Lue keskustelun säännöt.
Olenko mieheen tyytymätön turhan takia?
27.11.2013 |
Seurustelimme 3 vuotta ennen kuin aloin odottaa lasta. Seurusteluaika meni hyvin ja tietenkin keskustelimme perhearvoista yms. Mutta sitten kun lapsi syntyi, kaikki muuttui, mies alkoi viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella harrastuksissaan yms. vaikka oli työtön. Minä hoidin kodin ja lapsen, kotityöt ja kaupassakäynnit yms., alkoi tuntua että mies on kuin iso murrosikäinen joka ei ota vastuuta mistään, on laiska ja itsekäs kiukuttelija. Hän jaksoi kyllä valittaa jos kotona oli joku tehty huonosti, kaapin ovissa sormenjälkiä tms. Kun menin töihin, sama jatkui. Pikkuhiljaa mies alkoi pyynnöstäni tehdä kotitöitä hieman, koska nostin kissan pöydälle ja kerroin etten ole onnellinen, tämä ei ole sellaista perhe-elämää kun toivoisin. Mies muutenkin on luonteeltaan erilainen kuin minä, itselleni rakkaus merkitsee sitä että kohdellaan toista kunnioittavasti ja rakastavasti, mies käsittää tuon vähän eri tavalla.
Nyt olemme olleet yhdessä 7 vuotta. Tällä hetkellä mies on myös töissä, mutta edelleenkään vastuun otto ei ole ihan tasoissa. Miehellä ei ole oma-aloitteisuutta niin että tekisi juuri mitään kotona (kuin istuisi koneella) oma-aloitteisesti ja jos pyydän, suhtautuu nurisemalla. Ikinä ei ole osallistunut lapseen liittyviin hankintoihin eikä oma-aloitteisesti pidä kiinni lapseen liittyvistä rutiineista, minun täytyy siis aina esim.harrastamaan lähtiessäni neuvoa että muista antaa lapselle lämmintä ruokaa ja hoitaa lapsen iltapesut yms., muuten lapsi saattaa vielä kotiutuessani 21.30 maissa pomppia kotona päivävaatteissa. Mies on jotenkin "vetelä" ja tunnen itseni orjapiiskuriksi kun kaikesta pitää sanoa, en kuitenkaan jaksa kantaa kaikkea vastuuta yksin.Mies myös ei juurikaan välitä jutella kanssani, puolet mitä sanon, menee ohi korvien. Jotenkin hän ei ilmennä rakkautta sillä tavalla kuin minä koen. Minusta arki rakkaan ihmisen kanssa voisi olla mielekästä, mutta mies ei tee siitä sellaista, se on yhtä tervanjuontia.
Olen monta vuotta yrittänyt kohdella miestä rakastavasti ja jopa kertoa miten olisin onnellinen ja tuntisin itseni rakastetuksi-mielestäni en vaadi liikoja, haluaisin vain enemmän yhdessä tekemistä, oli se sitten yhdessä ulkoilua tai siivoamista, pyykkien viikkaamista yms., ja silloin tällöin halauksen tai jonkun kauniin sanan. Nyt tunnen olevani huonekalu, joka voisi aina tehdä jonkun asian paremmin.
Olen kyllä miettinyt eroakin, mutta olen aina ajatellut ettei minulla ole oikeutta rikkoa lapselta perhettä, olen asettanut itseni taka-alalle. Välillä ajattelen että olen perustyytymätön ihminen joka vaan nurisee turhasta.
Olenko?
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaista henkistä laiskuutta on suomalaismiehissä todella paljon. Puuttuu kokonaan halu ja kyky olla yhdessä. Möllötetään vaan. Ei se oikein elämältä tunnu sellaisen rinnalla.
Kaipa sun täytyy rauhassa punnita, a) onko mahdollista että tilanne (mies) muuttuu parempaan suuntaan, b) jäätkö elelemään epätyydyttävässä liitossa ja näivetät itsesi vai c) lähdetkö liitosta.
