Lue keskustelun säännöt.
Milloin aikuinen on tarpeeksi aikuinen viettämään
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:40"]
Minä kysyn sen sijaan näiltä napanuora-kirjoittelijoilta, että KOSKA IHMINEN ON TARPEEKSI AIKUINEN LUOPUAKSEEN KUVITELMASTA, ETTÄ LÄHEISISTÄ VÄLITTÄMINEN ON LAPSELLISTA JA OSOITTAA HENKISTÄ RIIPPUVUUTTA?
Koen, että tällaisten aloitusten kirjoittajat ovat itse vielä kovin, kovin nuoria. Heille itsenäisyys merkitsee irtiottoa. Kun kasvaa ja kypsyy, tajuaa, että omaisistaan voi aidosti pitää ihmisinä ja voi haluta ihan vapaasta valinnasta juhlia sukujoulua. Tajuaa, että henkisesti kypsä osaa olla itsenäinen likellä muita - erillisyys ei ole mikään itseisarvo tai todistus itsenäisyydestä.
Voi olla, että tällaisia aloituksia kirjoittavat myös ne, joilla on itsellään pahoja lapsuustraumoja vanhemmistaan tai kyvyttömyyttä osoittaa tunteitaan tai olla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ja kun eivät KYKENE olemaan likellä rakastavia omaisia, se puute halutaan väen väkisin kääntää hyveeksi.
Itse olen viisikymppinen perheellinen nainen, ja viettäisin tänäkin jouluna mielelläni joulua vanhempieni kanssa. Appivanhemmat ovat kuolleet jo parikymmentä vuotta sitten, joten meidän ei miehen kanssa tarvitse valita, kumman vanhempien kanssa juhlitaan.
Valitettavasti joudun olemaan töissä tänään ja perjantaina ja päivystämässä joulunpyhät - ja iäkkäät vanhempani asuvat kaukana. Eli emme voi matkustaa heidän luokseen, eivätkä he pääse tänne.
Yhdessäolo heidän kanssaan on osa perhe- ja sukuyhteyttä, lämmintä välittämistä vanhemmista, joita ei välttämättä enää ensi jouluna ole olemassa. En ymmärrä, mitä tekemistä tuolla olisi edes fiktiivisesti minkään aikuisuuden/lapsellisuuden tai itsenäisyyden/epäitsenäisyyden kanssa. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden kanssa ehkä enemmänkin...
[/quote]
No kyllä monella vaan tuntuu olevan kyse epäitsenäisyydestä tai läheisriippuvuudesta, usein niin päin, että vanhemmat ruinaavat ja "pakottavat" aikuiset lapsensa osaksi omaa joulufantasiaansa.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi perhe- tai sukuyhteys olisi jotenkin erityisen tärkeä asia. Perhepropagandan uhrit ja sellaiset, joilla ei tunnu olevan omaa aikuista elämää ilman lapsuudenperhettä, siitä tietysti pitävät kiinni. Miksi verisukulaiset olisivat jollekulle läheisempiä kuin ihmiset, jotka hän on itse valinnut?
[/quote]
Siksi että he ovat verisukulaisia. Kavereita sekä ystäviä tulee ja menee. Olet lapsellinen jos kuvittelet että sinun etusi ei jää toiseksi jos kaverisi pitää valita sukulaisensa ja sinun etusi välillä.
[/quote]
Huoh. Montakin asiaa tulee mieleen. 1. Mistä eduista mahdat nyt puhua? 2. Et liene koskaan ollut kenenkään kanssa todella ystävä? 3. Voihan kyse olla vaikka puolisosta, ei "kavereista". 4. Jos mahtipontinen verisukulaisuus ei merkitse minulle käytännössä mitään, mistä tiedät, että se kaikille muille merkitsee? Voisi olettaa, että tuskin olen ainoa, joka näin ajattelee.
Kaikista pahinta omissa vanhemmissa ja omissa lapsissa roikkuminen tuntuu olevan 50-luvun alkupuolella syntyneillä naisilla. Osaako joku selittää, miksi näin on? Tiedän, että heidät on aikanaan semmoiseen kasvatettu, mutta ei kai se sentään voi selittää koko asiaa?
[/quote]
Oikeesti! Kuin järjetön asenne.. ei liene sinun ongelmasi jos joku on perheensä kanssa tekemisissä joulunakin, tai edes silloin. Sinulla lienee jotain ikävästi kun pitää tylyttää toisia ja jopa yleistää "muihin ihmisiin" että ovat roikkujia..
