Kumpaa kuuntelisit mielummin kerrostalossa?
Lapsen itkua ja huutoa 7päivänä viikossa vai musiikkia melko lujalla volyymilla 1-2päivänä viikossa pari kolme tuntia.
Kommentit (46)
Tuo ensimmäinen vaihtoehto toteutuu omassa kodissani. Lisäksi naapurissani on päiväkoti, joten sieltäkin kuuluu lasten ääniä 5 päivänä viikossa.
Musiikkiakin on omasta takaa useampana päivänä viikosta, myös perheenjäsenteni toimesta.
Sanoisin, että kunhan yöllä on hiljaista, eikä päivälläkään metelöidä liian kovaa, niin ihan sama.
Kyllä meillä ainakin isännöitsijä puuttui myös päiväsaikaan tapahtuneeseen tahalliseen ja tarpeettomaan metelöintiin. Meteliä ei tosin aiheuttanu sen paremmin lapset kuin musiikin täysillä luukuttaminenkaan, mut kuitenkin. Tarpeeks pitkältä ajalta ( meidän tapauksessa 4vk) vaan häiriöt ylös päivämäärineen, kellonaikoineen ym. ja häiriöntuottoilmoitus menemään, niin luulis riittävän. Ja vuokralla asutaan, niin häirikkö kuin valittaneetkin.
Milläs todistat mistä asunnosta meteli kuuluu kun talossa on kymmeniä asuntoja. Meteli kuuluu niin joka puolelta tai siltä tuntuu plus että ilmanvaihdon kautta kaikuu ympäri taloon äönet ja seinät on kuin paperia.
Musiikki on noista kahdesta se pienempi paha. Pystyn kyllä halutessani peittämään naapurin musiikin omalla musiikillani, mun kotiteatteri pystyy helposti tarvittaessa 130 desibelin äänenvoimakkuuteen.
Jos päiväsaikaan meluaa , vaikka sitten ihan helvetisti - niin se ei pääsääntöisesti monestikaan kiinnosta isännöitsijää tai poliisia tai ketään muutakaan. Jos itselle tulee vielä yksikin luukuttajanaapuri niin menen oven läpi moottorisahalla ja loput saatte lukea iltalehdestä.