Kerro miehellesi, että olet onneton. Puhu hänelle nuo asiat, jotka kirjoitit. Kerro, ettet tiedä jaksatko elää näin loputtomiin. Jos miehessä on yhtään potentiaalia, hän saattaa herätä ja ponnistella pitääkseen sinut. Jos ei, ainahan sulle jää vaihtoehdot b ja c.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:09"]
Tällaista henkistä laiskuutta on suomalaismiehissä todella paljon. Puuttuu kokonaan halu ja kyky olla yhdessä. Möllötetään vaan. Ei se oikein elämältä tunnu sellaisen rinnalla.
Kaipa sun täytyy rauhassa punnita, a) onko mahdollista että tilanne (mies) muuttuu parempaan suuntaan, b) jäätkö elelemään epätyydyttävässä liitossa ja näivetät itsesi vai c) lähdetkö liitosta.
Kerro miehellesi, että olet onneton. Puhu hänelle nuo asiat, jotka kirjoitit. Kerro, ettet tiedä jaksatko elää näin loputtomiin. Jos miehessä on yhtään potentiaalia, hän saattaa herätä ja ponnistella pitääkseen sinut. Jos ei, ainahan sulle jää vaihtoehdot b ja c.
[/quote] Olen avautunut miehelle asiasta useita kertoja. Parikin ketaa olen harkinnut eroa tosissani ja kertonut sen miehelle, mies on vannonut rakkauttaan ja vannonut parantavansa tapansa. Yleensä 2-4 kk mies on ollut kuin eri ihminen ja olen ollut onnellinen, sen jälkeen mies on luisunut vanhoihin tapoihinsa.
ap
Ei kai täydellistä parisuhdetta olekaan. Jos eroat ja aloitat uuden suhteen, siinä voi olla muita ongelmia. Voi myös käydä niin että jäisitkin yksin. Miltä se ajatus tuntuu verrattuna nykyhetkeen?
Voit tietysti keskittyä omaan hyvinvointiisi niin paljon kuin mahdollista ilman miehen myötävaikutusta. Viime kädessä kai sun vain pitää oppia hyväksymään tietyt piirteet, joita ei voi muuttaa. Siis jos päätät jäädä suhteeseen. Elämäntilanteet myös muuttuvat, ja niiden myötä ehkä myös toisen tapa toimia ja sinun odotuksesikin muuttuvat. Ehkä muutaman vuoden päästä näet miehesi taas uusin silmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:24"]
Ei kai täydellistä parisuhdetta olekaan. Jos eroat ja aloitat uuden suhteen, siinä voi olla muita ongelmia. Voi myös käydä niin että jäisitkin yksin. Miltä se ajatus tuntuu verrattuna nykyhetkeen?
Voit tietysti keskittyä omaan hyvinvointiisi niin paljon kuin mahdollista ilman miehen myötävaikutusta. Viime kädessä kai sun vain pitää oppia hyväksymään tietyt piirteet, joita ei voi muuttaa. Siis jos päätät jäädä suhteeseen. Elämäntilanteet myös muuttuvat, ja niiden myötä ehkä myös toisen tapa toimia ja sinun odotuksesikin muuttuvat. Ehkä muutaman vuoden päästä näet miehesi taas uusin silmin.
