Täydellinen rupsahtaminen
Kahden vuoden sisällä olen kokenut totaalisen rupsahtamisen. Olen vain varjo entisestäni ja ihan oikeasti menen esimerkiksi entisiä miesystäviä seinän tai paalun taakse piiloon, jos sattuvat tulemaan tiellä vastaan. Välttelen kameroita, itkin kun ystävä lomamatkalla oli ottanut minusta baarissa kuvan ja kun näin sen.... Kaveri oli laittanut lomakuvia faceen, pakotin ystävääni ottamaan kuvat pois.
Olen lihonut 10 kg. Olen vanhentunut varmaan 10 vuotta, kauhea kaksoisleuka ja tissit paisuneet kaksi kuppikokoa. Hampaat ovat vääntyneet vinoon. Hiustyyli on kulahtanut ja olen aivan hukassa sen kanssa, minkälaiset hiukset minulle sopisi. En edes tiedä sopivaa väriä. Ruskea vie värin kasvoilta, musta on liian tumma, vaalea tuntuisi oudolta, punaiset on mielestäni liian radikaalit. Lyhyttä tukkaa en halua, ohut tukka ei näytä hyvältä pitkänä.
Olen kadottanut vaatetyylini. Vaatekaappi on täynnä vaatteita, jotka ei mahdu päälle. Ennen käytin talvellakin mekkoja, mutta nyt vanhempana kärsin kylmästä. En edes tiedä, mikä on muotia. Kokeilin.vanhaa talvitakkiani, mutta se ei mahtunut päälle.
En tiedä, minkälainen laukku sopisi villakangastakin kanssa. Kaikki tuntuvat näyttävän liian kesäisiltä.
Näytän kamalalta. Piiloudun kotiin. En kehtaa käydä enää ravintoloissa. Voimavaroja ei ole laihduttaa. Masennuslääkitys on, mutta ei se kohenna ulkonäköäni.
Vanhuus tuli :-( En tajunnut, miltä tuntuu menettää oma ulkonäkö. En.jaksa enää edes kynsiä hoitaa, mitä niillä väliä, kun muuten näyttää ihan kamalalta.
Miesten katseet vaan pyyhkii yli. Tämä on kamalaa.
Kommentit (21)
Voi ku oiskin joku Suuri muodonmuutos-ohjelma. Ilmottautuisin heti. ap
Voi ap, tsemppiä sinulle, voin kyllä lohduttaa, että todennäköisesti koet nyt itsesi liioitellun rumaksi! Mutta olen itsekin joskus noussut masennuksen ja ulkonäön laiminlyömisen jälkeen taas ihmissten ilmoille, niin tiedän kyllä mistä puhut.
Hyvä, että sinulla on ystävä jonka kanssa olet yhä yhteyksissä, koita pitää kiinni sosiaalisista suhteista vaikka masentaakin. Olet varmasti hyvä tyyppi, mutta pientä kohotusta kaipaat kyllä itseluottamuksellesi :)
Voisitko vaikka laittaa mittojasi tänne ja kertoa mikä sinua voisi miellyttää, niin mietitään yhdessä millaisia vaatteita voisit alkaa hankkimaan? Ja millaiset värit sinulla on kulmisa, silmissä ja luonnostaan tukassasi? Meikkaatko? Ja onko sinulla sen verran rahaa, että voisist käydä kampaajalla?
Suosittelen kyllä kampaajakäyntiä siinä väri- ja mallipohdinnassa ja vaatehankintoja (ainakin Hgissä saa kirppareiltakin kivoja vaatteita edullisesti, jos rahasta pulaa). Ja ihan pientäkin ehostamista näin alkuun, laita ne kyntesi ja hoida vartaloasi (sheivaa, kuori, rasvaa, laita tuoksua, venyttele...) ja ihoasi, hampaille osta esim. Yotuel -hammastahna apteekista, niin hieman kirkastuvat.
