Työttömyys ja työnhaku on kovempaa työtä kuin töissäolo.
Käsitys työttömistä on yhä silti se, että työtön makaa vain sohvalla ja laiskottelee. Työtön ei ole automaattisesti sama kuin toimeton. Myös työtön voi olla hyvinkin aktiivinen. Jo pelkästään kunnollisten hakemusten kirjoittamiseen ja muiden työnhakudokumenttien räätälöintiin menee paljon aikaa.
Minäkään en makaa sohvalla kaiken päivää, vaan tutkin eri mahdollisuuksia työllistyä, teen niitä hakemuksia, mietin opiskelumahdollisuuksia, hoidan terveyttäni ja työkykyäni monipuolisesti liikunnalla ja kehitän osaamistani.
Pidätän itselleni oikeuden myös hieman nauttia tästä vapaammasta ajankohdasta elämässäni ja varaan aikaa vaikkapa kirjallisuudelle, liikunnalle ja luonnossa olemiselle sekä muille hyvinvointiani parantaville asioille elämässäni. Laiskuutta se ei ole vaan itseni työkykyisenä pitämistä.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Et ole tainnut kovinkaan haastaviin tai rankkoihin töihin tottua?
Olen ollut työttömänä reilun vuoden ja tehnyt noita kaikkia asioita mitä aloituksessa. Tiedän myös kuinka henkisesti kuluttavaa työttömyys on, kun kaikki on näköalatonta, talous tiukalla ja työttömyyden stigma niskassa. En silti vertaisi sitä rankkuudeltaan täyttä työtä tekevien ihmisten arkeen esim. sairaanhoitajien jne.
Tuommoinen työttömät vs. työlliset vastakkain asettelua lisäävä typerä aloitus aiheuttaa sen, että molemmat puolet erkaantuvat entisestään toisistaan.
Typerä aloitus? Tuohan se sitten ei lisää vastakkain asettelua, kun haukut mielipidettäni typeräksi. Ja voi kyllä olen elämäni aikana tehnyt vaikka mitä aina p aska työstä erittäin kuormittavaan päivystys luontoiseen työhön, jossa tein kirjaimellisesti töitä joka minuutti ja suurimmaksi osaksi haukkuvien asiakkaiden kanssa. Vaihtuvuus tuolla työssä oli suuri ja työilmapiiri myrkyllinen. Voin huonosti tuolla töissä enkä palaisi sinne, mutta rankka työ ei poista sitä tosiasiaa, että on tämä työnhaku myös erittäin rankkaa ja väitän että rankempaa kuin moni työ. Otsikko on tarkoituksellisen vastakkain aseteltu, että se herättää keskustelua. Jos et sitä ymmärtänyt. Ap
Totta. Monesti ne jotka eivät itse ole olleet työttömänä niin luulevat, että työttömyys on jotain huvittelua. Ihan vapaasti sitten jättäytymään työttömäksi ja kokemaan tämä huviloma!
Juu ei ole kivaa työttömän elämä. Olen itse ollut 5 vuotta putkeen työtön ja ekat 2 vuotta aika meni mukavasti harrastellessa, mutta säästöjen hupenemisen ja sukulaisten jatkuvien "jokos olet löytänyt töitä"-kysymysten jälkeen työttömyys alkoi parin vuoden kuluttua ahdistamaan. Nyt olen onneksi päässyt mukaviin toimistotöihin hyvällä palkalla ja kyllä väittäisin, että työttömänä elämä oli rankempaa ja stressaavampaa kuin nyt.
Tottq. Kunhan virka on saatu suhteilla tai ilman, voi alkaa työpaikkaoleilun ja saikutukset. Moraalisesti paheksua heitä, joilta dujteet palkanmaksajiin puuttuvat. Maa täynnä niin feikkiä menpa. Suuri osa turhapalkanmaksajia ja suositaan omia sukulaisia jne.

Näinpä. Feikkiä, tekopyhää hurskastelua.
Työttömänä on aina se pelko että joku ns ylempi taho (te-toimisto/kela/sossu) päättääkin ettet saakaan rahaa ajallaan syystä X ja sitten pitää selitellä sitä ja tätä missä olit silloin ja miksi teit näin etkä noin.
