Alakouluikäisellä TAAS läksyt tekemättä...
Apua, mä en enää jaksa. Taas sain kuitata Wilmasta kotiläksymerkinnän tältä päivältä. Eilenkin vielä tarkastettiin läksyt ja kaikki piti olla tehtynä, mutta taas oli jotain unohtunut. Heillä on tietty viikkotahti ja maanantaina on perinteisesti päivä, jolloin on kaunopäivä ja tehdään kaunovihkoa. (tämä siis käytäntöä, että maanantaina kirjoitetaan kaunovihkoa, perjantaina luetaan ja välissä tehdään sitten viikon aikana muuta) Oli tehnyt kauniisti sieltä sivun ja se siitä. No, nyt oli merkintä ilmestynyt taas Wilmaan, että olisikin pitänyt tehdä harjoituskirjasta joku tehtävä. Mä en oikeasti pysy tässä mukana ja lapsi ei itse pysty näköjään seuraamaan, miten käytännöt on ja toisaalta poikkeamia normaalista. Viikko sitten oli myös tehtävä tekemättä, koska tekivät harjoitusmonistetta ja sieltä oli läksyksi tehtävä. En tajunnut tarkastaa kirjaa, josta olisi ollut sittenkin yksi tehtävä sen lisäksi. Englannissa taas luki kappaleen ja teki tehtävät, mutta ei muistanut kirjoittaa ja pirusta mä voin aina tietää, mitä piti tehdä, kun olen sen varassa, mitä lapsi kertoo.
Miten te saatte noi alakoululaiset huolehtimaan läksyistä? Meille tuli jo neljäs (!) unohdus syksyltä, vaikka jokainen ilta tarkastan tehtävät, tarkastetaan reppu jne. Ai niin, on meillä yksi kirjaunohduskin. Väitti, että uskonnossa tekevät jotain muuta kuin kirjaa ja kirjaa ei tarvi ottaa. Mä vähän ihmettelin, mutta annoin olla. Seuraavana päivänä kirjasta merkintä Wilmassa. Sen jälkeen on aina ottanut kaikki kirjat, vaikkei muka mitään tehtäisi.
Masentavinta tässä on, että mä vahdin jatkuvasti tilannetta ja silti näitä unohduksia tulee ihan liikaa.
Kommentit (36)
En tiedä, meillä tyttö on 12-v ja hoitanut aina oma-aloitteisesti kaikki läksynsä. Ensi syksynä menee sitten pikkuveli kouluun, saa nähdä miten sen kanssa pärjätään on luonteeltaan ihan erilainen kuin siskonsa
Minä en vahdi, lapsi saa itse hoitaa läksynsä. Jotkut oppii vain kantapään kautta, eli jälki-istunnolla tai läksypiirillä.
Kai se pitäisi päästää irti. Harmittaa vaan, kun toinen on ja haluaa olla huolellinen, mutta ei vaan kykene näköjään itse huolehtimaan tehtävistään. Ei edes sillä, että mä katson, kun en mä ole siellä luokassa kuuntelemassa.
No eikö niillä ole koulussa reissuvihkoa, johon kirjoitetaan kaikki läksyt aina tunnin lopuksi? Jos ei muuten luokassa ole käytössä, niin sitten ostat muksulle pienen vihon tai vaikka vuoden vaihteessa annat kalenterin (niitä tulee ilmaiseksikin joka tuutista) ja käsket AINA joka tunnin jälkeen kirjata siihen KAIKKI läksyt, joita ope antaa. Ennen ei saa mennä välitunnille.
Voit myös pyytää opea, että kirjaa taululle kaikki läksyt. Monet tekeekin näin.
Sitten voisitte keskustella lapsen kanssa, missä hänen ajatukset on, kun läksyjä annetaan. EIkö osaa keskittyä? Miten sitä keskittymistä voisi parantaa?
Alakoululaisen kuuluu säilyttää kirjat koulussa omassa pulpetissa. Vain ne kirjat mukaan, joista on läksyä. Omille oppilailleni olen sanonut, että tehkää sinä iltana ne läksyt, jotka on sinä päivänä annettu. Ja sitten seuraavaa oppituntia edeltävänä iltana voi vielä kerrata ne läksyasiat. Näin oppiikin paremmin.
Siis neljä läksyunohdusta nyt syksyn aikana? Tai siis osittaista?
Eihän tuo nyt ole mitään!!
Relaa vähän!
Neljäs unohdus syksyltä ei ole paljon. Se ei kaada maailmaa, jos joskus jotain unohtuu niin se on inhimillistä. Saman ruljanssin läpikäyneenä, tedän miten harmittaa kun yrittää tukea lasta siinä, että kaikki on tehty. EI kenenkää tarvitse olla yliihminen, jos parhaansa yrittää.

