Ohisalo ylepänä eduskunnassa "meidän vahtivuorolla tullut vähiten pagolaisia kymmeneen vuoteen"
Kommentit (12)
Todella halpa heitto. Varsinkin kun itse kovasti niitä kutsuvat eli haluavatko nyt lisää vai vähemmän?
Ja paljonko on tähän mennessä tukllut maksamaan niiden joukkomurrhasta syytetyjen oikeudenkäynnit ja ylöspito sekä korvaukset ja tuskin on ilmainen ollut se valekuolleenkaan tapaus. Vaikuttaa siltä, että tytär jo saanut oleskelu luvan väärin perustein.
Ja suuri osahan 2015 tulleista iarkilaista on ihan MIgrin mukaan sotilaskarkureita.
Ja tämäkö on systeemi joka on edelleen liian tiukka?
Kertoo omasta epäonnistumisestaan siis. Tavoitehan oli saada miljoona pagolaista tänne välittömästi mutta ovat saaneet maan siihen tilaan, että ei edes pagolaisille kelpaa.
Niinpä. Ohisalosta tuli sisäministeri 2019.
Hänen aikanaan ei ole mitään suurta pagolaisryntäystä ollut.
Suurin ryntäys Suomeen heillä oli syksyllä 2015.
Että sikäli ovat säästyneet hyvin pahoilta jutuilta sekä puolue että ministeri itse.
Ja nuo korvaukset väärintuomituille ovat lakisääteisiä, ei ne ole vihreiden määräämiä.
Että jos Ohisalo on noin todennut, hän on aivan oikeassa. Vähiten on tullut nyt viimeisen 1,5 vuoden aikana, jonka hän on sisäministerinä ollut.
Vierailija kirjoitti:

Entäs palautus somaliaan?
Niin kai, kun itse toivottivat saapujat tervetulleiksi edellisten vahtivuorolla ja kolmanneksen omasta vahtivuorostaan rajat ovat olleet kiinni.
Vihreiden ansiosta vai "muista tekijöistä johtuen".