Puhukaa mulle järkeä: aviomies vs. rakastaja

Meillä on mukavahko kulissiavioliitto jossa molemmat hoitavat oman osuutensa. Mies ei juo, lyö, kohtele epäkunnioittavasti tai muutakaan. Emme juuri riitele. Lapsia on kolme ja arki pyörii pääosin heidän hoitonsa, harrastuksiin kuskaamisen ja töidemme ympärillä. Mies osallistuu, tekee kotitöitä jne. Ei mikään kusipää siis.

Suhteemme on kuitenkin täydellisen väljähtänyt eikä seksiä ole ollut vuosikausiin. Olemme lähinnä äiti ja isä.

Minulla on ollut neljä vuotta avioliiton ulkopuolinen suhde reilusti nuorempaan mieheen. Tämä on meidän suhteessa sallittua kunhan "sitä ei tuoda kotiin" ja miehelläkin on varmasti ollut omat seikkailunsa. Itse olen kuitenkin näiden neljän vuoden aikana mennyt syvästi rakastumaan ja niin on tämä rakastajakin. Suhteemme perustuu eroottiselle vetovoimalle ja riitelemme paljon. Mutta jotenkin salaa olemme alkaneet haaveilla yhteisestä elämästä. Hän haluaisi tavata lapseni ja on alkanut painostaa minua eroamaan.

Sanokaa nyt av-mammakuoro minulle kaikki yhteen ääneen, että intohimo kuolee parissa kuukaudessa saman katon alla (tosin: miksi se ei ole kuollut neljässäkään vuodessa) ja että minun ei kannata hajottaa hyvin rakennettua elämää näin itsekkäistä syistä.