Lue keskustelun säännöt.
Mistä niitä kavereita ihan OIKEASTI löytää?
30.11.2013 |
Aloitan uusia harrastuksia silloin tällöin, käyn jollain kursseilla ja muilla. Kyllähän niillä tutustuu ihmisiin, mutta ei ne kaverit jotenkin siirry sieltä muuhun elämään vaan jää sinne kurssille/harrastukseen. Jos jonkun onnistuu houkuttelemaan kahville, niin ei siitä sen kummempaa ikinä tule.
Olen ollut suht aktiivinen asiassa ja olen sosiaalinen ja mielestäni ihan normaali. Mulla on huumorintajua ja olen positiivinen luonteeltani. Mutta ei mulle kukaan ikinä soita. Aikani jaksoin olla aina ainoa joka soittaa ja kuunnella kieltäytymiset kerta toisensa jälkeen. Tavata kerran vuodessa. Mutta kun ihmiset ei selvästi seuraa kaivanneet niin jossain vaiheessa luovutin. Vuosia jaksoin tekohengittää tiettyjä kaverisuhteita.
Enää ei ole ketään kenelle soittaakaan. Tää ei ole siis liioittelua, vaan ihan totta. Viime kuun puhelinlaskussa ei ollut yhtään puhelua eikä edes tekstaria, kun mulla ei vaan ole ketään.
En enää kärsi musertavasta yksinäisyyden tunteesta, siitä olen päässy vuosien saatossa ohi, mutta kun on niin TYLSÄÄ! Haluan seuraa! Olen empaattinen ja hyvä kuuntelija, en takerru, en kaada ongelmiani muiden niskaan. Mutta kavereita en vaan onnistu saamaan. Ystävistä puhumattakaan. :(
Kommentit (15)
Vaikeaa se on. Ei mullakaan ole yhtään oikeaa ystävää. Työpaikalla on mukavia tyyppejä, mutta ei niitä enää vapaa-ajalla tapaile. Silloin kun oli kotona lasten kanssa, tutustuin muutamiin äiteihin, mutta se on nyt taaksejäänyttä elämää. Joitakin heistä tapaan pari kertaa vuodessa. Omassa harrastuksessa on vaan niitä "tuttuja". Lapsen harrastusta seuratessa ehkä eniten tulee keskusteltua toisten vanhempien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo itsellä sama tilanne, no minun kanssa voi jutella. olen mies.
Ole oma itsesi ja tee asioita joita rakastat, niin oikeat ihmiset kyllä tulevat elämääsi ihan ilman yrittämistä. Kuulostaa kliseeltä, mutta näin vaan olen todennut sen toimivaksi ja niin on moni muukin.
Mulle kavereiden löytäminen on suht helppoa, mutta oikeiden kunnon ystävien löytäminen ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:08"]
Ole oma itsesi ja tee asioita joita rakastat, niin oikeat ihmiset kyllä tulevat elämääsi ihan ilman yrittämistä. Kuulostaa kliseeltä, mutta näin vaan olen todennut sen toimivaksi ja niin on moni muukin.
[/quote]
No ei ole toiminut. En mä nyt hirveästi ketään muutakaan esitä, enkä harrasta itselleni epämieluisia asioita. Vähän outo vastaus.
Lapset on jo isoja ja omat koulukaverit on jääneet lukuisten muuttojen jälkeen aina pikkuhiljaa. En ole juurtunut mihinkään eikä ole sellaista kotipitäjää, missä olisi ne lapsuuskaverit, joiden kanssa olisi ekat 20 vuotta käynyt samassa päiväkodissa ja koulussa.
Olen pomona pienessä toimistossa ja alaisista ei oikein ystäviä kannata etsiä.
Teen tosi pitkää päivää, enkä ehdi sitoutua sellaisiin harrastuksiin jotka vaatii enemmän kuin kerta viikossa käynnin.
En oikein tiedä mihin lähtisin kaverinhakuun, kun arkielämästä ei ole löytynyt. Ikäväähän se on aina olla yksin.
ap
Kolahti toi "kaverisuhteiden tekohengittäminen". Mulla on ollut parin ihmisen kanssa samaa... Aiemmin oikeastaan nämä ystävät olivat minua aktiivisempia pitämään yhteyttä, mutta sitten kun sain lapsen, niin yhteydenotot loppuivat lähestulkoon kokonaan (heillä ei kummallakaan ole lapsia).