Työllistyneillä, etenkin vakituisilla ei tätä pelkoa ole, rahaa tulee kun se päivä on ja that's it.
Tämä riippuu tosi paljon. Itselleni työttömyys ja työn haku oli huomattavasti kevyempää kuin työssä käyminen. Olin työttömänä vuoden. Nyt olen ollut vajaan vuoden takaisin töissä ja säännöllisen epäsäännöllisesti haaveilen työttömyydestä. Tiedän kuitenkin, että haluamani elintaso on mahdoton työttömänä, se on harmi.
Opintolainat/muut lainat on myös todella ahdistavia silloin kun olet työtön, pankki haluaa kuitenkin omansa oli taloudellinen tilanne mikä vaan.. toista se on palkkaa saavalla joka tasan tietää ettei leipä pöydästä lähde tai voi leivältä vaikka maksaisi sen tietyn summan pankin suuntaan takaisin.
Hullua ajatella että on oikeasti ihmisiä jotka luulee ja tosissaan uskoo että työttömän elämä on joku hupiloma ilman ahdinkoa tai vaikeuksia
Vierailija kirjoitti:
Juu ei ole kivaa työttömän elämä. Olen itse ollut 5 vuotta putkeen työtön ja ekat 2 vuotta aika meni mukavasti harrastellessa, mutta säästöjen hupenemisen ja sukulaisten jatkuvien "jokos olet löytänyt töitä"-kysymysten jälkeen työttömyys alkoi parin vuoden kuluttua ahdistamaan. Nyt olen onneksi päässyt mukaviin toimistotöihin hyvällä palkalla ja kyllä väittäisin, että työttömänä elämä oli rankempaa ja stressaavampaa kuin nyt.
Onnea sinulle! Hienoa, että olet nyt mukavassa työssä. Olet sen ansainnut ❤️Ap
Vierailija kirjoitti:
Jep. Aamukuudelta herääminen, kahdeksan tunnin työpäivät ja tunnin työmatkat suuntaansa ei ole mitään sen työttömyysajan ahdistuksen ja päämäärättömyyden tunteen rinnalla.
Päästyäni viimein duuniin tunsin oikeastaan olevani vapaa. Vapaa virastojen kontrollista, vapaa lähtemään vaikka tilipäivänä perjantai-iltana tuopille, elää ihmisenä ihmisten joukossa. Minun tarvitsi vain hoitaa työni, ei pokkuroida moneen suuntaan. Työttömänä tunsin olevani ikäänkuin leima otsassa "työtön, laiska, perseaukinen".
Totta. Työttömänä oli hirveän stressaavaa ja myös pitkästyttävää.
Työttömänä ei riittänyt, vaikka olisit sen työpäivän verran juossut haastatteluissa, virastoissa ja täytellyt hakemuksia.
Pitäisi olla 24/7 valmiina ja aktiivisena. Työttömälle ei sallita erillistä vapaa-aikaa, vaan sohvalla lojumista tai keskellä päivää kahvilassa istumista saa paheksua syvästi.
Työttömällä on myös oltava loputtomasti energiaa ollakseen hyvä työtön. Olisi syytä hoitaa ilmaiseksi taloyhtiön lumityöt, serkun lapsen ylppäritarjoilut ja ehtiä vanhainkotiin seuraa pitämään pari kertaa viikossa vähintään.
Opiskella ei saa, mutta itseään pitää kuitenkin kehittää.
Makaan sohvalla tän 3h päivässä mitä mulla on aikaa. 2*/vko käytän sen siivoamiseen, mutta muuten makaan ja lepään. En kyllä tiedä, miten tuohon 3h sisällyttäisi kokoaika tai edes osa-aika työtä! Siinäpä pulma, jonka kokee moni ykkösluokkalaisen äiti. Meillä ei ole ip kerho mahdollisuutta eikä lapsi pärjää kotona 4-5h yksin.
Ihmistä potkitaan töihin ja sitten kun saat työpaikan sinua aletaan savustaa sieltä ulos . Aina olet väärässä paikassa.