin puristaa miehen käden mustelmille. Lisäksi oli ihanaa, että vauva sai olla isänsä hoivissa sillä aikaa, kun äitiä tikkailtiin. Tavallaan mieheni sai tutustua lapseemme ennen minua, ja uskallan väittää, että heidän välilleen syntyi vahva side jo tuossa vaiheessa. 

Kätilöistä, hoitajista ja lääkäreistä ei ole pääsääntöisesti kuin hyvää sanottavaa. Yksi synnyttäneiden osastolla iltavuorossa ollut hoitaja oli, hmmm, sanoisinko, kylmäkiskoinen. Ja anestesialääkärit ovat noin niinkuin yleensä ottaen oma alalajinsa, jonkin verran erikoistumisvaihtoehtoja miettineitä vastavalmistuneita lääketieteen lisensiaatteja tunteneena muistan radiologiaa ja anestesiaa pidetyn niille vähän introverteille nörteille sopivimpina vaihtoehtoina. Joten siitä anestesialääkärin outoudesta en osannut ottaa nokkiini, tärkeintä oli, pisti epiduraalin varmoin käsin. Minua pääasiassa avustaneet kätilöt  - vuoron vaihtumisen seuraksena 3 kpl - olivat kaikki valtavan hyviä. Yksi oli vielä nuori, mutta selkeästi oikealla alalla, jo olemus oli vakaa ja luottamusta herättävä. Muut kaksi olivat sitten todellisia pitkän linjan ammattilaisia, jotka tiesivät tasan tarkkaan, mistä narusta vetää synnytyksen edistämiseksi. 

Lisää, kiitos. :)

Lisää, kiitos. :)

Suunnitellulla sektiolla kauniisti ja rauhallisesti. Mies oli mukana ja hän piti vauvaa ihohoidossa sen aikaa kun olin heräämössä. Heräämöstä palattuani sain vauvan vierihoitoon. Toipuminen sektiosta oli melko nopeaa.