Käytännössä muutaman viime vuoden ajan ollaan nähty kerran pari vuodessa. Viime aikoina olen ollut aina se joka soittaa/ottaa yhteyttä. Toinen ei muutamaan viimeiseen soittooni tai viestiini ole edes vaivautunut vastaamaan! Mitä muuta tuosta voi ajatella, kun että tyyppi ei ihan selvästi halua olla kanssani missään tekemisissä?
Ap:n kysymykseen: Olen myös melko huono tutustumaan ihmisiin. Uusia kavereita sitten opiskeluaikojen olen saanut oikeastaan vaan töistä ja miehen perheestä. Miehen siskosta ja veljen vaimosta on tullut hyviä ystäviä. Minulla on vain yksi nuoruudenajan ystävä kehen pidän viikottain yhtyettä, tai joka soittelee myös minulle. Lasten kautta en ole vielä saanut kavereita kenen kanssa näkisin muualla kun puistoissa tai lasten harrastuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvinainen ketju, että on näin paljon asiallisia vastauksia, joten jatketaan samalla linjalla. Alkuperäisessä viestissä on monta hyvää pointtia ja myöhemmin niihin on tullut hyviä "muutosehdotuksia".
Minä en ilmeisesti ole normaali, kun mielummin haluan viettää rajallisen vapaa-aikani yksin. Mielestäni kavereita näkee ihan tarpeeksi työpaikalla. Olen tehnyt näin "aina", joten nykyään en pidä sitä enää ongelmana enkä osaa nähdä siinä mitään väärää. Tulen hyvin toimeen naisten kanssa ja minua lähestytään myös silloin tällöin. Jostain syystä en näe tarvetta olla parisuhteessa, koska minulle on kotona opetettu selviämään kaikenlaisista tilanteista itse. En ole erityisen "hellyyden kipeä" ja mies kun olen niin oikea käsi toimii tarvittaessa.
Mutta jos haluat seuraa vapaa-ajalle niin kysy rohkeasti työpaikalta jotain sellaista henkilöä mukaan (leffaan, teatteriin, shoppailemaan,matkalle yms.), jonka kanssa tulet jotenkin toimeen. Kun on eri ihmisten kanssa tekemisissä erilaisissa tilanteissa, heistä näkee eri puolia.
Onnea etsintään!
Moni kyllä esittää muuta kuin oikeasti on ja tekee asioita, joita ei rakasta. En puhu välttämättä mistään harrastuksista vaan ihan normaalista toiminnasta ja kanssakäymisessä arkielämässä. Eihän sitä tietenkään itse yleensä tajua eikä varsinkaan halua itselleen myöntää. Mutta siis moni tekee esim. asioita miellyttääkseen muita, vaikka oikeasti ei välttämättä haluaisi tehdä niin. Tekee siis asioita muille, ei itselleen.
Esim. ei uskalla sanoa "ei", vaikka tekisi mieli, koska haluaa miellyttää sitä toista. Tai käyttää tietynlaisia vaatteita, jotta muut pitäisivät viehättävänä. Tai ei käytä tietynlaisia vaatteita, koska muut saattaisivat pitää sitä outona. Laihduttaa, jotta olisi paremman näköinen, eikä esim. siksi, että olisi terveempi ja voisi paremmin. On hiljaa, vaikka tekisi mieli sanoa jotain -varsinkin negatiivisia asioita. Sanoo vain asioita, joista toinen ei voi loukkaantua tai jotka ovat ns. neutraaleja. Tekee siis asioita joilla kuvittelee saavansa muiden hyväksyntää ja jättää tekemättä asioita, joilla kuvittelee muiden ihmisten kaikkoavan.
Suurin osa ihmisistä tekee yllämainittuja asioita ihan tiedostamatta, koska se on ns. sisäsyntyistä ja juontaa juurena hyväksynnän ja joukkoon kuulumisen tarpeesta. Mutta silloin et ole oma itsesi. Et ole sitä ja sellainen, kuin oikeasti olet, vaan olet sellainen kuin uskot muiden haluavan sinun olevan. Aitoja ihmisiä ja sitäkautta aitoja ihmissuhteita löydät ympärillesi vasta olemalla aito itse. Se on monille vaikeaa.
