Varhaisin lapsuusmuistosi

Kerro itse ensin.

Noin 1,5 v. Muistan tunteen ja joitakin ääniä ympärilläni kun olin sairaalassa hoidossa. Hyvin hämärästi kylläkin mutta tunnemuistina tosi vahva. Olin aika hätääntynyt siellä ja itkin äitiä.

Olin about 2,5v. Olin sairaalassa tätini kanssa. Kerroin vanhemmilleni yksityiskohdat asiasta, muistan mitä tein, missä asennossa täti oli jne. Kukaan ei kuulemma ollut koskaan kertonut mulle tätä asiaa, että olin nimenomaan kyseisen henkilön kanssa siellä.. Joskushan ihminen voi luulla muistavansa asioita, jotka on kerrottu. Tästä se sitten lähti, muistan todella paljon perhepäivähoidosta, eskarista jne.

Minulla on useampia muistikuvia ajalta kun olen 2-3 vuotta enkä tiedä mikä on varhaisin.

Muistan kun olin nukkumassa mukavasti, kun yhtäkkäkkiä jouduin tunneliin ja päätäni revittiin. Yhtäkkiä oli supervaloisaa ja paljon vieraita ihmisiä kokoontui ympärilleni hymyillen. Tämä oli noloa, koska olin alasti.

Ensimmäinen varmasti oma muisto (eikä tuollaisia jälkikäteen kerrottuja tai valokuvista muistettuja, joista 4 jo mainitsi):

Olen jotain 2-3v ja yksin pihallamme leikkimässä talvella, kun jokin osuu mua selkään. Olen hämmentynyt, katselen ympärilleni ja yritän selvittää mitä tapahtui. Isäni on parvekkeella ja heittänyt mua lumipallolla ja pyörittelee kädessään jo uutta.

Olin alle 2 vuotias, ja olimme isäni ja äitini kanssa kalastamassa, isällä oli virveli jota sain kokeilla pyörittää sitä veiviä, ja se oli mun mielestä tosi hieno ja ihmeellinen, myös vesi oli ihmeellistä, se kimalteli kuin olisi ollut kultaa. Tunnelma oli erittäin hyvä, rauhallinen ja rento.

Luulin aikuiseksi asti että tuo oli joku uni, että ei äitini ja isäni ole yhdessä missään kalassa käynyt, isäni on alkoholisti, ja he ovat eronneet kun olin kaksivuotias. Vasta aikuisena tulin kertoneeksi tästä "unesta" äidille, ja hän sanoi että se on totta, ja uskomatonta että voin muistaa kun olin niin pieni. Kaipa se on jäänyt mieleen kun se on ollut harvoja kertoja kun mulla on vanhempieni kanssa hyviä muistoja, tuo on ainut jonka muistan. Onneksi en sitten muista ollenkaan niitä huonoja aikoja, kun isä ryyppäsi, uhkaili ja jopa hakkasi äitiä.

1,7v tipuin pinnasängystä.

Minulla oli keltaiset potkarit ja punainen pallo.

Kiipesin laidan yli pallon perässä ja hulahdin päälleni.

Sitä en muista että otsa ommeltiin tai mitään muuta.

Oikeastaan vain pallon,potkarit ja putoamisen.

Itselläni lähes mahdoton erottaa kertomuksista ja valokuvista jne. koska elin kotihoidossa onnellista elämää ilman tapaturmia, isovanhenpien kuolemaa, sairauksia.. Kitarisani leikattiin 5v ja jamuistan undulaatit sairaalan odotushuoneesta ja unen jonka näin kun piti nukutuslääkettä ottaessa ottaessa laskea 10>1 ja ne heräämöhuoneen kertakäyttölakanat. Normaalielämästä vasta esikoulusta muistan, kun en suostunut syömään ruokaani (eikä jotkut muutkaan) ja piti jäädä sisälle istumaan sen ruoan kanssa koko ulkoleikkiajaksi. Muistan ketkä muutkin jäivät, miltä meistä tuntui jne.

Olen sitä mieltä, että mieleen jäävät tunne-, haju- tai muina elämyksinä enemmän ne "traagiset" asiat (ja toki tässäkin on yksilöllisiä eroja). Ystäväni näki leikkikoulun pihalla pienen onnettomuuden 3-vuotiaana ja tapasi sen jälkeen eri koulua käyneen tytön aikuisena, mutta tiesi heti mistä arpi oli syntynyt. "Arpityttö" oli kovin hämmentynyt miten onnettomuuden vierestä nähnyt pystyi muistamaan asian, kun itsekään ei oikein muistanut. 

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 02:28"]

1,7v tipuin pinnasängystä.

Minulla oli keltaiset potkarit ja punainen pallo.

Kiipesin laidan yli pallon perässä ja hulahdin päälleni.

Sitä en muista että otsa ommeltiin tai mitään muuta.

Oikeastaan vain pallon,potkarit ja putoamisen.

[/quote]

Kovasti tuntuu olevan persoonakysymys.

