Lue keskustelun säännöt.
Mitä kerrot lapselle oman suvun vaiheista?
16.12.2013 |
Vai kerrotteko ylipäänsä mitään?
Kerrotteko mistä isovanhemmat kotoisin? Käyttekö joskus jossain suvun vanhoilla asumapaikoilla?
Puhutteko siitä, miten oma suku kokenut maailmanhistorian käännekohdat? Kerrotko omien isovanhempiesi kokemuksista toisessa maailmansodassa? Tai millä puolella sukunne oli sisällissodassa? Tai oliko joku sukulaisista kieltolain aikaan viinan salakuljettaja?
Omat vanhemmat on kertoneet minulle näistä jutuista. Kun olin lapsi, välillä aina ajettiin katsomaan taloa, jossa isoisä lapsena asunut tai kirkkoa, jonka hautausmaalle äidin isovanhemmat on haudattu. Ja tiedän isoisovanhempieni kokemuksista 1918 sodassa. Suvusta löytyy niin pirtun salakuljettajia kuin pirtupoliisejakin, jne... Vanhemmat olleet siirtolaisina 1970-luvulla. Ja sitä rataa.
Mutta olen havainnut, että monet kaverit ei tiedä suvustaan yhtään mitään.
Miten on, kerrotko sinä oman suvun vaiheista lapsille?
Kommentit (11)
Kerron lapsen iän mukaisesti - aikuisuuteen mennessä aion kertoa ihan kaiken, minkä tiedän. Myös vaikeat asiat. Olemme tekemisissä suvun kanssa ja kuulumme sukuseuraan ja olemme itsekin kiinnostuneita suvustamme. Välitämme tietoa myös lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 11:51"]
On kerrottu ja luettu monet suvusta kertovat kirjat aina 1800-luvulta alkaen. Olen havainnut, ettå ns. vanhoissa mahtisuvuissa näin on tapana, mutta muinainen tilaton ja taloton väestö (siis jälkeläiset) ei osaa 2013-luvullakaan siirtää perimätietoa.
[/quote]
No, mä en kyllä ole mistään mahtisuvusta. :) Mutta talollisen suvusta nyt kuitenkin. Ja joo, se suvun kotitalo siellä Karjalassa oli kait aika iso. Joten ehkä liittyy jotenkin siihen sitten...
Ja totta - miehen perheessä ei isän puolelta juuri ole ollut tapana kertoa omasta suvusta mitään. Täytyykin miehen isoäitiä oikein tentata, että voi edes vähän siitäkin suvusta joskus kertoa lapselle.
Ilkka Kanerva on mummoni serkku. Sen tiedon vien ymmärrettävistä syistä hautaan mukanani, mutta kaiken muun kerron.
Kerron kaiken minkä tiedän. Pikkuhiljaa vuosien varrella.... Karjalasta lähdöstäkin kuulee sitten lisää kun vaikka historiantunnilla käsittelevät aihetta. Eskari tietää että mummon äiti on kotoisin alueelta joka on nyt Venäjää.
Äitini ja tätini oli innokkaita sukututkijoita, joten aineistoa on.
Tuli ajankohtaiseksi kun oli juttua miehen kotipaikalla vanhoista taloista ja kuka muutti mihin ja kenen metsiä ne iskän metsät alunperin oli. 5v sitten ihan iste kysyi onko mummo (minun äiti) aina asunut samassa talossa.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 11:51"]
On kerrottu ja luettu monet suvusta kertovat kirjat aina 1800-luvulta alkaen. Olen havainnut, ettå ns. vanhoissa mahtisuvuissa näin on tapana, mutta muinainen tilaton ja taloton väestö (siis jälkeläiset) ei osaa 2013-luvullakaan siirtää perimätietoa.
