Av-mamman joulu (jatkotarina, jatka itse!)
Joulukuu eteni jo hyvää vauhtia ja mamman oli aloitettava jouluvalmistelut. Tänä vuonna koko suku tulisi viettämään joulua heidän idylliseen kotiinsa. Mamma halusi järjestää perinteikkään ja tunnelmallisen joulun, jota vieraat muistelisivat vielä vuosienkin jälkeen. Yksi asia kuitenkin hiersi hänen mieltään: myös miehen puolen sukua oli kutsuttava paikalle, säälistä tietenkin. Arvosteleva anoppi ja kyttäävä käly olivat vaarassa pilata mamman joulunvieton. "Mitäs minä keksisin niiden pään menoksi?", mamma mietti tohkeissaan ja alkoi laatia kauppalistaa...
Kommentit (165)
Mammalla oli nyt palava kiire keksiä jotain, ennenkuin Pablo pääsisi avaamaan suunsa. Mutta samalla kun mamman aivot raksuttivat kiivaasti, hän tajusi Pablon tuijottavan ANOPPIA kiihkeästi! Siis, siis... Anoppia? Anoppia! Se koppava horatsu aikoi vielä viettelevillä ryntäillään pilata mamman varasuhteenkin?!
Kun av-mamma oli hieman rauhoittunut, koitti uusi katastrofi. Miehen puolen suvussa oli vielä kaikkia aikaisempia tapauksia pahempi häpeäpilkku, nimittäin vapaaehtoisesti lapseton miehen pikkusisko, jonka av-mamma oli kokonaan unohtanut, koska eihän tuolla ihmisellä ole paljon merkitystä. Lisäksi tuolla luonnonoikulla oli pieni koira, jonka hän halusi välttämättä raahata joulun viettoon. Se ei käy, koska nisopetteri pelkää koiria ja koira saattaisikin purra lapsia, kerran se oli katsonut heitä auton ikkunasta ja av-mammaa alkoikin jo huolettaa. Hän ilmoitti kohteliaasti tuolle naiselle, että koirat eivät turvallisuusriskin takia voi tulla juhliin. Samassa hänelle tuli niin surullinen olo tuon naisparan takia, sillä eihän hänen elämällänsä ollut mitään merkitystä ja hän ei koskaan ymmärtäisi mitä rakkaus tarkoittaa. Av-mamma rukoilikin tälle naiselle lapsia ja toivoi, että hän tulisi järkiinsä. Av-mamman silmiin tipahti ilon kyynel, kun hän katsoi kauniin niccelssoninsa hakkaavan muoviautolla seinää.
Mutta sehän sopi mammalle loistavasti! Nyt hän pääsisi kuin nakki hodarista ja anoppi olisi paha. Tämähän oli kuin oikea joulukuvaelma! Nyt kun vain keksisi, miten asiat saisi luistamaan kohdilleen. Mamma ohjasi alkkis-lehtolapsen keittiön komeroon ja muut olohuoneeseen. Kaikista parhaat palathan olivat vasta tulossa! Ensin häb paljastaisi anopin pilaten sen kurpan joulun ja sitten hän esittelisi ihanaa pissaplussa-tikkua ja olisi kuin neitsyt Maria konsanaan!
Kukaan ei muistanut vahtia lapsia tohinan aikana, ja Nico-Petteri oli repinyt kaikki kuusen alla olevat lahjapaketit auki. Nico-Petteri karjui pettyneenä, kun ei löytänyt mistään paketista uusinta playstation nelosta. Minni-Minea oli oksentanut sohvalle anopin syöttämät liköörikonvehdit ja koira nuoli innoissaan puoliksi sulanutta suklaata.
Mamma pyörtyi lattialle huomatessaan, että Pablo ja anoppi suutelivat. Kun hän heräsi, ei Pabloa ja anoppia näkynyt....
Mamma ei osannut päättää,pitäisikö ensin hiljentää Pablo vai kuulustella anoppia,joten hän nappasi läppärin ja yhden kälyn viinipulloista kainaloon, lukkiutui vessaan pitämään tuumaustauon ja teki asiasta avauksen AV:lle,jossa siskot jakoivat sympatiaa,moralisointia ja hyviä neuvoja.
Mamma oli myös toivonut, että mies olisi kertonut äidilleen, että kengät pitää jättää heti oven eteen, jotten yhtään likaa tule lattialle. Viimeksi anoppi lampsi saappaissaan pitkälle eteiseen, niin että parkettiin jäi hetkeksi pieni vesilätäkkö, jonka keskellä oli pikkukivi. Jos kuka tahansa olisi sattunut astumaan tuon kiven päälle, niin parkettiin olisi tullut naarmu.
Tokkopa mies oli sitäkään hoitanut. Pitää varmaan siitäkin sanoa itse anopille ja siitä myös, että kädet pitää ehdottomasti pestä vessassa käynnin jälkeen. Viime jouluna mamma oli nimittäin huomannut, ettei vesihanan ääntä kuulunut anopin käydessä vessassa ja anopille varattu henkilökohtainen käsipyyhekin oli ihan kuiva.