Sitten kun saat sopivia vaatteita ja vähän tutustuttua uudelleen kroppaasi niin kyllä se mielikin taas virkistyy. Ja ehkä sitten jaksat taas miettiä hieman sitä painoasikin.
Kyllä se siitä ap, eikä mitään velvoitetta ole kellään, että pitäisi näyttää mitenkään kummoiselta. Mutta oma olo on aina parempi, jos vähän panostaa :)
Tee itsellesi "kohennussuunnitelma":
kirjaat ylös paperille asioita, joilla voit parantaa ulkonäköäsi ja oloasi. Kirjaat tietty ylös vaan niitä, joita itse haluat ja join voit sitoutua ja joihin sinulla on varaa.
jostakin kohdasta on aloitettava, eli numeroi ne asiat (tärkeys?)järjestykseen.
mieti, mitkä jutut ovat ilmaisia/edullisia, kuten esim kävely/lenkieily, uiminen, tyylineuvoja tavarataloissa, pätevä kampaaja joka neuvoo väri/mallin suhteen jne.
Ap, älä sure! Laita ekaksi ne kynnet, tulet varmaan paremmalle tuulelle. Kampaajalle aika seuraavaksi. Ehkä onkin jo aika uusia talvitakki? Koita vaikka väkisin liikkua, se piristää ja tulee sen myötä mukavampi, ehkä itsevarmempi olo.
Nyt talvella saakin vähän olla pipon alla piilossa, mutta keväällä (ja siihen on vielä aikaa) on kivaa kun ei oo niin mörrimöykyn näköinen.
Askel kerrallaan.
Pukeutumisneuvoja? Hieronta piristää myös ja tekee hyvää kropalle, ja sille miltä tuntuu omissa nahoissa.. Huulipuna on helppo kasvojenkohotus!
Ap:n pituus on 173 ja paino 88. Tissit on ainakin f-kuppi. Hampaisiin ei auta valkaisu, nämä vaativat oikomishoitoa, johon ei nyt ole varaa. Kampaajallekaan ei oikeastaan ole varaa. Kirppareilla käyn, mutta siellä on todella vähän xl-koon hyvännäköisiä vaatteita. Olen aika vaaleaihoinen. Minullla on luonnostaan tummat kulmakarvat. Siniset silmät. Maantienväriset hiukset. Huoh. ap
Mä oon myös semirupsahtanut. En voi katsoa peiliin ajattelematta, että hyi saatana mikä luuska. Yritän välillä etsiä kivoja vaatteita, mutten yksinkertaisesti löydä mitään, mistä tykkäisin. Hiusten suhteen oon jo luovuttanut, en yksinkertaisesti usko, että on mitään hiustyyliä, mikä sopisi mulle.
Oletko ollut aina tosi kaunis? Kauniiden "rupsahtaminen" käy itsetunnon päälle, koska kauniit ovat rakentaneet minäkuvan ja arvonsa ulkonäön ympärille.
Ja jostakin syystä en osaa käyttää koruja. Kateellisena ihailen kavereitten koru- laukku - ja kenkävarastoja. Kun ostan korvikset, hukkaan ne viikossa, kun en muista, mihin ne riisuin. Ostin yhden kaulakorun, mutta hukkasin sen kerran käytettyäni. En jotenkin vaan osaa korujuttuja, vaikka ne varmaan piristäisivät ulkonäköä. ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 18:27"]Oletko ollut aina tosi kaunis? Kauniiden "rupsahtaminen" käy itsetunnon päälle, koska kauniit ovat rakentaneet minäkuvan ja arvonsa ulkonäön ympärille.
