Muita joilla ei yhtään kaveria?
Ja mistä luulet sen johtuvan? Tarkoitan, että joko olet vuosia ollut Ilman kavereita tai, että kaikki kaverisuhteet päättyy lyhyeen.
Tai oletko löytänyt "parannuksen"?
Kommentit (27)
En ole oikein koskaan osannut luottaa ihmisiin enkä päästää ketään lähelle. Vaikeahan niitä pysyviä ystävyyssuhteita on silloin luoda...
Olen sen verran erakkoluonne, että viihdyn yksin joten ei ole tullut solmituksi minkäänlaisia kaverisuhteita.
Monta vuotta yritin olla ns. sosiaalinen kunnes tajusin, ettei se ole minun juttuni. Hiljalleen vanhat kaverisuhteetkin sitten jäivät.
Ilmouttaudun.. En osaa ylläpitää kaverisuhteita koska en ole koskaan tullut toimeen muiden naisten kanssa. He ovat aina kiusanneet minua tai sitten välttelevät minua muuten. Ainoat ystäväni ovat miespuoleisia ja minusta 6-10 vuotta vanhempia. Heidän seurassaan ei yleensä tarvitse miettiä näytänkö nyt ihan kamalalta ja onko viimeisimmän muodin mukaiset vaatteet ja meikki hyvin. Tai kyllä mä sitä mietin, mutta naisten seurassa ne on ne tärkeimmät asiat tai muuten ei hyväksytä joukkoon. En osaa koskaan laittautua niin hyvin että viihtyisin naisten seurassa enkä ole luonnonkauniskaan tai sillä tavalla naisellisen kaunis ja siro. Olen useimmiten mielummin yksin kuin ahdistun ulkonäöstäni muiden edessä. Toisinaan on sitten taas hyviä päiviä jolloin voin nähdä näitä miespuoleisia ystäviäni ja olla miettimättä ulkonäköäni.
Tuskin tähän parannusta on kun kauneus puuttuu. Enkä ole tarpeeksi rikaskaan leikkauttaakseni ja laittaakseni hiustenpidennyksiä ja uusia hampaita ja kaikkea.
-nainen 24-
Rankka sairaus vei kaverit. Ihmiset pelkäävät, että pyydän heiltä seuraa tai jonkinlaisia palveluksia.
Olen ollut suhteessa ihan oikeasti narsistimieheen, joka ei antanut mulla olla mitään kavereita. Nuorena oli kyllä moniakin.
Ap kaipaa ystäviä...mutta tässä sitä taas ollaan, ilman ystäviä. Olen taas yrittänyt olla aktiivinen ja ennakkoluuloton luomaan uusia kaverisuhteita, mutta ei onnista.
Takana on vuosia itsetarkkailua; olen yrittänyt muuttaa itseäni miellyttävämmäksi ihmiseksi, etten karkoittaisi ihmisiä. Mutta jotain oleellista minulta jää huomaamatta, jota itse en hoksaa.
raskauden jälkeen ystävät kaikkosivat ja tämä ei johdu siitä että puhuisin jotenkin harvinaisen paljon lapsestani, vaan siitä että he jäivät eri elämän tilanteeseen kuin minä. -nainen 25
Internetin ihanuuksiin kuuluu tämä, että ihmiset kommunikoivat liian paljon netissä. Ei kannata haikailla mennyttä, sillä se ei palaa.
Minulla on kaksi hyvää ja läheistä ystävää, joille voin kertoa mitä vain, mutta he asuvat parinsadan km päässä, joten nähdään aika harvoin. Kaikki ollaan perheellisiä ja ystävillä vielä kiireiset urat, joten aika on kortilla. Käytännössä siis leffaseuraa yms. on aika vähän saatavilla ja havahduin tähän yksinäisyyteen nyt äitiyslomalla, kun työpaikan tuoma illuusio sosiaalisista suhteista päättyi. Yksikään työkaveri ei ole ottanut yhteyttä ja tosiaan edes pikkujouluihin ei tullut kutsua (mistä avauduin yhdessä toisessakin ketjussa).