Haluan sanoa, että olin luonteeltani tunnollinen unohtelija ala-asteella. Aina unohtelin läksyjä ja kirjoja. Ei se mitään haittaa. Minusta tuli todella tunnollinen aikuinen ja opettaja. Todellakin, relaa vain ja ota aiemmin annetut vinkit käyttöön.
Meidän kolmasluokkalaisella pojalla on tälle syksylle 12 merkintää Wilmassa tekemättömistä läksystä tai unohdetuista kirjoista. Juuri oli opettajan kanssa vanhempain vartti, ja hän muisteli että ei niitä merkintöjä niin paljon ole - en tiedä muistiko väärin vai onko sitten niin paljon niitä, joilla on merkintöjä paljon enemmän.
Meillä se ongelma, että poika ei merkise läksyjä kunnolla, luulee muistavansa ja sitten ei kotona olekaan mitään hajua mitä oli läksynä. Vähän hajamielinen haaveilijaluonne, ei oikein jaksa keskittyä siinä vaiheessa kun läksyjä annetaan.
Aluksi olin ihan hermona näistä jatkuvista unohduksista, mutta nyt olen lopettanut stressaamisen, koulu menee kuitenkin tosi hyvin. Olisihan se tietenkin hyvä jos poika oppisi myös huolellisuutta, mutta ehkä se sieltä tulee ajan kanssa, toivotaan.
Olet liian ankara ja tiukka äiti, ota rennommin. Neljä merkintää ei tosiaan ole paljon.
Mun kuopus saa tuon verran muikkareita välillä viikossa. Ei unohtele tahallaan, on vain sellainen luonteeltaan. Opettaja alkoi laittamaan jälkkäriin 3 unohduksesta viikossa, niin skarppasi ja nykyään unohtelee tosi vähän, mutta oli sekin aika moista itkun vääntämistä, kun huomasi, että joku kirja oli jäänyt kouluun ja tehtävät tekemättä jne.
4 unohdusta koko lukuvuotena on TOSI vähän. Taidat olla aika heikkohermo ja tiukkapipo.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 13:28"]
Siis neljä läksyunohdusta nyt syksyn aikana? Tai siis osittaista?
Eihän tuo nyt ole mitään!!
Relaa vähän!
[/quote]
Hm. Neljä unohdusta työelämässä voi olla hyvinkin ratkaisevaa. Joko oman työpaikan säilymisen kannalta. Tai joissain ammateissa voi unohtelemalla aiheuttaa ihmisen kuoleman, vammautumisen tai sitten esim. ympäristökatastrofin.
Mulla on työ, jossa unohduksesta joutuu maksamaan asiakkaalle aikamoisia korvauksia.
vasta neljäs. :)
Meillä oli koko ala-asteen ajan läksy ongelma esikoisen kanssa. Keskimääräisesti kahdet läksyt tekemättä per viikko.
Tehtiin yhdessä, tarkastukset yms. Oli keppiä, porkkanaa, laiskanläksyä, arestia... keskusteltiin kotona, koulussa, kuraattorin kanssa ja jopa perheneuvolassa, missä syy..
Sama lapsi on nyt kasilla ja koko yläasteen ajalta yksi tekemättömät läksyt merkintä ja kerran on kirja jäänyt kotiin.
Kasvoiko jannulla järkipäähän ja tajus läksynteon tärkeyden... Tuskin. Ala-asteen opettaja ei suostunut reissuvihkoihin, eikä wilmaan merkkaamaan läksyjä. Kertoi kerran tunnilla, lapsilla sälytti täyden vastuun ekasta kuudenteen, että hoitavat itse läksynsä.
Yläasteella kaikki läksyt ja kirjamuutokset, liikunnat näkyvät wilmassa vanhemmilla ja lapsellakin on omat tunnukset,
Koko ala-aste siis "tapeltiin" turhaan, kun yhdellä ihmisellä on periaate. Tässä valossa myös käytettiin resursseja väärin: kuraattori, perheneuvola ja koulussa keskustelut. Samaa noissa aina puhuttiin, kun pitäs ryhdistäytyä. Kyse ei loppujen lopuksi edes ole siitä, kun lapsen muisti ei ihan toimi kuten muilla.
Voimia teille.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 13:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 13:28"]
Siis neljä läksyunohdusta nyt syksyn aikana? Tai siis osittaista?
Eihän tuo nyt ole mitään!!
Relaa vähän!
[/quote]
Hm. Neljä unohdusta työelämässä voi olla hyvinkin ratkaisevaa. Joko oman työpaikan säilymisen kannalta. Tai joissain ammateissa voi unohtelemalla aiheuttaa ihmisen kuoleman, vammautumisen tai sitten esim. ympäristökatastrofin.
Mulla on työ, jossa unohduksesta joutuu maksamaan asiakkaalle aikamoisia korvauksia.