Itse olen löytänyt aitoja, hyviä ystäviä vasta reilusti päälle kaksikymppisenä kun muutuin itse. Lopetin miellyttämästä muita ja aloin miellyttää sen sijaan itseäni -en tietenkään muiden kustannuksella miellytä itseäni, mutta en myöskään enää omalla kustannuksellani miellytä muita niinkuin ennen. Ja yhtäkkiä kun uskalsin olla oma itseni, näyttää ne "huonotkin" puoleni jne. olen löytänyt kymmeniä uusia kavereita ja monia hyviä ystäviä jotka hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen, kaikkine juttuineni päivineni. Minulla ei ole tarvetta miellyttää ketään, koska oikeat ystävät pysyvät lähelläni koska pitävät minusta juuri sellaisena kuin olen.
Toivottavasti tämä vähän selvensi sitä, mitä tarkoitin omana itsenä olemisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa täälläkin. Lienee aika tavallista, että ne nuoruuden ajan kaverit ja ystävät jää vuosien saatossa, kun ihmiset muuttuvat eikä yhteistä välttämättä enää ole. Juuri niitä harvoja nuoruudenaikaisia olen koittanut välillä väkisinkin ylläpitää, kun on niin kiva jos on joitain ihmisiä jotka tuntevat historiaa.
Mulla on ollut sellaisia kausia että ystäviä tai edes seuraa oikeasti ei vaan ole ollut. Välillä hain kavereita jopa deitti-sivustoilta (ystävää etsimässä), mutta ei ne tapaamiset ikinä mihinkään johtanut.
Nyt olen pienen lapsen äiti, ja seuraa on löytynyt lapsen kautta. Ei puistosta, vaan perhekerhoista ja teemapiireistä. Töistäkin on löytynyt pari kivaa tyyppiä, ja harrastuksesta samoin. Lisäksi serkun kanssa on ollut lapsen myötä enemmän yhteistä. Tosin mun elämäntilanteessa ongelma onkin nyt niinpäin että minulla ei ole kuheasti aikaa tavata. Tosi paljon joutuu priorisoimaan menonsa, ja jos joku ei tunnu kauhean tärkeältä, se jää. Tämän tilanteen kautta ymmärrän myös paremmin niitä aikoja, kun seuraa ei ollut. Välillä muilla vaan on niin kiire että ei ole aikaa.
Usein kai parhaat ystävät löytyvät yhteisten vastoinkäymisten, kokemusten tai harmitusten kautta, jolloin avautumalla tai pääsee lähemmäs muita kun mihin pelkkä small talk johtaa. Jos kanssamäyminen ei ole vaivatonta tai helppoa, se melkein aina jää. Tämän takia kavereita ei voi pakottaa, vaan ne tulee kun on tullakseen. Omalla aktiivisuudella voi kuitenkin vaikuttaa, jos liikkuu paikoissa ja tekee asioita, tapaa emennän ihmisiä kun istumalla kotona.
Ap:ta kehottaisin työkiireistä huolimatta miettimään jonkun asian josta on oikeasti innoissaan, ja hakeutumaan paikkaan jossa on samasta asiasta innostuneita. Ja liian aktiivinen "etsiminen" voi olla väärä lähestymistapa, mieluummin kannattaa tehdä sellaisia juttuja joita haluaisi oman itsensä takia tehdä joka tapauksessa. Tsemppiä!
Täällä toinenkin joka ei vaan pysty luomaan mitään kaverisuhteita. Vähän olen luopunut koko ideasta; jos ei yritä saada kavereita, niin ei myöskään pettyy kun ei kelpaa kenenkään kaveriksi.
Mutta kiinnostaa sitä ettet tunne itsesi enää yksinäiseksi. Miten hlvtssa semmoisesta tunteesta pääsisin eroon? Kuulisin mielellään vinkkejä, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuullostaa. Yritin tutustua uusiin ihmisiin, mutta jotenkin kaikki on aina minun vastuullani. Mielestäni olen myös ihan hyvä kuuntelemaan toistakin, mutta tykkään ilmaista itseänikin. Viihdyn yksinkin, mutta se tavallaan on tullut ansaksi.
