Miksi joku äänestää perussuomalaisia?
Eihän ne tee muuta kuin valehtelee? Tosi luotettavia eduskunnassa 🙄
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Siksi jos ei haluava kääntyä kuoleman uhalla Múslímìksî ennen 2030 lukua. Ruotsissa tämä on edessä ihan lähivuosina.
Joo, Ruotsissa kohta pakotetaan kaikki kääntymään muslimeeiksi. Kyllä. Todella realistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät valehtele. Demarit valehtelevat. Demaripääministerimme on huonoin naismuistiin.
Perussuomalaisilla on järkevä agenda, jossa esimerkiksi Suomen talous otetaan huomioon ja yrityksiä kannustetaan, koska tajutaan niiden asema työllistäjinä. Lisäksi ei yritetä väkisin toteuttaa jotain ilmastoagendaa, koska pääasialliset saastuttajat ovat Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa, vaan luotetaan, että markkinoiden kehittymisen myötä ihmiset siirtyvät luonnollisesti esimerkiksi kaasuautoihin ja hybrideihin.
Mitä sä lässytät?
Kai nyt Kiinassa on isommat päästöt, koska se on iso maa siellä on paljon teollisuutta. Tehdään meidän ostama roina.
Keskimäärin suomalaisten päästöt ovat henkilökohtaisella tasolla paljon suuremmat kuin kiinalaisella.
Sun logiikalla voidaan jakaa Kiina 5 miljoonan osiin ja sanoa, no ei vaikka niiden yksittäisten kaupunkien tarvii mitään tehdä, ne on vaa 5 miljoonaa.
Suomi on pieni maa. Ei pienet maat saa lintsata.
Muutenkin Suomi voi tälläkin saralla näyttää esimerkkiä isoille maille. Onhan äityispakkauksestakin otettu mallia ja meidän koulujärjestelmä kiinnostaa muita.
Olemme korkean osaamisen maa, hyvivointivaltio. Ihan hyvin täältä voi hyvää innovaatiota tulla. Emme ole enää pelkkä duunarivetoinen raskaan teollisuuden maa.
Oletko katsonut, kuinka paljon Suomen bruttokansantuotteesta tulee edelleen raskaasta teollisuudesta? Oletko katsonut, miten pitkä maa ja miten pohjoisessa olemme? Asuntoja on pakko lämmittää ja sairaalaan on pakko voida ajaa Lapissakin. Se nyt on vain fakta, että niin kauan kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa ei hillitä päästöjä, ja vaikka hillittäisiinkin, on yhdentekevää, kuristetaanko suomalaisia turhilla ilmastopakotteilla vai ei. Nyt puhutaan ilmeisesti sellaisen mittakaavan asioista, että sinulta puuttuu ymmärrys niihin.

Olemme korkeasti koulutettu duunari teollisuusyhteiskunta ja se pitää meidät hengissä. Se raskas teollisuuskin alkaa olemaan melko innovoitua koska muuten ne hommat tehtäisi halvemmissa maissa.
Sitä kiinan roinaa ei pysty laillisesti täällä tekemään koska täytyy noudattaa ympäristö ym lakeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuja äänestävistä isoin osa (ei toki kaikki) on matalasti koulutettuja tai "vanhempaa" väestöä (=yli 40-vuotiaita). Heistä suuri osa tuskin ymmärtää esimerkiksi Euroopan nykytilanteen SYY- JA SEURAUSSUHTEITA tai kuvittelevat ymmärtävänsä, mutta oikeasti ovat jääneet ajattelussaan mielikuviin kahdenkymmenen vuoden takaisesta maailmasta.
Persuilla on myös tapana valittaa asioista, ja tämä vetoaa muihin valittajiin. Persut huutelevat ilman konkreettisia ratkaisuja, ja siksi oppositiopuolueena heidän kannatuksensa on korkea.
Joo, kerran persut eivät edes halunneet hallitukseen, koska tykkäävät olla se puolue jonka ei tarvitse tehdä ikäviä päätöksiä. Populisti on populisti, vaikka voissa paistaisi.
Paskapuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät valehtele. Demarit valehtelevat. Demaripääministerimme on huonoin naismuistiin.
Perussuomalaisilla on järkevä agenda, jossa esimerkiksi Suomen talous otetaan huomioon ja yrityksiä kannustetaan, koska tajutaan niiden asema työllistäjinä. Lisäksi ei yritetä väkisin toteuttaa jotain ilmastoagendaa, koska pääasialliset saastuttajat ovat Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa, vaan luotetaan, että markkinoiden kehittymisen myötä ihmiset siirtyvät luonnollisesti esimerkiksi kaasuautoihin ja hybrideihin.
Mitä sä lässytät?
Kai nyt Kiinassa on isommat päästöt, koska se on iso maa siellä on paljon teollisuutta. Tehdään meidän ostama roina.
Keskimäärin suomalaisten päästöt ovat henkilökohtaisella tasolla paljon suuremmat kuin kiinalaisella.
Sun logiikalla voidaan jakaa Kiina 5 miljoonan osiin ja sanoa, no ei vaikka niiden yksittäisten kaupunkien tarvii mitään tehdä, ne on vaa 5 miljoonaa.
Suomi on pieni maa. Ei pienet maat saa lintsata.
Muutenkin Suomi voi tälläkin saralla näyttää esimerkkiä isoille maille. Onhan äityispakkauksestakin otettu mallia ja meidän koulujärjestelmä kiinnostaa muita.
Olemme korkean osaamisen maa, hyvivointivaltio. Ihan hyvin täältä voi hyvää innovaatiota tulla. Emme ole enää pelkkä duunarivetoinen raskaan teollisuuden maa.
Oletko katsonut, kuinka paljon Suomen bruttokansantuotteesta tulee edelleen raskaasta teollisuudesta? Oletko katsonut, miten pitkä maa ja miten pohjoisessa olemme? Asuntoja on pakko lämmittää ja sairaalaan on pakko voida ajaa Lapissakin. Se nyt on vain fakta, että niin kauan kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa ei hillitä päästöjä, ja vaikka hillittäisiinkin, on yhdentekevää, kuristetaanko suomalaisia turhilla ilmastopakotteilla vai ei. Nyt puhutaan ilmeisesti sellaisen mittakaavan asioista, että sinulta puuttuu ymmärrys niihin.
Voi hyvä luoja. Kyllä meidän päättäjät, ja jopa EU, ymmärtää ottaa lämmityskulut ja välimatkat huomioon meidän päästötavoitteissa. 😂
Et ole mikään ainoa uniikki lumihiutale, joka tämän asian tietää.
Pointtini oli, että ei meillä Kiinan tasolla ole enää teollisuutta. Aivan eri asia.
Kyllä Suomen panos vaikuttaa EU:n ilmastotavoitteisiin ja yhäkin meillä voidaan keksiä jotain, joka sitten viedään niihin isoihin maihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi jos ei haluava kääntyä kuoleman uhalla Múslímìksî ennen 2030 lukua. Ruotsissa tämä on edessä ihan lähivuosina.
Joo, Ruotsissa kohta pakotetaan kaikki kääntymään muslimeeiksi. Kyllä. Todella realistista.
Niin se kehitys kehityy. Jos nimittäin annetaan kehittyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät valehtele. Demarit valehtelevat. Demaripääministerimme on huonoin naismuistiin.
Perussuomalaisilla on järkevä agenda, jossa esimerkiksi Suomen talous otetaan huomioon ja yrityksiä kannustetaan, koska tajutaan niiden asema työllistäjinä. Lisäksi ei yritetä väkisin toteuttaa jotain ilmastoagendaa, koska pääasialliset saastuttajat ovat Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa, vaan luotetaan, että markkinoiden kehittymisen myötä ihmiset siirtyvät luonnollisesti esimerkiksi kaasuautoihin ja hybrideihin.
Mitä sä lässytät?
Kai nyt Kiinassa on isommat päästöt, koska se on iso maa siellä on paljon teollisuutta. Tehdään meidän ostama roina.
Keskimäärin suomalaisten päästöt ovat henkilökohtaisella tasolla paljon suuremmat kuin kiinalaisella.