Pitäisi olla joku tunnusmerkki, pinssi, tatuointi tms. josta tällaiset yksinäiset luuserit tunnistaisi toisensa. Ettei turhaan kuluttaisi aikaa etsien ystävää normaalien parista...
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:29"]
Pitäisi olla joku tunnusmerkki, pinssi, tatuointi tms. josta tällaiset yksinäiset luuserit tunnistaisi toisensa. Ettei turhaan kuluttaisi aikaa etsien ystävää normaalien parista...
[/quote]
Juu näin on. Sulla on varmasti lämmin ja henkevä ystäväpiiri ympärilläsi, kun noin kukoistat.
Mulla on hyvänpäivän tuttuja. Ystäviä ei juurikaan. Mieskin jätti tossa jokin aika sitten. Tuntuu aika toivottomalta enää nousta tästä.. Luonteeltani olen aika sosiaalinen, haluan paljon ihmisiä ympärilleni. Kai mussa on sitten jotain todella vastenmielistä kun ei niitä ihmisiä vain ole..
N23
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:31"][quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:29"]
Pitäisi olla joku tunnusmerkki, pinssi, tatuointi tms. josta tällaiset yksinäiset luuserit tunnistaisi toisensa. Ettei turhaan kuluttaisi aikaa etsien ystävää normaalien parista...
[/quote]
Juu näin on. Sulla on varmasti lämmin ja henkevä ystäväpiiri ympärilläsi, kun noin kukoistat.
[/quote]
No siitähän tässä ketjussa on juuri kyse, ettei ole niitä ystäviä.
Täällä myös yksi ystävätön.
Tai onhan mulla oikeastaan kaksi ystävää: mieheni ja äitini (aika pateettista, tiedän). Heille voin kertoa lähes mitä vaan.
Olen luonteeltani samanaikaisesti sekä sosiaalinen että vetäytyvä, lapsenakin mulla oli yksi tai max. pari sellaista sydänystävää, loput oli lähinnä tuttavia. Johtuu ehkä lapsuuden perheestäni jossa elettiin aika lailla ns. neljän seinän sisällä ovet lukossa maailmaan. Vuosien aikana nämäkin lapsuuden ystäväsuhteet kuihtuivat, viimeistään silloin kun tapasin miehen ja perustimme perheen, vaihdoimme pariinkin otteeseen paikkakuntaa kun muutimme... Ja nyt tilanne on siis tämä. Jos mun esim. pitäisi löytää kaaso häihin, olisi se aivan ylitsepääsemätön tehtävä.
Tää tilanne on tosi nolo ja hävettävä, surullinenkin. Masentava ja ahdistava. Olisihan sitä kiva saada läheisiä ystäviä elämään, mutta mistä ihmeestä enää tässä +30 iässä sellaisia löytää?! Muutamia kavereita ja perhetuttavia meillä on, mutta en voi kutsua heitä ystäviksi. Työkaveritkin on vaihtuvia tuttavuuksia joilla on omat seurapiirinsä.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:27"]
Minulla on kaksi hyvää ja läheistä ystävää, joille voin kertoa mitä vain, mutta he asuvat parinsadan km päässä, joten nähdään aika harvoin. Kaikki ollaan perheellisiä ja ystävillä vielä kiireiset urat, joten aika on kortilla. Käytännössä siis leffaseuraa yms. on aika vähän saatavilla ja havahduin tähän yksinäisyyteen nyt äitiyslomalla, kun työpaikan tuoma illuusio sosiaalisista suhteista päättyi. Yksikään työkaveri ei ole ottanut yhteyttä ja tosiaan edes pikkujouluihin ei tullut kutsua (mistä avauduin yhdessä toisessakin ketjussa).
[/quote]
Älä nyt kuitenkaan väheksy noita ystäviäsi, vaikka he eivät fyysisesti olisikaan läsnä. Sekin on arvokasta, että ihmisiin on henkinen yhteys, vaikka sitten netitse tai puhelimitse. Sitä kannattaa vaalia.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 01:05"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:27"]
Minulla on kaksi hyvää ja läheistä ystävää, joille voin kertoa mitä vain, mutta he asuvat parinsadan km päässä, joten nähdään aika harvoin. Kaikki ollaan perheellisiä ja ystävillä vielä kiireiset urat, joten aika on kortilla. Käytännössä siis leffaseuraa yms. on aika vähän saatavilla ja havahduin tähän yksinäisyyteen nyt äitiyslomalla, kun työpaikan tuoma illuusio sosiaalisista suhteista päättyi. Yksikään työkaveri ei ole ottanut yhteyttä ja tosiaan edes pikkujouluihin ei tullut kutsua (mistä avauduin yhdessä toisessakin ketjussa).
