Ikävä kotipaikkakunnalle?

Asuin 19-vuotiaaksi asti samalla, keskisuurella paikkakunnalla (n. 60 000 asukasta). Sieltä muutin suht isoon kaupunkiin (yli 100 000 asukasta) opiskelujen perässä n. 60 km päähän kotipaikkakunnastani. Alkuun minulla ei ollut täällä koulun ja hyvin satunnaisten opiskelijabileiden lisäksi mitään muuta elämää ja lähdinkin aina viikonlopuiksi ja lomiksi vanhemmilleni. Nyt kahden vuoden jälkeen mulla on täällä paljon kavereita ja ihana avomies, jota rakastan valtavasti.

Silti aina kun menen vanhemmilleni kylään iskee pieni kaipuu. Perheeni, kaikki sukulaiseni ja kaksi hyvää ystävääni asuvat siellä. Täällä ei ole sellaisia kavereita, joille voisin yhtäkkiä soittaa, että hei tulisin puolen tunnin päästä käymään. Veljeni tyttöystävä on toinen hyvistä ystävistäni kotipaikkakunnalla ja aina kun kuulen, mitä kaikkea ovat tehneet kaveriensa kanssa (jotka myös tunnen) iskee pieni kateus. Olen myös todella hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, ja esimerkiksi äitini kanssa käyn usein shoppailemassa. Nyt se ei niin vain onnistu, ei voi aamulla soittaa että mennäänkö tunnin päästä kaupoille. Ei pysty niin vain lähtemään :(

Tässä kaupungissa on paremmat mahdollisuudet työllistyä ja mies ei varmasti suostuisi tuonne muualle muuttamaan. Silti ikävöin... meneeköhän tämä ajan kanssa ohi? Opiskeluja molemmilla jäljellä 1,5 vuotta, sen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu ja minne menemme. Anteeksi jos epäselvää, hieman kiire kirjoittaa...