Sun logiikalla voidaan jakaa Kiina 5 miljoonan osiin ja sanoa, no ei vaikka niiden yksittäisten kaupunkien tarvii mitään tehdä, ne on vaa 5 miljoonaa.
Suomi on pieni maa. Ei pienet maat saa lintsata.
Muutenkin Suomi voi tälläkin saralla näyttää esimerkkiä isoille maille. Onhan äityispakkauksestakin otettu mallia ja meidän koulujärjestelmä kiinnostaa muita.
Olemme korkean osaamisen maa, hyvivointivaltio. Ihan hyvin täältä voi hyvää innovaatiota tulla. Emme ole enää pelkkä duunarivetoinen raskaan teollisuuden maa.
Oletko katsonut, kuinka paljon Suomen bruttokansantuotteesta tulee edelleen raskaasta teollisuudesta? Oletko katsonut, miten pitkä maa ja miten pohjoisessa olemme? Asuntoja on pakko lämmittää ja sairaalaan on pakko voida ajaa Lapissakin. Se nyt on vain fakta, että niin kauan kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa ei hillitä päästöjä, ja vaikka hillittäisiinkin, on yhdentekevää, kuristetaanko suomalaisia turhilla ilmastopakotteilla vai ei. Nyt puhutaan ilmeisesti sellaisen mittakaavan asioista, että sinulta puuttuu ymmärrys niihin.
Voi hyvä luoja. Kyllä meidän päättäjät, ja jopa EU, ymmärtää ottaa lämmityskulut ja välimatkat huomioon meidän päästötavoitteissa. 😂
Et ole mikään ainoa uniikki lumihiutale, joka tämän asian tietää.
Pointtini oli, että ei meillä Kiinan tasolla ole enää teollisuutta. Aivan eri asia.
Kyllä Suomen panos vaikuttaa EU:n ilmastotavoitteisiin ja yhäkin meillä voidaan keksiä jotain, joka sitten viedään niihin isoihin maihin.
Niin, olemme jo niin pitkällä ilmastotavoitteiden toteuttamisessa, että meidän ei oikeastaan tarvitsisi tehdä enää mitään. Voisimme odottaa, että Kiina ja USA saavuttavat meidät, ja sitten voisimme puhua uusien tavoitteiden asettamisesta. Mitä oikein tarkoitat, kun sanot, että meillä ei ole "Kiinan tasolla" teollisuutta? Kyllähän meillä on perustuotantoa, jos sitä tarkoitat. Selvennäpä nyt itsellesi vähän peruskäsitteietä, jookos? Sitten voidaan ehkä keskustella.
Äänestän persuja, koska vain tämä puolue on pitänyt tuulivoimarakentamisessa lähiasukkaiden puolia. Kaikki muut puolueet hyväksyvät tuulivoimaloiden rakentamisen liian lähelle asutusta. Lisäksi persut ottivat esille sen, että lepakot kärsivät tuulivoimaloiden lapojen pyörimisen aiheuttamasta alipaineesta, esim. lepakoiden keuhkot vaurioituvat. Sillekin on naurettu. Sekin osoittaa, miten suuri osa ihmisistä on luonnosta piittaamatonta väkeä. Ilmastosta ollaan niin huolissaan, mutta ei välitetä avuttomista luontokappaleista, vaikka lepakoista tuulivoimaloiden lähellä on paljon tutkimustietoa. Persut on ehkä Suomen luonto- ja ihmisystävällisin puolue.
Pohjois-Pohjanmaalla on nyt keskustadiktatuuri monissa kunnissa. Ensi kuntavaaleissa on mahdollista saada muutosta esim. äänestämällä persuja. Esim. Kalajokilaaksossa jyllää kepujen ylivalta ja se näkyy alueen huonona kehityksenä.
Ei ole muita varteenotettavia vaihtoehtoja.
Miksi muut puolueet ei välitä ihmisistä tuulivoimaloiden lähellä?
Ei Persuilla ole minkään sortin osaamista johtaa tätä maata. Osaavat vaan karjua maahanmuuttaajista ja muusta turhasta.