Minkälainen kasvatus johtaa siihen, että...

Ei varmaan ole mitään oikeaa vastausta, mutta voisi olla vanhemmat, jotka eivät halua tuottaa lapselleen pientinäkään pettymystä ( curling), vaan pyrkivät täyttämään kaikki tämän toiveet ja tekemään kaikkensa, jotta lapsi ei vaan joudu kokemaan epämiellyttäviä hetkiä.

Tekee nii ku on oppinu. On oppinu et näin ku teen, saan. Esimerkki on paras opetus lapselle et mite toisille puhutaan ja jos turhaa kiukuttelee jtn nii ei kannata kiinnittää huomiota.

Meilläki 5v koittaa välillä kiukutella niinki turhaa aihetta ku ei pistä kumppareita sateella. No jätin hänet kiukuttelee eteiseen asiaa ja menin jo ulos haravoimaa niinko oltii sovittu. Ei menny kauaa ku tuli ulos kumpparit jalassa niiskutellen. Sitte kehuin, halasin ja pyysin kaveriksi haravoimaan. Nopeaa unohtu koko episodi

Mitäs jos keskittyisit ihan omaan elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos keskittyisit ihan omaan elämääsi?

Jospa se onkin ap.n elämää ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos keskittyisit ihan omaan elämääsi?

Jospa se onkin ap.n elämää ?

Eipä sanonut niin.

Sensorisen integraation häiriö. Ei näy välttämättä päällepäin mutta tekee niin lapsen kuin aikuisten elämästä hankalaa.

Ja toiset lapset vaan on luonteeltaan haastavampia kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos keskittyisit ihan omaan elämääsi?

Mitä jos jättäisit kommentoimatta jos ei ole mitään vastattavaa itse aiheeseen? :)

-AP

T. Ap joka kyselee aiheesta koska haluaa pohtia omaa vanhemmuuttaan mainitunlaisen lapsen äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos keskittyisit ihan omaan elämääsi?

Jospa se onkin ap.n elämää ?

Eipä sanonut niin.

Se on tällä palstalla ihan järkevää, koska yleensä silloin, jos kertoo omasta kokemuksestaan, hyökätään hyvinkin henkilökohtaisesti.

No kun vauvasta saakka saa kaiken ihan itsestäänselvänä, huomiota, syliä, keskipisteenä oloa. Sitten vielä koko ajan hoetaan kuinka tärkeä on, kuinka ihmeellinen, kaikkein tärkein ja hienoin maailmassa jne. Jos tekee jotain väärin, niin joku ryntää sanomaan ensimmäisenä ettei oo sun vika, joku muu on syyllinen, sinä pikku kullannuppu ei koskaan tee mitää väärää, aikuinen on vikapää kaikkeen.  Ja oikeuksia luetellaan suu vaahdossa. Kasvaessa sitten ihmetellään miksi se lapsi ei halua luopua saavutetuista eduista, lapsi on ymmällään, aikuisenhan piti tehdä ne ikävät hommat, ei hänen koska hän on jo ihan täydellinen omana itsenään. Vähän myöhemmin se aikuistuminen alkaa olla todella ahdistavaa ja pelottavaa, kun alkaa tajuta, että itsekin todella menettää kaikki edut kasvaessaan, kukaan ei enää paapo ja tee kaikkea valmiiksi nenän eteen. 

Up

Meillekään tuota kitisevää nuottia ei ilmestynyt kun jos mankunaa kuului, sanoin että pyydä kunnolla jos jotain tarvit kun ei tuosta saa selvää. Ihmettelin, että näinkö helppoa tämä on. Oli muita ongelmia joita en osannut odottaa, mutta tämä jäi noin yksinkertaisella konstilla kokonaan välistä. Murjottaa sitten jos on tyytymätön, mutta olen kysynyt heti murjotuksen havaittuani, mikä ongelma on, ja selittänyt miksi ei ole menty niinkuin hän olisi toivonut.

Isälleen vänisee joskus, eli kun hän ei ole reagoinut ajallaan vaan ottaa sen mitä annetaan, niin jonkinverran komentelee ja kinuaa ja näin. Mutta eihän siinä ole tuollainen tarmo silloin takana ja vakituinen asenne kuten aloittajan kuvauksessa. 

Niinhän siinä on tainnut käydä kuten jo muut sanoivat. Lapsi on oppinut, että tuosta narusta kun vetää niin tapahtuu. Välillä naru juuttuu ja sitä pitää nykiä kovemmin, mutta lopulta se alkaa toimia taas kun aikansa nykii.

Ja sitten vanhemmat ovat voittaneet mielestään taistelun pettymyksiä vastaan, ja tuloksena on kokoaikaisesti pahantuulinen ja pettynyt lapsi. Totta kai, koska hänen todelliset tarpeensa ovat hautautuneet syvälle haluamisten alle, ja opeteltu asennoituminen on alkanut muuttua hänen vakioasenteekseen ja sitä kautta luonteekseen.