Monelle ihmiselle, syystä ja toisesta sukulaiset ovat tärkeitä, rakkaita jne.. why not!?
Onko se jotenkin helvetin noloa? Älä koskaan muuta ainakaan johonkin Espanjaan tms. kuolisit siitä perheessä roikkumisesta!
:D
Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun haluaa tai on pakko (jos vanhemmat esim. kuolleet).
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 18:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:40"]
Minä kysyn sen sijaan näiltä napanuora-kirjoittelijoilta, että KOSKA IHMINEN ON TARPEEKSI AIKUINEN LUOPUAKSEEN KUVITELMASTA, ETTÄ LÄHEISISTÄ VÄLITTÄMINEN ON LAPSELLISTA JA OSOITTAA HENKISTÄ RIIPPUVUUTTA?
Koen, että tällaisten aloitusten kirjoittajat ovat itse vielä kovin, kovin nuoria. Heille itsenäisyys merkitsee irtiottoa. Kun kasvaa ja kypsyy, tajuaa, että omaisistaan voi aidosti pitää ihmisinä ja voi haluta ihan vapaasta valinnasta juhlia sukujoulua. Tajuaa, että henkisesti kypsä osaa olla itsenäinen likellä muita - erillisyys ei ole mikään itseisarvo tai todistus itsenäisyydestä.
Voi olla, että tällaisia aloituksia kirjoittavat myös ne, joilla on itsellään pahoja lapsuustraumoja vanhemmistaan tai kyvyttömyyttä osoittaa tunteitaan tai olla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ja kun eivät KYKENE olemaan likellä rakastavia omaisia, se puute halutaan väen väkisin kääntää hyveeksi.
Itse olen viisikymppinen perheellinen nainen, ja viettäisin tänäkin jouluna mielelläni joulua vanhempieni kanssa. Appivanhemmat ovat kuolleet jo parikymmentä vuotta sitten, joten meidän ei miehen kanssa tarvitse valita, kumman vanhempien kanssa juhlitaan.
Valitettavasti joudun olemaan töissä tänään ja perjantaina ja päivystämässä joulunpyhät - ja iäkkäät vanhempani asuvat kaukana. Eli emme voi matkustaa heidän luokseen, eivätkä he pääse tänne.
Yhdessäolo heidän kanssaan on osa perhe- ja sukuyhteyttä, lämmintä välittämistä vanhemmista, joita ei välttämättä enää ensi jouluna ole olemassa. En ymmärrä, mitä tekemistä tuolla olisi edes fiktiivisesti minkään aikuisuuden/lapsellisuuden tai itsenäisyyden/epäitsenäisyyden kanssa. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden kanssa ehkä enemmänkin...
[/quote]
Miksi sitten ennen tätäkin joulua on palsta täyttynyt kymmenistä aloituksista, että ahdistaa mennä anoppilaan, haluttaisi viettää joulu kotona, mutta kun ei voi, kun isovanhemmat loukkaantuu.
[/quote]
Niitä ahdistaa se anoppila. Ensi jouluna on oman lapsuudenperheen vuoro ja silloin ollaan sitä mieltä, että perhe ja suku on tärkeitä ja ne perinteiset tavat.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 18:38"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:33"]
Minusta ei koskaan. Isä ja äiti kuuluvat jouluun ja sukupolvien ketjuun. Meillä on läheiset välit ja hauskaa yhdessä, joten ei ole koskaan edes käynyt mielessä, että viettäessäni joulua vanhempieni kanssa en ole aikuinen. Tai että isäni ei ole aikuinen, koska hänen äitinsä (89v) on meillä joulun vietossa.
Samaan tapaan voisi kysyä, milloin ihminen on riittävän aikuinen ymmärtämään, että juhlapyhien tarkoituksena ei ole loukata läheisiä.
[/quote]
Niin, hankala asia. Joulut on vaikeita monesti, koska vanhemmat haluaa lastenlasten kirkkaat silmät luokseen. Silloin loukataan toisen vanhempia. Jos sitten ei haluta loukata kummankaan vanhempia, käydään kummankin luona ja silloin voidaan loukata sitä, joka on tehnyt älyttömän työputken ja on väsynyt ja haluaisi levätä kotona sen 3 päivää.
Kuka saa loukata ketä ja kenen tunteet pitää ottaa eniten huomioon.
