Millainen yliopiston puheviestinnän kurssi on?
Erityisesti kiinnostaisi millainen se on nyt korona-aikaan, jos joku on sattunut käymään etäversion. Jännittää. Ilmeisesti se on kuitenkin aika lyhyt (1 op) joten kai sen kestää, mutta olisi mukava tietää etukäteen millaiseen esiintymishelvettiin sitä oikein joutuu.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Vihjaise nyt edes että minkä yliopiston!
Helsingin yliopisto ja humanistinen tiedekunta.
Omani kävin 20 v sitten Jyväskylässä, mutta sanoisin, että tuo on yksi niistä harvoista kursseista, jonka antia hyödynnän töissä usein. Enkä siis ole puhe-alan ammattilainen.
Opeteltiin esiintymään ja olemaan kuulijoina. Lyhyesti sanottuna opeteltiin vuorovaikutusta. Esiintymisjännitykseni tippui tuolla kurssilla varmaan puoleen. Tajusin, että olimme kaikki samassa veneessä kun kaikkia jännitti ihan hirveästi esiintyä muille, vaikka kyse pelkästä harjoittelusta. Opettaja oli todella hyvä ja ymmärtäväinen. Minulta löytyy tuon kurssin materiaalikin yhä työhuoneeni kaapista.
Vuonna 2012 teologisen tiedekunnan puheviestinnän kurssilla harjoiteltiin äänen käyttöä esiintymisessä. Tehtiin puheita ja esitelmiä sekä pidettiin paneeleita.
Luulen, että etäopetuksen aikana opettaja pyrkii kuitenkin vetämään niitä sellasia harjoitteita, missä puhuja seisoo ryhdikkäästi (jokainen harjoittelee etänä tietokoneen välityksellä) ja miten ääntä käyttää. Eli varmaan pitää etänä just pitää puhe tms.
Kävin omani 2000-luvun alussa Jyväskylässä. Mielestäni se oli enimmäkseen itsestäänselvyyksien jankkaamista - tyyliin miten puhutellaan ihmisiä kohteliaasti, miten neuvotellaan riitelemättä jne. Ehkä hyödyllinen sellaiselle, jolla on puutteita sosiaalisissa taidoissa, mutta keskiverto-opiskelijalle aika turha.
Korona-ajan järjestelyistä en tiedä.
Vastaan Itä-Suomen yliopistosta.
Kurssin opiskelijat jaettiin pieniin ryhmiin (n. 4 hlö). Opettaja luennoi puheviestinnän käsitteistä, ja niistä tehtiin Moodeen kirjallisia tehtäviä. Annettiin kirjallista vertaispalautetta. Analysoitiin netistä löytyviä puheviestinätilanteita kirjallisesti.
Kurssin aikana kuvasi yhteensä kaksi puhetta oman alansa aiheista, toinen puhe n. 2 minuuttia ja toinen 5 minuuttia. Ne upattiin Moodleen. Ei saanut lukea paperista, mutta avainsanat sai olla. Videot olivat ainoita, missä oikeasti puhuttiin.
Että sellaista ”puhe”viestintää.
Tämä siis keväällä todella, todella nopealla aikataululla, todennäköisesti ja TOIVOTTAVASTI ovat kehittäneet puheviesti etäkurssia täksi syksyksi.
Voi olla aika helppoo korona aikaan, kerrot juttusi opelle teamsissä.
Vierailija kirjoitti:
Omani kävin 20 v sitten Jyväskylässä, mutta sanoisin, että tuo on yksi niistä harvoista kursseista, jonka antia hyödynnän töissä usein. Enkä siis ole puhe-alan ammattilainen.
Opeteltiin esiintymään ja olemaan kuulijoina. Lyhyesti sanottuna opeteltiin vuorovaikutusta. Esiintymisjännitykseni tippui tuolla kurssilla varmaan puoleen. Tajusin, että olimme kaikki samassa veneessä kun kaikkia jännitti ihan hirveästi esiintyä muille, vaikka kyse pelkästä harjoittelusta. Opettaja oli todella hyvä ja ymmärtäväinen. Minulta löytyy tuon kurssin materiaalikin yhä työhuoneeni kaapista.
Se on jännä kun ekstroverttien pitää tällaisetkin asiat varta vasten opetella

Hä???
SIiinä menee rahat hukkaaan kun pitäisi osata puhua enemmän kansantajuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kävin omani 2000-luvun alussa Jyväskylässä. Mielestäni se oli enimmäkseen itsestäänselvyyksien jankkaamista - tyyliin miten puhutellaan ihmisiä kohteliaasti, miten neuvotellaan riitelemättä jne. Ehkä hyödyllinen sellaiselle, jolla on puutteita sosiaalisissa taidoissa, mutta keskiverto-opiskelijalle aika turha.
Korona-ajan järjestelyistä en tiedä.
Aika jännä. Mä siis kävin ehkä 1999 Jyväskylässä vastaavan kurssin ja siellä ei ollut mitään tuollaista. Äänenkäyttö, miten olla ihmisten edessä, miten tehdään hyvä esitys, miten selvitä esiintymisjännityksestä, omat maneerit ja ne yleisötaidot esimerkiksi oli harjoittelun alla.
T.4