[/quote]
Jaa-a, itse kasvoin mummoni, jonka vanhemmat olivat torppareita, kunnes itsenäistymisen jälkeen pari vuotta ennen mummon syntymää lunastivat torpan itselleen. Mummo kertoi paljonkin omasta lapsuudestaan ja suvun vaiheista - hänen torppaan 1870-luvulla muuttaneet isovanhempansa olivat vielä elossa mummon lapsuudessa. Myös muiden isovanhempieni taustan tunnen ainakin heidän isovanhempiinsa saakka. Huonoiten jännää kyllä tiedän juuri toisen isoäidin suvun vaiheista, vaikka hän kuuluu isänsä puolesta sukuun, joka taisi olla ensimmäinen puhdas talonpoikaissuku, josta on julkaistu sukukirja Suomessa, jo joskus 1900-luvun alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron ilman muuta kaiken minkä tiedän- koska suvun tarinassa kertautuu pahoja asioita ja puhumattomuus saattaa jatkaa tuota perintöä.
Ollaan aatelissukua äidin puolelta joten mikäpä on kertoessa ja naulatessa vaakunaa oven päälle ;)
Isän puolelta löytyy paljonkin tarinoita, on vanha aatelissuku, ehkä siksi. Esi-isät olivat persoonia, heistä on kirjoitettu kirjojakin. Äidin puolelta on vähemmän tarinoita, vaikka sukututkimusta on tehty - tiedetään mistä suku on lähtöisin ja mitä jotkut tekivät työkseen, mutta pelkistä nimistä/ammateista/asuinpaikoista ei synny elävää tarinaa. Miehen isän suku on vanhaa talonpoikaissukua, tarinoita löytyy jonkinverran pitäjän historiassa. Miehen äidin suvusta en tiedä mitään, pitäisi kysellä.
Ei ole halunnut korostaa lapsille, että olen aatelissukua, koska lapset saattavat mennä möläyttelemään siitä, ja se tulkitaan helposti itsekehuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole valitettavasti itselläni lapsia, mutta olen kertonut nuorille sukulaisille, viimeksi viime kesänä, kun kiertelimme sukulaisten haudoilla. En minäkään kovin kauan ole sukuni historiasta niin paljon tiennyt, kuin nyt harrastettuani sukututkimusta muutaman vuoden. Isovanhemmat kertoivat molemmat omista suvuistaan jonkin verran, mutta sitten tuli sukupolvi, joka ei ollut kiinnostunut historiasta lainkaan. Kun kyselin, sain vain vastaukseksi tuhahduksen, että mitä niitä vanhoja kaivelemaan. Sukututkimus on antanut ainakin muutamia vastauksia noihin tuhahduksiin. Löytyy juoppoja ja rettelöitsijöitä sekä mieletään järkkyneitä. Ihmettelen vain, miksi niitä pitäisi piilotella tai jopa hävetä. Ihmisluonto on mikä on. Menneiltä polvilta voimme oppia, ettei kaikkia virheitä tarvitse toistaa.
Sodista meillä ei ole paljonkaan puhuttavaa, koska suvun jäsenet olivat joko liian nuoria tai vanhoja, että olisivat joutuneet sotaan. Pari kertaa perhe oli ollut lähellä evakossa ja pidempäänkin retkeen oli varauduttu. Muutamien huonekalujen pohjassa on vieläkin näkyvissä isoisän kirjoittama nimi ja osoite. Ne ovat nyt minun omistuksessani ja pidän niitä tosi arvokkaina.
Molempien vanhempien puolelta on sukuja tutkittu. Olemme lukeneet mitä netistä löytyy, nyt on käsillä äitini suvun historiaa käsittelevä kirja jne. Olemme myös sukuloineet vähän joka puolella ja bongailemme esi-isien historiaan kuuluvia kohteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän paljon, siksi että haastattelin paljon isovanhempiani, jotka hiljan kuolivat. Toisekseen isovanhempieni kolmesta suvusta on sukukirjat tehty ja osan tiedoista olen kaivanut itse. Itse olen oppinut paljonkin ihmisten käytöksestä ja toiminnasta omaa sukuhistoriaa tutkimalla ja myös siitä, miten se vaikuttaa nykypäivään. Omille lapsille olen kasannut kuvat ja tarinat kirjaan.
On kerrottu ja luettu monet suvusta kertovat kirjat aina 1800-luvulta alkaen. Olen havainnut, ettå ns. vanhoissa mahtisuvuissa näin on tapana, mutta muinainen tilaton ja taloton väestö (siis jälkeläiset) ei osaa 2013-luvullakaan siirtää perimätietoa.