[/quote]
Alakouluikäiset ovat lapsia, työikäiset ovat aikuisia. Alakouluikäiset eivät Suomessa pääse töihin, vaikka haluaisivat.
Hei
Nyt väsäät lapsellesi läksyvihon. Johon hänen tulee joka tunnin päätyttyä kirjoittaa mitä tuli läksyksi. Eli nuo sivunumeroiden tai tehdävänumeroiden ympyröimiset eivät auta vaan kunnon vihko ! Näin mikään aine ei unohdu. Ja läksyt tehdään heti koulun jälkeen samana päivänä kun ne tulee vaikka sitä kyseistä ainetta ei olisikaan seuraavana päivänä.
Mä en ymmärrä täällä joidenkin asennetta että ei se mitään jos meidän kullannuppu jättää läksyt tekemättä.. kyllähän sillä on oikeus välillä levätä ja kun ne kaveritkin on niin tärkeitä, ei sitä voi pakottaa !!
KYLLÄ VOI ja pitää. Meidän lapsilta lähtee pelipäivä tai sitten tullaan seuraava viikko koulusta suoraan kotiin tekemään ne läksyt eikä mennä kavereille ennenkuin ne on valmiit ja äidin tai isin tarkastamat. Eli kotona ollaan neljään asti ja illalla vasta pääsee ulos. Kyllä ne on oppineet että ei kannata huijata koska siitä jää wilman takia kiinni :)
[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 13:42"][quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 13:28"]
Siis neljä läksyunohdusta nyt syksyn aikana? Tai siis osittaista?
Eihän tuo nyt ole mitään!!
Relaa vähän!
[/quote]
Hm. Neljä unohdusta työelämässä voi olla hyvinkin ratkaisevaa. Joko oman työpaikan säilymisen kannalta. Tai joissain ammateissa voi unohtelemalla aiheuttaa ihmisen kuoleman, vammautumisen tai sitten esim. ympäristökatastrofin.
Mulla on työ, jossa unohduksesta joutuu maksamaan asiakkaalle aikamoisia korvauksia.
[/quote]
kyseessä on elämää opetteleva lapsi. Ei työikäinen aikuinen. Naurettavaa vertailua.
Herää :D alakoululaisesta oli kyse vitut sun työ täällä ketään kiinnostaa
Hienoa, että teet lapsen kanssa yhdessä. Reisiä sä turhaan kannat. Noita unohduksiin sattuu. Ei lapsi kaikkea muista, niitä saa sattua. Koulu on oppimispaikka. Onneks ei ole koko ajan kaikki tehty. Anna lapsen erehtyä ja unohtaa. Ne kuuluu tonne kouluun ja tähän elämään. Neljä merkintää ei ees oo mun mielestä paljon . Toki, jos sä otat ne ittes kontolle... kai ne sit on paljon. Onneks sä et voi käydä lapsen puolesta koulussa.:).
Kyllä mullakinmenee hermot välillä, jos ei ole tehnyt, vaikka on tarkastettu. Ja tajuan, että ihan turhaan MÄ hermoon,
Lapsiaan siinä opettelee stressin sietoa Na muistamista ja huolehtimista. Opettelee! Se lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Hei
Nyt väsäät lapsellesi läksyvihon. Johon hänen tulee joka tunnin päätyttyä kirjoittaa mitä tuli läksyksi. Eli nuo sivunumeroiden tai tehdävänumeroiden ympyröimiset eivät auta vaan kunnon vihko ! Näin mikään aine ei unohdu. Ja läksyt tehdään heti koulun jälkeen samana päivänä kun ne tulee vaikka sitä kyseistä ainetta ei olisikaan seuraavana päivänä.
Mä en ymmärrä täällä joidenkin asennetta että ei se mitään jos meidän kullannuppu jättää läksyt tekemättä.. kyllähän sillä on oikeus välillä levätä ja kun ne kaveritkin on niin tärkeitä, ei sitä voi pakottaa !!
KYLLÄ VOI ja pitää. Meidän lapsilta lähtee pelipäivä tai sitten tullaan seuraava viikko koulusta suoraan kotiin tekemään ne läksyt eikä mennä kavereille ennenkuin ne on valmiit ja äidin tai isin tarkastamat. Eli kotona ollaan neljään asti ja illalla vasta pääsee ulos. Kyllä ne on oppineet että ei kannata huijata koska siitä jää wilman takia kiinni :)
Tässä on oiva esimerkki vanhempilähtöisestä kasvatuksesta. Ei ole ymmärrystä eikä myötätuntoa lasta kohtaan. Rangaistuksillahan ihminen oppii parhaiten, vai mitä?
Suurimmalla osalla lapsen luokkalaisista on läksyt tekemättä/kirjat kotona 4 kertaa kuussa, joillain jopa viikossa! Onks se joku ongelma, että neljästi syksyssä?!