[/quote]
Juuri näin. Pari vuotta sitten tiedostin asian ja mietin, että en voisi rakentaa itsetuntoani ulkonäölle, koska se voi kadota ja itsetunto sen mukana. Tiedostin, että minun olisi pitänyt kehittää itseäni ihmisenä... No, en kehittänyt. En jotenkin vaan osannut. Nyt tuntuu, että henkisestikin olen tylsistynyt. Ikää on jo 40. Yritän käydä kävelyllä. Olen saanut aikaiseksi kerran viikossa kuntosalilla käynnin. Nyt en ole sen lisäksi jaksanut viikkoon kävellä, kuljin kyllä pyörällä pari työmatkaa. Mutta tämä plösö olemus vaatisi paljon enemmän kuntoilua. ap
Siis mitä vaatteita nainen voi käyttää arkena??? Mulle ei käy housut ja pusero, maha näkyy. Farkuista en tykkää, niitähän voisi käyttää tunikojen kanssa, mutta en vaan tykkää niistä. Legginssit on talvella liian kylmät. ap
Onko ap sun paikkakunnalla kampaajaopiskelijoita? Hiusmalleja haetaan kans välillä.
Sulla on hyvästi pituutta, pää nyt vaan pystyyn ja kaupungille. Katsele uusin silmin ohikulkijoita, mitä sun kokoisilla naisilla on päällä, minkälainen laukku? Ja sitten tee lista mitä tarvit. Kaikkea ei tarvi kerralla hankkia, mutta aloita ulkovaatteista että pystyt käymään ulkona!
MUN mielipide:
Lääkitys pois. Mene terapiaan ja hoida ongelmasi.
Sitten menet johonkin lääkäriin ja teette sinulle terveystarkastuksen. Sun tarttee käsittää ihan perinpohjasesti vointisi. Ja sitten suunnitelmaa miten terveyttäsi lähdetään hoitamaan. Esim. Tampereen Varalassa kehon mittaaminen: http://www.varala.fi/urheilujavalmennus/testaus
Hommaa asiantunteva henkilö suunnittelemaan laihdutusta kanssasi ja mieti hänen kanssaan millaista liikuntaa sinun kannattaa harrastaa, miten usein yms.
Myös ravinto-ohjeita.
Minusta kannattaa miettiä alku ihan siihen että pääset vaan alkuun. Ja tahdotko edes tehdä mitä muutoksia vai vaan valittaa asiasta!
On eri asioita aloittaa ryhtiliike elämässä ja siinä mitä nyt edes muuttaa (täysin herkuton kuuri loppuu joskus -mitä se tarkoittaa? Mässäämistä entistä enempi?), kannattaa kokeilla uutta kampaajaa joka osaa nähdä sinut kokonaan uudessa valossa kuin vanha kampaajasi joka ei sitä ilmeisesti tee (= mahdollisesti tekee kaikille asiakkailleen oman kampauksensa).
Stockalta vaikka kysyt pukeutumisneuvojalta mitä teet vaatteillesi. Mikä sopii takkisi kanssa.
Älä tee asioista liian vaikeita! Tukka ja takki on pienet ongelmat. Kuntosi tulee ekana. 10 kiloa vähemmän painoa (tai puoletkin) niin olet taas eri näköinen.
Muutos pitää olla sinussa. Jos sinä et tahdo liikkua ja tykkäät syödä niin lopputulos ei ole hyvä. Se pitää lähteä sinusta että tahdot liikkua: NYT etsit vaatteet ja lähdet uimaan! NYT etsit ulkovaatteet ja menet lenkille! NYT, ei huomenna. Joka päivä liikut! Ei välttämättä kuntosalirypistystä vaan ihan sellainen liikkumisen riemu.
Ja ehkä siihen tarvitaan myös terapiaa että saat elämäsi kuntoon? Miksi syöt ja makaat kotona etkä nauti olostasi?
Kerrospukeutuminen!!!
Paita, pitkä huivi (peittää mahaa) pitkä, ohut villatakki ja housut. Laskeutuvat matskut parempia kuin jäykät.
Leggingsien alle villasukkahousut?
Hyväksy se, että uusi aikakausi on alkanut elämässäsi. Aikansa kutakin! Miesten katseita kääntänyt aika on ohi, nyt tulee jotain muuta. Oletko varma, että miesten katseiden kääntäminen on meille naisille se elämän juttu ja sisältö?????
