Miksi vauvoja kidutetaan?

Kannattaa tehdä lastensuojeluilmoitus jos tiedät jonkun joka kutittaa lastaan, ota esimerkiksi salassa videokuvaa todisteeksi.

Lapsi kokee yleensä kutittelun ja Linnanmäen laitteet eri lailla kuin aikuinen.

Poikani vaimo kutitteli muutaman kuukauden vanhaa lastenlastani. Lapsenlapsella tuli oksennus ja sitten hän alkoi itkeä.

Puhumattakaan siitä että tarjotaan lapselle happamia/väkeviä ruokia ja naureskellaan ilmeille! Toisella on nälkä, ja avaa suun aina uusiksi, ja taas tuli se paha maku ja muut nauraa... =(

hah =D

Minua on kidutettu monin eri tavoin syntymästäni lähtien. 3 v.vanhempi siskoni rääkkäsi minua kaikin tavoin. Ja äitini antoi hänelle kaiken hyväksyntänsä. Milloinkaan ei äitini puuttunut siskoni käytökseen. Vaan oli mukana kidutuksessa. Nimittelyt..mollaamiset..pilkka..ym.arkipäivää.

Nyt minulla ei asiaa siskolleni. En ikävöi häntä..en kaipaa häntä. En tarvitse sadisteja elämääni.

Ja kaiken lisäksi hän sekä äitini """"uskovaisia"""... helluntailaisia.. Ehkäpä siihen uskontokuntaan kuulunee kidutus ym.

Rakkaus on kaukana. Ja tuntematon käsite.

Vierailija kirjoitti:

Ollessani päiväkodissa taaperoiden ryhmässä avustajana, käytin kutittelua vähän. Silloin tällöin, jos jonkin lapsen kanssa jutellessa "härnäsin" vähän, niin samalla kutitin noin sekunnin pari kyljistä ja lapsi ymmärsi vitsin nauraen. Ja joskus, jos oli känkkäränkkää, pienellä kutittelulla vaikka leuan alta oli helppoa saada lapsi unohtamaan kiukkunsa.

Koskaan en kuitenkaan pidentänyt kutittelua.

 

Kutitus tuntuu hauskalta pieninä annoksina. Ainakin minusta. Silloin helähtää pieni nauru ja jäljelle jää hyvä mieli. Jos toisen karkaaminen kuitenkin estetään ja kutitusta jatketaan, on se julmaa. Olen kokenut, se on melkeinpä pahempaa kuin nyrkin isku kasvoihin.

 

Mutta tosiaan, taaperoiden ja lasten kanssa muutenkin on minusta välillä ihan hyvä kutitella pienesti. Sillä osoittaa fyysistä kiintymystä ja toveruutta. Ja se on hauskaa.:) Kutitusta kannattaa ehkä minusta kuitenkin kokeilla vasta sellaiselle lapselle, jonka on jo tavannut muutaman kerran. Fyysinen turva-alue on kuitenkin hirveän tärkeä, enkä minäkään nyt herranjumala olisi heti ekana päivänä siellä päiväkodissa mennyt lapsia kutittamaan! Syli ja silitys on eri asia. Minusta ainakin.

 

Älkää nyt lynkatko, jos olen teistä kohdellut lapsia väärin.

Tää on todella taitolaji, ja lapsi pitää tuntea hyvin eikä vain luulla tuntevansa. Meillä kuopus on tuollainen kutittelemalla piristettävä mutta esikoiselle se on paitsi sen lapsen harmin vähättelyä ja kieltämistä lisäksi pahalta tuntuvaa kajoamista, vaikka naurulle ei mitään voi ennen kuin se kääntyy itkuksi. On pitänyt eräälle sukulaiselle aika napakasti sanoa että jos meidän esikoinen on huuli rullalla niin sitä ei mennä kutittelemaan vaikka sillä saisikin aikaiseksi naurua muistuttavan äänen, se on tuolle lapselle tosi jyräävä tapa suhtautua pahaan mieleen ja lapsi on ihan lukossa sen jälkeen (ja sitten sanotaan ettei saisi olla, kun "minähän vain kutitin, sehän on hauskaa!").

Kutittelu on aivan hirveää, minulla heilahtaa vaistomaisesti nyrkki jos joku erehtyy mulle tekemään niin. En voi myöskään käsittää miksi vauvoja ja pikkulapsia kutitellaan kun tiedän miten hirveältä se tuntuu.