Minä olen aikuisena ihmisenä jättänyt loukkaantumiset loukkaantujan omalle vastuulle ja vietän jouluni kotona. Jos joku siitä loukkaantuu, hän ottaa itse vastuun omista tunteistaan. Jos loukkaantuja on aikuinen, hän osaa ajatella, että ei voi olla niin itsekäs, että kuvittelee maailman pyörivän hänen ympärillään
Eli pitäkää parisuhteestanne huolta niin, että kun lapsenne ovat maailmalla, tulette edes jouluaaton miehenne kanssa toimeen, eikä tarvitse itkun kanssa kiristää aikuisia lapsia viihdyttämään teitä joulun tunnelmaan.
[/quote]
Siis niin totta!
Ja koska aikuisilla lapsilla on jouluna raskas työputki takana ja halu olla rauhassa oman perheensä kanssa, niin isovanhempien pitää muistaa, että rauha ja lepo on siellä omassa kodissa, ei mummolassa. Näin myös vuoden muina viikkoina eli kun lapset tarvitsevat omaa aikaa ja lapsenlapsille yökyläilypaikan, niin isovanhemmat kieltäytyvät kauniisti.
Isovanhempien tulee aikusina ihmisinä jättää loukkaantumiset loukkaantujan omalle vastuulle ja hoitaa omaa parisuhdettaa vuoden jokaisena viikonloppuna ja juhlapäivänä. Jos joku siitä loukkaantuu, hän ottaa itse vastuun omista tunteistaan. Jos loukkaantuja on aikuinen, hän osaa ajatella, että ei voi olla niin itsekäs, että kuvittelee maailman pyörivän hänen ympärillään.
Näinhän se menee! Joulu on vain kerran vuodessa, mutta niin ovat vappu, juhannus ja parhaan kaverin häätkin. Silloin kannattaa muistaa, että isovanhemmilla ei ole oikeutta tai velvollisuutta olla lastenlasten kanssa - ei jouluna eikä juhannuksena!
Täytän kohta 30 ja edelleen menen vanhemmilleni jouluna. Nykyään miehen ja lapsen kanssa.
Voisin olla menemättäkin, mutta toisaalta miksi? Kotona saa arkenakin kököttää ja joulu on meille iso perhejuhla täteineen, mummeineen, lapsenlapsineen, vävyineen, miniäkokelaineen, naapureineen, serkkuineen, naapurin koirineen ja adoptiokissoineenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole varmaan ikinä. Niin kauan kuin elän ja vanhemmat elää niin vietän heidän kanssaan joulua.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:40"]
Minä kysyn sen sijaan näiltä napanuora-kirjoittelijoilta, että KOSKA IHMINEN ON TARPEEKSI AIKUINEN LUOPUAKSEEN KUVITELMASTA, ETTÄ LÄHEISISTÄ VÄLITTÄMINEN ON LAPSELLISTA JA OSOITTAA HENKISTÄ RIIPPUVUUTTA?
Koen, että tällaisten aloitusten kirjoittajat ovat itse vielä kovin, kovin nuoria. Heille itsenäisyys merkitsee irtiottoa. Kun kasvaa ja kypsyy, tajuaa, että omaisistaan voi aidosti pitää ihmisinä ja voi haluta ihan vapaasta valinnasta juhlia sukujoulua. Tajuaa, että henkisesti kypsä osaa olla itsenäinen likellä muita - erillisyys ei ole mikään itseisarvo tai todistus itsenäisyydestä.
Voi olla, että tällaisia aloituksia kirjoittavat myös ne, joilla on itsellään pahoja lapsuustraumoja vanhemmistaan tai kyvyttömyyttä osoittaa tunteitaan tai olla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ja kun eivät KYKENE olemaan likellä rakastavia omaisia, se puute halutaan väen väkisin kääntää hyveeksi.
Itse olen viisikymppinen perheellinen nainen, ja viettäisin tänäkin jouluna mielelläni joulua vanhempieni kanssa. Appivanhemmat ovat kuolleet jo parikymmentä vuotta sitten, joten meidän ei miehen kanssa tarvitse valita, kumman vanhempien kanssa juhlitaan.
Valitettavasti joudun olemaan töissä tänään ja perjantaina ja päivystämässä joulunpyhät - ja iäkkäät vanhempani asuvat kaukana. Eli emme voi matkustaa heidän luokseen, eivätkä he pääse tänne.
