Mitä mieltä olet siitä että lapsesi eivät koskaan saavuta samaa elintasoa mikä sinulla on ollut?

Hämmentyisin, koska omilla lapsilla on jo parikymppisenä korkeampi elintaso kuin minulla oli samassa iässä. Minä asuin alivuokralaisena, heillä on omistusasunnot.

Tai mitä mieltä siitä että onko heillä joskus varaa ottaa perintöä vastaan. 

Tota, tienaan enemmän kuin ne. No problem!

Lapsillani on oma elämänsä.

En voi vaikuttaa heidän omiin valihtoihinsa heidän omassa elämässään.

Olen kasvattunut heidät parhaani mukaan, mutta jos valitsevat koulutuksen ja ammatin jossa ansaitsevat vähemmän kuin vanhempansa, niin minkäs minä sille voin.

En voi  pakottaa lapsiani hankkimaan jotain tiettyä ammattia vain siksi, että minä haluan niin.

Heidänhän se elämä on jota elävät, eihän se minun elämääni ole.

Ennenkaikkea toivon sitä, lapseni ovat tyytyväisiä ja myös onnellisia siinä elämässä jonka ovat itselleen valinneet ja hankkineet.

Ja näyttää siltä, että ainakin vanhempi lapseni perheineen on, vaikka eivät olekaan  akateemisesti koulutettuja kuten me vanhemmat olemme.

Se johtuu siitä, että nyt samaa palkkasumaa on jakamassa 2. Cost of labor markkinassa on sama, nyt vaan jakajia sille on enemmän.

Tässä maassa on helppo pärjätä jatkossa. Pitää huolta siitä että osaa suomen kieltä ja käy vaikka lukion. 50% nyky nuorista ei täytä eikä tule täyttämään kumpaakaan vastimusta. Jos huipulle haluaa päästä nii n käy vielä lukion jälkeen jonkun koulun, mihin 90% nykynuorista ei kykene. Ne rötväävät ja laittavat lisää geeliä tukkaansa.

Miksi noin olisi? Työttömyys on paljon pienempää kuin 30 vuotta sitten 90-luvun lamassa, korot ovat paljon matalammat, palkkojen ostovoima on kasvanut jne.

Noin muuten sanottiin silloin 30 vuotta sittenkin ja syytettiin suurten ikäluokkien rohmunneen kaikki edut itselleen. Silti minulla on enemmän omaisuutta kuin vanhemmillani. Olen tehnyt hyviä valintoja elämässäni.

Epäilen suuresti. Sillä on jo nyt 6-vuotiaana rahastoissa rahaa enemmän kuin mulla oli rahaa parikymppisenä. Ja se on meidän molempien sukujen ainoa lapsenlapsi ja meidän ainoa, niin aika hyvin tulee perintöäkin. Ammatin voi valita ihan oman maun mukaan. Kunhan on onnellinen.

Se on hirveän pelottava ajatus. Avustan nyt 2 opiskelevaa lasta ja maksan samalla asuntolainaa. Toivoisin, että lapset alkavat joskus pärjätä omillaan, koska tulevasta eläkkeestäni tuskin riittää enää avustuksiin.

Minä en ole potentiaalinen vanhempi.

1) Kärsisin siitä, että lapseni elää elämänsä niin, ettei lue vaan jysähtää ja valitsee vaatimattoman ja pienipalkkaisen amisammatin. (Häpeä)

2) Kärsisin siitä, että lapseni menestyy paremmin kuin minä. (Kateus)

Tiedän, näillä taipumuksilla ja vinoutuneella luonteella ei todellakaan kannata lisääntyä.

Omat lapseni ovat saaneet käydä rauhassa koulunsa ja asua kotona.

Minä jouduin muuttamaan kotoa alaikäisenä. Menin töihin, maksoin pienestä palkastani elämäni ja kävin 8 tuntisen työpäivän ohessa lukion iltaoppikoulussa. Jouduin ottamaan ison opintolainan, jonka viimeiset erät sain maksetuksi vasta kun lapset oli jo syntyneet.

Lapsille on kustannettu ajokortit. Itse sain ajokortin vasta reilusti yli 30 vuotiaana.

Eli elintaso ja elintaso.

Mitkähän seikat tähän nyt vaikuttaa, etteivät saisi? Elintaso, ja toisaalta myös tyytymättömyys siihen ovat vain kasvaneet. Koska osataan haluta enemmän, ja onneksi myös tiedetään keinoja miten sitä kohti päästään. Ei vielä minun nuoruudessa...