Vierailija kirjoitti:

No kun vauvasta saakka saa kaiken ihan itsestäänselvänä, huomiota, syliä, keskipisteenä oloa. Sitten vielä koko ajan hoetaan kuinka tärkeä on, kuinka ihmeellinen, kaikkein tärkein ja hienoin maailmassa jne. Jos tekee jotain väärin, niin joku ryntää sanomaan ensimmäisenä ettei oo sun vika, joku muu on syyllinen, sinä pikku kullannuppu ei koskaan tee mitää väärää, aikuinen on vikapää kaikkeen.  Ja oikeuksia luetellaan suu vaahdossa. Kasvaessa sitten ihmetellään miksi se lapsi ei halua luopua saavutetuista eduista, lapsi on ymmällään, aikuisenhan piti tehdä ne ikävät hommat, ei hänen koska hän on jo ihan täydellinen omana itsenään. Vähän myöhemmin se aikuistuminen alkaa olla todella ahdistavaa ja pelottavaa, kun alkaa tajuta, että itsekin todella menettää kaikki edut kasvaessaan, kukaan ei enää paapo ja tee kaikkea valmiiksi nenän eteen. 

Tämä on ihan järkevä selitys - kuvailemallasi tavalla kasvatettu lapsi varmasti käyttäytyisi noin.

Aloituksessa kuitenkaan ei ole kyse ihan näin ääripäisestä lapsen paapomisesta.

Esim. lapsen tehdessä jotain väärin - jos siis tarkoitit tällä "väärin tekemisellä" sitä, että lapsi tekee jotain kiellettyä/tuhmaa - on hänelle toiminnasta koitunut seurauksia. Ei ole sanottu tai annettu ymmärtää, että aikuinen on vikana kaikkeen, vaan että lapsen toiminta on johtanut siihen että tulee seuraus.

Vierailija kirjoitti:

Meillekään tuota kitisevää nuottia ei ilmestynyt kun jos mankunaa kuului, sanoin että pyydä kunnolla jos jotain tarvit kun ei tuosta saa selvää. Ihmettelin, että näinkö helppoa tämä on. Oli muita ongelmia joita en osannut odottaa, mutta tämä jäi noin yksinkertaisella konstilla kokonaan välistä. Murjottaa sitten jos on tyytymätön, mutta olen kysynyt heti murjotuksen havaittuani, mikä ongelma on, ja selittänyt miksi ei ole menty niinkuin hän olisi toivonut.

Isälleen vänisee joskus, eli kun hän ei ole reagoinut ajallaan vaan ottaa sen mitä annetaan, niin jonkinverran komentelee ja kinuaa ja näin. Mutta eihän siinä ole tuollainen tarmo silloin takana ja vakituinen asenne kuten aloittajan kuvauksessa. 

Niinhän siinä on tainnut käydä kuten jo muut sanoivat. Lapsi on oppinut, että tuosta narusta kun vetää niin tapahtuu. Välillä naru juuttuu ja sitä pitää nykiä kovemmin, mutta lopulta se alkaa toimia taas kun aikansa nykii.

Ja sitten vanhemmat ovat voittaneet mielestään taistelun pettymyksiä vastaan, ja tuloksena on kokoaikaisesti pahantuulinen ja pettynyt lapsi. Totta kai, koska hänen todelliset tarpeensa ovat hautautuneet syvälle haluamisten alle, ja opeteltu asennoituminen on alkanut muuttua hänen vakioasenteekseen ja sitä kautta luonteekseen.

Hyviä pointteja, täytyy kokeilla tuon tyylisillä sanoilla kuten "pyydä kunnolla"!

Näkemykseni on, että taustalla saattaa olla jotakin poikkeavuutta. Esim. puheen ymmärtämisen vaikeutta, autisminkirjonpiirteitä tms.

Jätetty kasvattamatta? Olin itse samanlainen kitisijä (ja olen edelleen), kun tarpeitani ei huomioitu normaalilla puheella. 

Vierailija kirjoitti:

Jätetty kasvattamatta? Olin itse samanlainen kitisijä (ja olen edelleen), kun tarpeitani ei huomioitu normaalilla puheella. 

Kerro vähän lisää, kiitos! Miten sinulle vastattiin, vai jätettiinkö kokonaan huomiotta?

Häh! Eikö tässä ketjussa vertaillakaan lamppuja ja suodattimia?

Ei kaikki ole vanhempien syytä. Eikä ansiota.

Tunnen yhden tuollaisen lapsen. Tunnen parhaimman ystäväni ja tiedän, että kaikkien lasten kasvatus on johdonmukaista ja rauhallista. Suht tiukkaa, eli töitä on pitänyt tehdä pienestä pitäen. Ei mitään curlingia.

Mutta yksi lapsista on perustyytymätön. Jo vauvasta asti. Nyt 17-vuotiaana aivan kauhea. Heidän koti on tyhmä, asuinpaikka per seestä, kaikki syvältä. Kun tyttö saa palkkaa töistään, menee hän vaatekauppaan, ja kotiin tullessaan heittää vaatekassin roskiin ”kun kaikki oli niin tyhmää”.

On suuri mysteeri, miksi hän on tuollainen kuin on. Käy kuraattorin luona juttelemassa. On haettu apua.

Meillä on ainakin selkeä vaihe. Juurikin 4-vuotiaalla. Ennen tyytyväinen lapsi on muuttunut tyrannosoivaksi diktaattoriksi, joka pompottaa mielellään kaikkia...jos siihen pienintäkään siimaa saa.