Yhdessäolo heidän kanssaan on osa perhe- ja sukuyhteyttä, lämmintä välittämistä vanhemmista, joita ei välttämättä enää ensi jouluna ole olemassa. En ymmärrä, mitä tekemistä tuolla olisi edes fiktiivisesti minkään aikuisuuden/lapsellisuuden tai itsenäisyyden/epäitsenäisyyden kanssa. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden kanssa ehkä enemmänkin...
[/quote]
No kyllä monella vaan tuntuu olevan kyse epäitsenäisyydestä tai läheisriippuvuudesta, usein niin päin, että vanhemmat ruinaavat ja "pakottavat" aikuiset lapsensa osaksi omaa joulufantasiaansa.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi perhe- tai sukuyhteys olisi jotenkin erityisen tärkeä asia. Perhepropagandan uhrit ja sellaiset, joilla ei tunnu olevan omaa aikuista elämää ilman lapsuudenperhettä, siitä tietysti pitävät kiinni. Miksi verisukulaiset olisivat jollekulle läheisempiä kuin ihmiset, jotka hän on itse valinnut?
[/quote]
se on se yhteinen ja HYVÄ historia. Sinulla ei selvästi ole ollut hyvää lapsuutta, kun et edes osaa kuvitella sitä, että joku aidosti rakastaa vanhempiaan. Mutta moni meistä rakastaa, ja olen pahoillani puolestasi, kun et ollenkaan edes tajua, mitä olet menettänyts ja luulet vieläpä olevasi sen vuoksi muita onnekkaampi ja parempi. Kyse ei ole pakosta tai tunnekiristämisestä, vaan ilosta ja halusta viettää joulua yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmia on varmaan lähinnä niillä, joilla se yhdessä olo lapsuudenperheen kanssa ei ole ns. luontevaa. Minulla on useampia sukulaisia (lapsuudenperheen lisäksi) joiden kanssa olen ns. "ystävä", eli kyse ei todellakaan ole mistään "pakollisesta yhteydenpidosta sukulaisuuden takia", vaan minä todella pidän noista ihmisistä ja NAUTIN heidän seurastaan (kuten myös lapsuudenperheeni seurasta).
Jos välit on ns. hyvät ja luontevat, ei sitä toisen kodissakaan ole ns. vieraana, vaan siellä on kotoinen olo. Toki asiaan vaikuttanee varmaan sekin että paljonko esim. joulunvietto paikassa on tilaa, jos jokaiselle perheelle on oma huone on se eri asia jos vanhemmat ja heidän kolme lastaan perheineen olisivat joulua viettämässä 50 neliön kaksiossa =minuakin ahdistaisi tuollainen, ja jäisin kotiin VAIKKA ihmisiä tahtoisin nähdäkin.
Joulu on luonteva aika nähdä senkin takia, että useimmilla on silloin vapaata. Ja jos esim. perheen äiti/isä on töissä jouluna, saavat lapsetkin joulusta enemmän jos ollaa ns. isommalla porukalla jossakin (vert. sen toisen vanhemman kanssa keskenään kotosalla), ja se töissä olevakin saa tulla sitten ns. valmiiseen pöytään jne. (jos välimatka sallii) ilman että pitää valmistaa ruokaa tai lämmitellä saunaa tmv.
Asiaa voisi verrata siihen kun on hyvä kaveri jota tapaa harvoin: vaikka edellisestä tapaamisesta olisi kulunut vuosi, niin se juttu luistaa heti ns. luonnollisesti ja ollaan yhtä, samaa on monilla omien sukulaisten kanssa, ei ole mitään "jännitteneisyyksiä" tmv.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:10"]
joulua ilman äitiä ja isää?
[/quote]
Ai mä ajattelin, että ihminen voi jossain vaiheessa olla tarpeeksi aikuinen joko viettämään tai ei-viettämään joulua vanhempiensa kanssa.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:28"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 14:15"]
oon parikymppinen, ja vietän tämän joulun mieheni vanhemmilla
[/quote]
Olipas tämäkin riman alitus, luulisin aloittajan tarkoittaneen juuri sitä itsenäistä joulua ilman vanhempia, jotka nyt sitten ovat ne miehesi vanhemmat.
Mä luulen, että valtaosa ei pääse koskaan vanhemmistaan eroon vaan roikkuvat maailmantappiin heissä kiinni, ei napanuora katsea kun henkinen kantti olla itsenäinen aikuinen on mitä on.
[/quote]
Ihanan negatiivinen ja tyly asenne. Sillä pääsee pitkälle!