[/quote]
Älä nyt kuitenkaan väheksy noita ystäviäsi, vaikka he eivät fyysisesti olisikaan läsnä. Sekin on arvokasta, että ihmisiin on henkinen yhteys, vaikka sitten netitse tai puhelimitse. Sitä kannattaa vaalia.
[/quote]
En toki väheksy, päinvastoin. Olen tajunnut ystävien arvokkuuden nyt kun yhtäkkiä koen olevani tosi yksinäinen. Harmi vaan, että heillä elämä menee vähän eri suuntaan eikä tunnu olevan tarvetta kovin tiiviiseen yhteydenpitoon. Mutta kun nähdään, niin on kuin ei olisi oltu erossa lainkaan. Sellaista arkista kaveriseuraa ei vaan nykyään enää ole.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:43"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:31"][quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 00:29"]
Pitäisi olla joku tunnusmerkki, pinssi, tatuointi tms. josta tällaiset yksinäiset luuserit tunnistaisi toisensa. Ettei turhaan kuluttaisi aikaa etsien ystävää normaalien parista...
[/quote]
Juu näin on. Sulla on varmasti lämmin ja henkevä ystäväpiiri ympärilläsi, kun noin kukoistat.
[/quote]
No siitähän tässä ketjussa on juuri kyse, ettei ole niitä ystäviä.
[/quote]
Ei sit tullu mielees että niitä ystäviä ei yksinkertasesti halua. Mä olen erakko luonne ja kun lopetin alkoholin käytön kokonaan niin loputkin jäi, mun alotteesta. En jaksa ihmisiä jotka käyttää alkoholia, tai ainakin näillä se oli kovin suuressa roolissa elämässä. Raittiita ystäviä ei ole oikein sitten taas ollutkaan.
Itsekin voisin sanoa että minulla ei ole varsinaisia sydänystäviä. Kuitenkin minulla on paljon hyviä sosiaalisia kontakteja harrastusten ja yhdistystoiminnan kautta. Kyllä ns. hyvänpäiväntutunkin kanssa voi syntyä ihan hyviä keskusteluja kun tilanne on siihen sopiva.
Mulla on paljon tuttuja, mutta vain yksi ystävä. Hänkin muutti monen sadan kilometrin päähän. Jotenkin olen ajautunut lasten saannin jälkeen tähän tilanteeseen. Ei enää ollut kovin paljon yhteistä lapsettomien kavereiden kanssa, vaikka yritin olla puhumatta lapsistani, jollei joku osoittanut kiinnostusta. Mammapiireihin en ole oikein päässyt yrityksistä huolimatta sisään, perhekerhon porukoilla sellainen kilpavarustelu meneillään, että muotia seuraamattomana olen automaattisesti keskustelusta pihalla... Samanhenkisiä ihmisiä varmasti olisi pilvin pimein, mutta mistä ihmeestä niitä oikeasti löytyisi? En pääse eteenpäin hyvänpäivän jutustelusta. Ja kaipaisin nimenomaan ihmistä, jolle soittaa kun jotain kivaa tapahtuu tai kaveria jakamaan arkea. Joku joka piipahtaisi soittamatta kylään :)
Minusta tuntuu, että kaikilla muilla on ystäväpiirit valmiina ja niihin on turha yrittää mukaan.
No minulla on kolme kaveria. Joista kaksi ei pidä minua hyvänä kaverinaan ja yksi pitää, mutta näemme harvoin. Olen todella yksinäinen. Ennen minulla oli paljon kavereita, mutta monista asioista johtuen, nyt on näin. Esimerkiksi perjantaina menen yksin elokuviin, kun ei ole ketään, jota pyytää mukaan :-(