Mulla on pakkomielle siitä, että mun mieheni ei ole tarpeeksi hyvä rakastaja mulle.

Kyllä sen tietää, onko seksissä sitä jotakin vai ei. Itselläni on mies, jonka kanssa kipinät sinkoili heti alusta saakka ja vieläkin vetää seitsemän vuoden jälkeen puoleensa todella vahvasti. Sinulla koko homman ratkaisee se, kuinka paljon annat painoa seksielämällenne. Oletko tämän asian takia valmis vaihtamaan kumppania? Tiedän, että on vaikea päätös, jos muuten mies on hyvä. Seksuaalisuus harvoin muuttuu ihmisellä. Voit olla muutaman vuoden päästä todella tympääntynyt :(

saavat minut hyvin masentuneeksi ja ahdistuneeksi, eli että vaihdetaan miestä kun lopulta alkaa ahdistaa liikaa :(



Miehen vaihtaminen ei tule kysymykseen. MInulla on takanani viidentoista vuoden ajalta erilaisia ja eripituisia suhteita ja vain yhden miehen kanssa olen kokenut muutaman ensimmäisen kuukauden aikana hurmiollista seksiä. Sekin juttu lässähti puolen vuoden päältä muilta osin paitsi seksuaalisista syistä. Hän on ollut ainoa mies ketä olen halunnut, todella halunnut.



Mutta asiamme ovat kaikin puolin niin hyvin mieheni kanssa, etten osaisi kuvitellakaan vaihtavani miestä. Tämä seksuaalisuus-asia vain rassaa. ONKO kyseessä ominaisuus miehessä, vai oma asenneko ratkaisee?



ahdistunut ap

Ilman mitään kissa pöydälle -juttuja. Pikkuhiljaa alat keskustella asiasta. Luulisin, että jos rakastat miestäsi ja seksi alkaa olla todella hyvää, alat todella myös haluta miestä?



16 vuoden jälkeen olemme itse alkaneet " parantamaan" seksiämme. Pieniä juttuja joka kerta lisää. Halut on lisääntyneet kun seksi on parantunut.

En suostu hyväksymään, että seksi on vain yksinkertaisesti jotain jota toisessa on tai ei ole. Jokainen ihminen on seksuaalinen. Rakastan miestäni niin paljon, että en voisi ajatellakaan eroavani hänestä enkä parempaa kumppania itselleni voisi toivoa. Seksistä on tullut kamala mörkö siksi, että alku ei sujunut hyvin enkä ole päässyt asian yli lainkaan.



En kuitenkaan tunnista itsessäni tuota " emme voi pitää näppejä erossa toisistamme" . Muistan sen tuolta nuoruuden suhteeltani, mutta enää en kolmenkympin paremmalla puolella. Rakastelemme satunnaisesti, silloin jännityn helposti ja huolestun nopeasti siitä, onko seksi nyt sitten hyvää jos se pitää keskeyttää. Samalla voimme kuitenkin käyttää mieheni kanssa loputtomasti aikaa hellään yhdessäoloon, sylikkäin makaamiseen, halailuun, hieromiseen ja suukotteluun. Varsinainen kiihkeä seksi - se on vieraampaa.



Olemmeko siis tuhoon tuomittu pari? :(



ap

Ensinnäkin: olen seurustellut mieheni kanssa hyvin nuoresta ja 25-v asti oltiin kuin puput. Siitä se on tasaantunut. Oikeasti monilla 3-kymppisillä seksin tarve vähenee (huom, monilla, ei kaikilla!). Sehän on ihan luonnonlakikin, että 2-kymppisten pitäisi lisääntyä!



Meillä oli pitkään sellainen lukko, että " jäimme kiinni" isälleni vanhempieni luona. Sen jälkeen kesti kauan ennen kuin pystyin rakastelemaan jos muita oli talossa... Pikkuhiljaa pääsin siitä eroon ja nyt olen jo vapautunut.



Jutelkaa ja alkakaa selvittää yhdessä. Selkeästi suhteenne on pelastamisen arvoinen (tällä tarkoitan siis sitä, että selvittäkää ennen kuin teet jotain peruuttamatonta vain saadaksesi selville onko seksi muiden kanssa parempaa tms). Seksi on osa suhdetta, vaikka ei kaikille se tärkein asia, ja se sujuminen voi täydentää elämänne. Kannattaa siis hakea vaikka apuakin!