Mieheni on kusipäinen sovinisti.

Mieheni luulee olevansa universumin kuumin kolli. Tosiasiassa hän on läski ja ylimielinen paska. Tänään aamulla riitelimme ja hän totesi suoraan että hänen sanansa kuuluisi olla minun lakini ja hänellä on oikeus halutessaan lähteä vaikka viikoksi ulkomaille minulta kysymättä. Minulla ei saa olla miespuoleisia kavereita enkä saa edes moikata heitä. Mieheni on valehdellut minulle useasti ja rikkonut lupauksensa. En saa mennä baariin ilman häntä mutta hän saa kyllä mennä ilman minua. Mulla ei ole sananvaltaa mihinkään. Mies istuu sohvalla ja juo kaljaa kun minä siivoan. Hän saa kuulemma korottaa ääntään mulle mutta minä en hänelle. Mun pitäisi istua kotona kokoajan ja olla tyytyväinen ja hymyillä.

Kaikkein hienointa tässä on se että en pysty lähteä. Kämppä on miehen nimissä kun minä tänne aikoinaan muutin eli en voi heittää häntä ulos. Jäin juuri työttömäksi (yt-neuvottelut) joten asunnon saaminen on vaikeaa, täällä on vaikeaa työssäkäyvänkään löytää asuntoa. Ei ole paikkaa mihin mennä kissan kanssa. Oon ihan loppu.

Tiedän että ketään ei kiinnosta mutta oli pakko avautua johonkin. Fuck my life.