Muutto-miehellä exän tavaroita
Ollaan muuttamassa mieheni kanssa yhteen ja hänen muuttotavaroidensa joukossa on mm. muovikassillinen exän kenkiä. Kävin heittämässä ne UFF keräykseen. Teinkö oikein. Ovat eronneet kaksi vuotta sitten. Miehellä on muuallakin varastoituna exänsä tavaroita, joiden perään exä ei ole kysellyt. Ilmeisesti erotessa mies hoitanut asunnon tyhjennyksen ja sen vuoksi roinat jääneet hänelle jemmaan. Ei ole saanut aikaiseksi dumpata niitä kaatopaikalle. Jotenkin harmitti, kun ollaan muuttamassa yhteen ja perustamassa yhteistä kotia niin löytyy exän kamoja joita en todellakaan lähde kuskaamaan ja jemmailemaan . Ex soittelee ehkä kerran kuussa tai kahdessa kuulumisiaan miehelleni. Käsittääkseni mieheni ei juuri hänelle päin soita. Erosivat naisen aloitteesta 2,5 vuotta sitten. Olivat viisi vuotta yhdessä. Me olemme menossa ensi kesänä naimisiin ja käsittääkseni mieheni on tämän myös exälleen kertonut ja muutenkin, että on onnellinen kanssani. Ehkä ex tosiaan on iloinen ja onnellinen mieheni puolesta ja haluaa pitää yhteyttä kaverina. Minulle ei sinänsä väliä, mutta en ehkä kumminkaan itse koe että alkaisin tutustumaan tähän exään. Asuu toisella paikkakunnalla, joten tuskin tulee edes tilannetta jolloin sattumalta törmättäisiin. Kotiini en ole kutsumassa kylään :D
Kommentit (3)
Olipa sekavaa selitystä. Ovat eronneet kaksi vuotta sitten mutta vähän myöhemmin erosta olikin jo 2.5 vuotta.
Pitäisi kyllä puhua muutto-henkilöstä, niin 2010-lukua puhua jostain miehestä
Muutto-miehellä? Onko tämä uusi sana kuten tapailumies tai suomimies?