Kuullostat juuri sellaiselta ihmiseltä johon haluaisin tutustua.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:57"]
Täällä toinenkin joka ei vaan pysty luomaan mitään kaverisuhteita. Vähän olen luopunut koko ideasta; jos ei yritä saada kavereita, niin ei myöskään pettyy kun ei kelpaa kenenkään kaveriksi.
Mutta kiinnostaa sitä ettet tunne itsesi enää yksinäiseksi. Miten hlvtssa semmoisesta tunteesta pääsisin eroon? Kuulisin mielellään vinkkejä, kiitos!
[/quote]
Sama juttu, en edes hirveästi pistä toivoa uusille tuttavuuksille, vaikka toki pidän yhteyttä jne. Siksi vähän ärsyttää nämä toitotukset "ole oma itsesi" ja "älä yritä liikaa". Tässä on vuosien ja vuosikymmenten aikana ehtinyt olemaan jo vaikka mitä eikä muutosta ole tapahtunut. Olen nykyään tasan oma itseni, ei minulla ole tarvetta muuttua tapaamieni ihmisten kaltaisiksi tai miellyttää muita väheksymällä itseäni. Arvostan jokaista ihmistä ja yhteisiä asioita löytyy jos on löytyäkseen. Mutta vaikka löytyykin, niin ne ystävyyssuhteet ei vaan synny.
Yksinäisyyden tunteesta pääsee eroon olemalla yksinäinen vuosikymmeniä... Ei ehkä helpota sinua hirveesti. Toivottavasti sinun käy paremmin. Parhaiten yksinäisyys unohtuu, kun tekee jotain koko ajan. Töitä, harrastuksia, lapsia, kotia. Näin kun istuu lauantai-iltaa yksin, niin se kouraisee välillä ikävästi. Joulut on tietysti ikävimpiä ja synttärit, kun ei saa yhtään lahjaa tai tervehdystä muilta kuin lapsilta. No, onneksi on edes lapset.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä päin ap ja te muut olette? Itse olen Turun läheltä ja myös täällä kaivattaisiin seuraa.
Yleensä kavereita löytää ns. muusta elämänpiiristä. Tarkoittaa käytönnössä:
-Suvusta (esim. pikku-/serkut ymv. en tarkoita tässä nyt "äitiä ja isää")
-Opiskeluje kautta, olkoon kyse sitten ala- tai yläasteesta, amatsusta tai lukiosta, tai korkeakouluopinnoista, niin yleensä noista matkaan tarttuu kavereita. Toki osa tippuu pois matkan varrella, ja osaan tulee pidettyä yhteyttä kerran vuodessa, mutta kuitenkin.
-Työpaikalta, töissä yleensä kohtaa ns. hengenheimolaisia, sellaisia ihmisiä joiden kanssa se juttu luistaa ja on luontevaa sitten siirtyä "seuraavalle tasolle" eli nähdä vapaa-ajallakin.
-Harrastuksissa saa myös ystäviä, mutta noissakin on eroja. Jos ajatellaan että harrastaa joukkuelajia jossa treenataan lähes "joka päivä" samalla porukalla niin väistämättä ystävyyssuhteita syntyy. Sitten taas jos käy satunnaisesti joogasalilla (aina eri porukka, eikä muutenkaan ns. jutella vaan keskitytään siihen omaan suoritukseen) niin vaikea tuossa on ketään edes kahville pyytää.
-Järjestötoiminnassa saa ystäviä, ja varmasti löytyy ns. se oma juttu, olkoon sitten ympäristön- tai eläintensuojelu, ihmisoikeudet tai urheilu tai vaikka ammattiliittotoiminta tai vaikka "ompeluseurat" tmv. juttu niin seuraa löytyy kun paljon on mukana toiminnassa.
-Monissa paikoissa on ns. kaikille avoimia tiloja, joihin voi mennä. Eräänlaisia "kansantupia" esim. asuinalueen yhteisiä "olohuoneita" joita ylläpitää kunta tmv. taho.
-Jos on lapsia, niin monesti sitä tutustuu muihin vanhempiin siellä kentän reunalla.