Oma lapseni kaatui kylppärissä ja pää aukesi. Ambulanssikeikka ja liimaus.

Ikää reilut 2v.

Pelkäsi kauan suihkua/märkää kaakelilattiaa

Muistikuva katosi noin 5v eli kyselee mitä ja miten ja missä se tapahtui, ei omaa muistijälkeä enää. sen jälkeen.....

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 02:51"][quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 02:28"]

1,7v tipuin pinnasängystä.

Minulla oli keltaiset potkarit ja punainen pallo.

Kiipesin laidan yli pallon perässä ja hulahdin päälleni.

Sitä en muista että otsa ommeltiin tai mitään muuta.

Oikeastaan vain pallon,potkarit ja putoamisen.

[/quote]

Kovasti tuntuu olevan persoonakysymys.

Oma lapseni kaatui kylppärissä ja pää aukesi. Ambulanssikeikka ja liimaus.

Ikää reilut 2v.

Pelkäsi kauan suihkua/märkää kaakelilattiaa

Muistikuva katosi noin 5v eli kyselee mitä ja miten ja missä se tapahtui, ei omaa muistijälkeä enää. sen jälkeen.....

[/quote]

On tosiaan. Omalla pojalla katkesi jalka 3v. eikä ikinä ole muistanut mitään siitä.

Siskonsa muistaa kuinka 1,5v oli sairaalassa. Muistaa äänet, hajut ja että oli

vaikeaa hengittää. Kun kuulee tvstä sairaala sarjaa tmv alkaa heti hengittää eri

tavalla. Nyt 5v.

Olin 4v.

Oltiin Hollannissa tapaamassa isäni veljeä kun minä reippaana tyttönä päätin sitten kadota pihalta läheiseen leikkipuistoon, jonne mukamas muistin reitin hyvin. Toisin kävi ja tietenkin eksyin.

Muistan sen hätäännyksen kun leikkipuistoa ei löytynytkään enkä löytänyt takaisin setäni kotiin. Minun  (ja vanhempieni) onneksi alueella asui paljon suomalaisia ja eräs teinityttö kuuli minun itkevän ja huutavan isää ja äitiä. Hän tietenkin kysyi ensimmäisenä että mikä on hätänä ja sai sitten ongittua sukunimeni selville ja sen avulla selvisi mistä olin oikein lähtenyt kulkuun. Paikan löytämistä auttoi myöskin se, että muistin naapurissa olevan iso simpukan muotoinen lelulaatikko etupihalla. Isäni ja äitini eivät ole varmasti koskaan halanneet minua niin lujasti kuin tuolloin enkä ihmettele =)

Mutta tosiaan, tuo on varhaisin muisto, jonka muistan.

Olin reilu 3v. kun hieman vuotta vanhempi siskoni meinasi hukkua rannalla. Ihan tarkkaan en tilanteen kulkua muista, mutta muistan sen kun yhtäkkiä isäni ryntää veteen ja kiskoo siskoni pois vedestä. Ihan säikähdyksellä onneksi selvittiin. Ambulanssi tuli paikalle tarkistamaan että sisko on ok ja siinä se.

Minä asun ihan tuon rannan vieressä nykyään. Siinä tulee äkkisyvää, aikuinen kyllä huomaa sen mutta ei välttämättä lapsi. Varoituskylttejäkin lyödään joka kesä sekä veteen että rantaan mutta aina joku idiootti käy rikkomassa ne eikä uusia tule ennen kuin seuraavana kesänä.

Olin max 3 v kun äitini oli sairaalassa kohdunulkoisen raskauden vuoksi. Muistan kuinka äidillä oli sairaalan aamutakki päällä ja kävelimme isän kanssa sairaalan ala-aulassa. 

Muutamia muistoa on kun olin kolme vuotias. Toinen muisto on kun katsoin ikkunasta naapurin mummon luokse sireenit päällä tulluttu ambulanssia ja toinen kun olin naapurin vähän isomman pojan kanssa kerrostalon hissillä ajelemassa ja soittelemassa ihmisten ovikelloja. Muutimme kerrostalosta pois ollessani vielä kolme vuotias, enemmänkin mieleen tulee siltä ajalta, mm. rankat hiihtokilpailut, naapurin pojan kiusaaminen ja tällaisia aika keveitä juttuja.

Mäkin muistan sairaalan, olin jotain 1-2 -vuotias. En tietenkään muista kovin konkreettisesti mitään, tunnemuistin (pelko, kipu, hätäännys, nöyryytys) lisäksi muistan sellaisen pienen välähdyksen. Kammottavat keltaiset tai vihreät ovet, joista äiti lähti pois ja minä hätäännyin ja aloin itkeä.

Sairaalat kammottavat mua edelleen ihan hirveästi. Ei tarvitse kuin nähdä tv:ssä sairaalan käytävä tai edes sairaalaa muistuttava paikka niin kurkkua kuristaa, tärisyttää ja sydän hakkaa.