[/quote]
Olet täysin oikeassa, kaikkea tuota olen ajatellut. Ei elämä olisi herkkua yksinkään, olemme puhuneet kun on ollut ero lähellä, että lapsi jäisi minulle. Kyseessä on erityislapsi, lisäksi itse sairastelen sen verran etten tiedä miten työkykyni käy, ja kun olen matalapalkka-alalla, olisin todella köyhä jos joutuisin kuntoutustuelle tms. Ja tosiaan tuokin, että voisi suhteessa asiat huonomminkin olla, yksi eksäni ryyppäsi paljon sekä kävi jatkuvasti baareissa, toinen oli sairaalloisen mustasukkainen ja yritti alistaa, tämä nykyinen ei tee mitään noista...lisäksi lapsi jumaloi isäänsä ja tämä onkin kyllä hyvä isä lapselleen, vaikkei muistakaan aina rutiineja- ei kuitenkaan heitteillekään jätä lasta sentään, ruokaa antaa ja nukkumaan laittaa minun ollessani poissa- silloin kun muistaa tai lapsi tajuaa pyytää. :-) Ja onnenhetkiäkin kyllä on. Mutta myös riitaa, mies on myös todella pihi. lahjoiksi saan yleensä kirppikseltä ostettua tavaraa, usein sellaista jolla en tee mitään. Mies on myös aika sotkuinen ja pukeutuu huonosti. On myös usein äreä ja tiuskii joskus ilman syytä, itse inhoan tiuskimista.
Mutta, tosiaan, huonomminkin voisi olla, ja lähinnä kun ajatelen noin, minusta aina alkaa tuntua että valitan turhasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa tutulta ! Meillä aikalailla samanlaista perhearkea. Tosin lapsemme ei ole erityislapsi ja itse en myöskään sairastele juuri. Mutta muuten ! Ollaan oltu yhdessä nyt 5 vuotta ja poikamme on kohta 1v. Pariin otteeseen olen myös tosissani harkinnut eroa, kun tuntuu ettei mikään muutu ikinä ja yks on oikee juromölli. Mutta sit kun alkaa niettiä just sitä että mitä kaikkea muuta voisi olla, siis asiat paljon huonommin, niin toisaalta nuo ärsyttävät piirtet on kuitenkin sellaisia joiden kanssa pystyn elämään. Jokaisessa suhteessa tulee olemaan ennemmin tai myöhemmin aina ne ikuisuusongelmat ja jos nämä on meidän niin pystyn sen kyllä sietämään. Loppujen lopuksi olen kuitenkin itse hänet lapseni isäksi valinnut ja perheen hänen kanssaan tietoisesti perustanut, ja hän on hyvä isä sekä rakastava puoliso, vaikka ärsyttävä onkin. :) Et valita turhasta, mutta punnitse silti tarkkaan ovatko nuo ongelmanne sellaisia jotka pystyt kuitenkin sietämään edes jotenkuten. Jos on niin silloin ehkä kannattaa vaan hyväksyä ettei tuo toinen tuosta muutu, mutta koska en muitakaan halua niin perkele, olkoon. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä varmaan vaan jäisin suhteeseen. Kun mies ei kuitenkaan oo juoppo tai väkivaltainen. Keskustelisin kyllä hänen kanssaan asioista.
Tekikö mies seurusteluaikana kotitöitä ja otti vastuuta? Vai olitko niin rakastunut, että teit kaiken itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti voi toki käydä elämässä, se on totta. Mutta on myös mahdollista löytää rinnalleen mies joka ei jurota, möllistele, tiuski ilman syytä, ole pihi, joka osallistuu parisuhteeseen ja kodin pitämiseen tasavertaisesti. Sellaisiakin miehiä on paljon, vaikka näiden möllien osuus korostuukin täällä palstalla.
Ja jos jää yksin, on ainakin koti jossa ei asu ihmistä joka saa aikaan pahaa mieltä.
Kyllä minä olisin heti ensimmäisenä iltana, jolloin mies laiminlöi lapsensa hoidon, odottanut valveilla hänen kotiutumistaan ja kysynyt millä oikeudella hän jättää vauvan hoidotta. Olisinpa saattanut ottaa kaapista isoimman matkalaukkuni ja sanoa, että nyt minä pakkaan tämän laukkuni ja lähden etkä ikinä enää näe minua, ellet ala heti selvittyäsi hoitaa lastamme.