Onko sellainenkin mahdollisuus olemassa, että häviämme kokonaan taistelun koronan leviämistä vastaan?
Eli kaikista miljardipanostuksista ja yhteiskuntien sulkemisista huolimatta koronavirus tulee lopulta leviämään niin, että käytännössä kaikki sen jossain vaiheessa saavat ja sairastavat.
Kommentit (43)
Teoriassa kaikki on mahdollista. Ehkä koko ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.
Ei nämä skenaariot silti kovin todennäköisiä ole.
Paitsi että mihinkään tautiin ei sairastu 100% ihmisistä, edes esim ebolaan. Eikä koronaan.
No voi niin käydä mutta nykyvauhdilla aika hitaasti. Esim. tähän mennessä noin puolen vuoden aikana (testatusti) taudin on sairastanut 0.2% suomalaisista.
NO nythän tästä on jo puhuttu, että tilalstojen valossa koronavirus näyttäisi heikentyneen selkeästi, ja aiheuttavan tällä hetkellä lähinnä tavallista hengitystieoireistoa aiheuttavan perusflunssan.
Toki se voi vielä toiseenkin suuntaan muuttua, mutta se on paljon harvinaisempaa kuin lieventyminen, lieventynyt virus kun leviää paljon tehokkaammin.
Nyt pitäisi vaan miettiä, että kuinka isoja toimia vielä pidetään yllä.
Tottakai. Torjuntatoimet olisivat yksinkertaiset, mutta ihmiset leikkivät mieluummin hengellään.
Musta se on käsittämätöntä.
Se ei näy menevän perille, että nyt ollaan jo
hädän äärellä. Suomessa on nipistetty ja pihistetty sairaanhoidosta vuosikaudet.
Sen sijaan on rakennettu esim. urheiluhalleja vieriviereen.
Meillä ei todellakaan ole ylimääräistä sukanvarressa.
Sitäpaitsi meikäläisen hoitohenkilöstön alhainen työmoraali verrattuna esim. Italiaan on tullut ilmi tässä ohessa.
Niinhän siinä tulee käymään, jollei rokotetta saada, ja tauti hiljalleen valtaa alaa. Koska koko ajan korostetaan turvavälejä ja käsienpesua ja maskien käyttöä, leviäminen on hidasta - kaikkienhan ei voi antaa sairastua samaan aikaan, koska hoitoresurssit eivät riittäisi missään maassa. Tässä voidaan taudin kourissa tosiaan joutua kitkuttelemaan vielä monen monta vuotta.
Tohtori Outo kävi läpi 1700000 eri tulevaisuutta ja vain yhdessä voitimme koronan.
Eihän esim. influenssaakaan ole haluttu yrittää tukahduttaa vaikka siihen kuoleekin satoja suomalaisia vuodessa ja siihen on vielä olemassa jonkinlainen rokotekin.
Vierailija kirjoitti:
Teoriassa kaikki on mahdollista. Ehkä koko ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.
Ei nämä skenaariot silti kovin todennäköisiä ole.
Kuolee sukupuuttoon jossain vaiheessa mutta ei ainakaan tämän koronaviruksen takia. Mikään olemassaooeva tauti ei tapa koko väestöä. Ebolassa kuolleisuus on 50-90%, koronassa tämän hetken tiedon mukaan jotain puolen prosentin (?) paikkeilla. Joka tapauksessa ei lähelläkään verenvuototautivirusten kuolleisuutta. Ärsyttää lukea näitä someviestejä, joissa tosissaan kirjoitetaan että kaikki kuollaan koronaan, kun se ei mitenkään ole mahdollista.
Aiemmat pandemiat ovat laantuneet 1-2 vuodessa. Ei muuta kuin seuraavaa jo odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Eihän esim. influenssaakaan ole haluttu yrittää tukahduttaa vaikka siihen kuoleekin satoja suomalaisia vuodessa ja siihen on vielä olemassa jonkinlainen rokotekin.
Hyvä pointti. Mihin perustui se, että valtiovalta otti heti sen asenteen ettei koronan tukahduttamista edes yritetä?
Kai tiedätte, että Suomessa on tuhansia 'long haulereita', jotka eivät ole tilastoissa?
He sairastuivat talvella tai alkukeväästä, jolloin testeihin ei päässyt. Heillä on kymmeniä erilaisia oireita vieläkin.
Monet ovat olleet kuukausia sairaslomalla, urheilu tms. aktiivisuus on muisto vain.
Heistä on otettu testejä, mutta ei ne enää plussaa.
Menee varmaan aika lähelle, että Suomessa on 15000 - 25000 sairastunutta oikeasti.
Osa on tietysti parantunut.
Me olemme keskellä vuosisadan pahinta pandemiaa.
Johon nykyaikainen lääketiede kaikissa maissa yrittää kehittää rokotetta.
Kaikenlaisia valeuutisia liikkuu, kute Venäjän Sputnik rokote, joka olisi valmis.
No ei ole.
Koronatauti on päässyt viruksen kannalta hyvään vauhtiin.
Sitten on sekopäitä, kuten Donald Trump, jonka älyttömät puheet koronasta vain vauhdittavat pandemiaa.
Koronavirus kiittää Trumpin kaltaisia vähättelijöitä ja kieltäjiä.
Niin luulen käyvän. Silti siihen kuolee vain harva ja kaikki ei sairastu ollenkaan. Niin luonto toimii.
Vierailija kirjoitti:
Teoriassa kaikki on mahdollista. Ehkä koko ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.
Ei nämä skenaariot silti kovin todennäköisiä ole.
https://www.fimea.fi/-/monilaakitys-yleistyy-ja-laakekustannukset-kasva…
Niillä on mennyt perusasiat hukkaan: kun ihminen vanhenee, elintoiminnat hidastuvat. Lääkkeiden määrän tulisi vastaavasti vähentyä. Nyt ottavat kaiken irti, kun se on niin helppoa eristetyltä porukalta:-(
Vierailija kirjoitti:
Kai tiedätte, että Suomessa on tuhansia 'long haulereita', jotka eivät ole tilastoissa?
He sairastuivat talvella tai alkukeväästä, jolloin testeihin ei päässyt. Heillä on kymmeniä erilaisia oireita vieläkin.
Monet ovat olleet kuukausia sairaslomalla, urheilu tms. aktiivisuus on muisto vain.
Heistä on otettu testejä, mutta ei ne enää plussaa.Menee varmaan aika lähelle, että Suomessa on 15000 - 25000 sairastunutta oikeasti.
Osa on tietysti parantunut.
Jep, täällä yksi maaliskuussa sairastunut. Keuhkot ei toimi vieläkään normaalisti. Ja testiin en silloin päässyt, joten en ole missään tilastossa.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että mihinkään tautiin ei sairastu 100% ihmisistä, edes esim ebolaan. Eikä koronaan.
Oleto 100% varma?
Niin voi käydä, jollei tehoavaa rokotusta saada kehitetyksi. Toivottavasti kuitenkin saadaan.