Mamma hätkähti huomatessaan, ettei vessa ollutkaan tyhjä. Anoppi ja Pablo! Nussivat kiihkeästi!
Ensin täytyi kuitenkin pukea Minna-Minealle varajouluasu, kun edellinen oli oksennuksessa. Onneksi kakkosasuksi oli varattu Kenzon punaruudullinen joulumekko ja sen kanssa pitkät vitivalkoiset pitsisukat... mutta VOI EI!!! Sukat olivat menneet pikimustiksi kauheilla WT-kaverisynttäreillä missä pikkuinen Minskuli oli juuri ollut mokkapaloja mutustelemassa.
Kiitos hyvistä nauruista! Jatkakaa :d
Mammaa alkoi himottamaan Pablon vehje. Hän tyrkkäsi anopin ulos vessasta ja katsoi Pabloa kysyvästi...
Juuri kun mamma oli imaisemassa mehuja Pablon vehkeestä, Minskuli tuli hakkaamaan vessan ovea; pissahätä!!
Himoissaan mamma unohti kaiken muun ja antautui Pablolle kylpyhuoneen lattialla. Anoppi oli närkästänyt kun hänet oli syrjäytetty,hän halusi käräyttää mamman,mutta pelkäsi itsekin jäävänsä kiinni sivusuhteesta siinä samassa.Anoppi keksi toisen tavan kostaa mammalle...
Mamma säikähti!Äkkiä hän tyrkkäsi Pablon suihkuverhon taakse piiloon,sessio täytyisi hoitaa loppuun myöhemmin.Hän päästi Minni-Minean pissalle ja lähti posket punoittaen ulos vessasta katsomaan,vieläkö joulu olisi pelastettavissa.
Mamma ihmetteli keittiöstä kuuluvaa maiskutusta,eihän vielä ollut edes pöytä katettu.Joku oli päästäny velakälyn koiran sisään,ja siellä se nyt keittiössä pisteli poskeensa pöydälle unohtuneita jouluruokia.Mamma olisi halunnut pelastaa edes Stockan kinkun,mutta ei uskaltanut,koska koira k a t s o i häntä! Mamma meni tuohtuneena etsimään kälyään,saisi laittaa rakin ojennukseen. Velakäly ja alkoholistikäly istuivat valkoisella sohvalla juomassa punaviiniä ja syömässä liköörikonvehteja.Joulusta oli kehittymässä katastrofi!
Yhtäkkiä mamma kuuli anopin hihkumista. Mistä se ääni tuli? Eikai miehen pelihuoneesta. Mamma lähti kiireesti kohti huonetta, jonka ovi oli hieman raollaan.
Mamma muisti äkkiä, että oli unohtanut tilata joulupukin. Mutta fiksuna naisena haki kaapistaan punaisen kylpytakin, punaisen beanien hattuhyllyltä sekä paketin pimpulia kotispan kaapista. Hän tyrkkäsi ne hätäisesti kylpyhuoneen suihkuverhon takana lymyilevälle Pablolle. - Sinä saat nyt olla pukkina, mamma sähähti. Pablo seisoi surkean näköisenä housut kintuissa kalu lerpahtaneena.
Mamma lahjoi Pablon joulupukiksi lupaamalla hänelle myöhemmin kimppakivaa mamman ja anopin kanssa.Mamma oli tyytyväinen,kun pukki-ja Pablon piilotus-ongelmat ratkesivat niin näppärästi,mutta pelihuoneen äänet vaivasivat häntä.Mamma hiipi katsomaan mitä siellä puuhattiin. Mitä mamma näkikään!Kostoksi Pablon omimisesta anoppi opetti lapsille,kuinka pelata sotapeliä isän xboxilla.Pikkupilttien viattomuus oli mennyttä!
Kun mamma sai pyyhkäistyä raivonkyyneleet silmistään, hän hätisteli kaikki koolle olohuoneeseen, sillä "Pukki on tullut!", hän sai kiljaistua jouluriemua teeskennellen. Huonolla suomella Pablo kyseli "Onko taalla kilteja lapsija?" mamman houkutellessa mimsukkaa ja nikulikikulia laulamaan sulosti Joulupuu on rakennettu.
ennen kuin lapset saivat laulunsa loppuun, ryntäsi selvästi humaltunut anoppi pukin polvelle ja kierteli tämän korvaan:"kuinka mukavaa että ehdit pukki tulla..."
Pablo huomasi anopin, ja valahti kalpeaksi. Anoppi perääntyi nopeasti ovelta ja syöksyi kodinhoitohuoneeseen. Mamma tajusi heti tilanteen, hyi hitto, oliko anopilla ja Pablolla ollut jotain pizzanpuolitustouhuja keskenään?!