Neuvoja kaivataan: lihapata ja uunijuurekset.
Meille tulee vieraita 8 kpl viikonloppuna ja olen miettinyt pääni puhki järkevää menytä. Lihapata uunissa ja uunijuurekset olisi näppärä ja kauteen sopivaa, mutta miten ne pitäisi duunata, kun on vain yksi uuni käytössä?
Kiertoilmalla voiko tehdä osittain samaan aikaan?
Mitä lämpötilaa ja paistoaikaa suosittelette?
Kiitti!
Kommentit (13)
Laita lihapata uuniin jo edellisenä iltana, uuni noin 80 °C ja annat hautua koko yön. Tulee tosi hyvää! Ennen vieraiden tuloa lämmität sitten padan liedellä ja laitat uunijuurekset uuniin.
Juureksiin lanttua, porkkanaa, punajuurta, sipulia, palsternakkaa, öljyä, suolaa, pippuria, rosmariinia ja hunajaa. Myös perunaa voi laittaa mukaan.
Kasvissyöjänä en ole ihan paras kommentoimaan tuota lihapataa, mutta ekan googletuloksen (valion resepti) mukaan lihapataa haudutettaisiin lopuksi tunti 175-asteisessa uunissa. Uunijuurekset itse teen juuri 175 asteessa ja pidän niitä 50-60 min. Jos ei mikään jättiporukka ole tulossa syömään, niin kyllähän ne mahtuvat (kiertoilmauuniin) yhtä aikaa, vaiko?
Yksi idea olisi kypsentää juureksia etukäteen uunissa ja viimeistellä paistinpannulla.
Laita samaan ne, paisti paistopussiin ja juurekset siihen vierelle samaan vatiin. Tai sitten tee yhdessä isossa keraamisessa kannellisessa padassa koko setti, jos liha hautuu kauan voi olla että kannattaa laittaa juurekset vasta puolessavälissä paistoa mukaan.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 14:10"]
Laita samaan ne, paisti paistopussiin ja juurekset siihen vierelle samaan vatiin. Tai sitten tee yhdessä isossa keraamisessa kannellisessa padassa koko setti, jos liha hautuu kauan voi olla että kannattaa laittaa juurekset vasta puolessavälissä paistoa mukaan.
[/quote]
what!?
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 14:10"]
Laita samaan ne, paisti paistopussiin ja juurekset siihen vierelle samaan vatiin. Tai sitten tee yhdessä isossa keraamisessa kannellisessa padassa koko setti, jos liha hautuu kauan voi olla että kannattaa laittaa juurekset vasta puolessavälissä paistoa mukaan.
[/quote]
Lihapata, ei paisti. Paistihan onnistuu nätisti noin. Mutta tuo kakkosen ehdotus?
Itse olen useinkin tehnyt samassa uunissa eri ruokia erillisissä astioissa yhtä aikaa jos vaan lämpötilat ja ajat on mitenkään yhteen sovitetavissa.
Eikö padan voisi hauduttaa liedellä?
Tee lihapata padassa hellalla, itse en tee koskaan uunissa. Esim burgundinpata, stroganoff tai palapaisti tulee oikein hyvin 2,5-3 tunnissa. Tai herkullinen potkapata tai mikä tahansa. Mun mielestä uunissa on paljon vaikeampi tehdä ja kestää kauemmin.
Uunijuurekset tarvitsee kuitenkin 200 astetta/1h mikä on ihan liikaa lihalle.
Lihapata kannattaa muuten tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmittää tarjolle - maut tasaantuu ja tulee vieläkin parempaa!
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 14:15"]
Eikö padan voisi hauduttaa liedellä?
[/quote]
No sen padan voit tehdä ensin uunissa. Kun se on kypsää, vaihdat uuniin uunijuurekset ja siirrät padan vaikka levylle miedolle lämmölle että pysyy lämpimänä.
Asioista voi tehdä joko helppoja tai sitten vaikeampia..
unnijuuresten paistoaika riippuu paljolti palojen koosta! Ei tarvitse paistaa tuntia, jos kovimmat palat on suht pieniä. Pienimmästä isompaan: punajuuri, lanttu, porkkana, palsternakka, peruna.
Käy lihakaupassa ostamassa sonnin peniksiä, neljä riittää. Hauduttele niitä padassa sesongin vihannesten kanssa. Pari tuntia niin on varmasti mureaa. Haudutusliemenä puoli litraa lihalientä. Mausteena tomaattipyre, laakerinlehtiä, mauste- ja mustapippuria. Vain vähän suolaa (lihaliemessä on), ja puoli teelusikkaa sokeria.
Uunijuurekset kannattaa esikypsentää keittämällä niitä 5 - 10 min ja laittaa sitten uuniin. Sitä ennen olet tietysti hauduttanut lihapadan valmiiksi. Siirrät lihapadan uuin alimmalle tasolle. Juurekset sitten maustat ja laitat ylätasolle ruskistumaan. Tarjottavat ovat näin valmiita samaan aikaan.
Ole hyvä. :)
Varmaankin Ao on tehnyt lihapatansa valmiiksi. Tuskin tarvitsee enää ohjetta vajaan 7.vuoden jälkeen.
Kiitti!
Numero 8:n ehdotus kuulostaa just mun temperamentille sopivalta.
ap