Nyt googletat (tai joku antaa vinkkiä) ikäisesi ja kokoisesi naisen blogista. Sieltä voisi löytyä hyviä juttuja joita voisit käyttää
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 18:36"]MUN mielipide:
Lääkitys pois. Mene terapiaan ja hoida ongelmasi.
Sitten menet johonkin lääkäriin ja teette sinulle terveystarkastuksen. Sun tarttee käsittää ihan perinpohjasesti vointisi. Ja sitten suunnitelmaa miten terveyttäsi lähdetään hoitamaan. Esim. Tampereen Varalassa kehon mittaaminen: http://www.varala.fi/urheilujavalmennus/testaus
Hommaa asiantunteva henkilö suunnittelemaan laihdutusta kanssasi ja mieti hänen kanssaan millaista liikuntaa sinun kannattaa harrastaa, miten usein yms.
Myös ravinto-ohjeita.
Minusta kannattaa miettiä alku ihan siihen että pääset vaan alkuun. Ja tahdotko edes tehdä mitä muutoksia vai vaan valittaa asiasta!
On eri asioita aloittaa ryhtiliike elämässä ja siinä mitä nyt edes muuttaa (täysin herkuton kuuri loppuu joskus -mitä se tarkoittaa? Mässäämistä entistä enempi?), kannattaa kokeilla uutta kampaajaa joka osaa nähdä sinut kokonaan uudessa valossa kuin vanha kampaajasi joka ei sitä ilmeisesti tee (= mahdollisesti tekee kaikille asiakkailleen oman kampauksensa).
Stockalta vaikka kysyt pukeutumisneuvojalta mitä teet vaatteillesi. Mikä sopii takkisi kanssa.
Älä tee asioista liian vaikeita! Tukka ja takki on pienet ongelmat. Kuntosi tulee ekana. 10 kiloa vähemmän painoa (tai puoletkin) niin olet taas eri näköinen.
Muutos pitää olla sinussa. Jos sinä et tahdo liikkua ja tykkäät syödä niin lopputulos ei ole hyvä. Se pitää lähteä sinusta että tahdot liikkua: NYT etsit vaatteet ja lähdet uimaan! NYT etsit ulkovaatteet ja menet lenkille! NYT, ei huomenna. Joka päivä liikut! Ei välttämättä kuntosalirypistystä vaan ihan sellainen liikkumisen riemu.
Ja ehkä siihen tarvitaan myös terapiaa että saat elämäsi kuntoon? Miksi syöt ja makaat kotona etkä nauti olostasi?
[/quote]
Joo, olen ajatellut meneväni ravintoterapeutille. Ehkä siitä voisi aloittaa. Olen lohtusyöjä, tiedostan sen. Piiloudun kotiin ja syön lohdutuksi, kun olen niin pettynyt tähän olemukseen :-( ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 18:39"]Hyväksy se, että uusi aikakausi on alkanut elämässäsi. Aikansa kutakin! Miesten katseita kääntänyt aika on ohi, nyt tulee jotain muuta. Oletko varma, että miesten katseiden kääntäminen on meille naisille se elämän juttu ja sisältö?????
[/quote]
No, se oli ennen se sisältö :-( Kamalaa tunnustaa. Nyt muuta sisältöä, pitäisi olla henkistä kehitystä :-( ap
Hiuksiin voisin suositella vaaleampia raitoja siihen omaan luonnolliseen "maantiensävyyn", tai jotain hunajaan tai pähkinään menevää sävyä, ei mitään keinotekoisen tai värjätyn väristä siis. Varmaan jokin kevyesti kerrostettu polkka olisi helpoin, sitten vaan hyvää kampausnestettä tai muotovaahtoa ja rullat päähän pesun ja hoitoaineen jälkeen, hiuspuuterilla saa ne hiukset irti päänahasta. Kulmat kannattaa muotoilla joko itse tai kosmetologilla, katso vaikka vinkkejä oikeasta siipimäisestä muodosta googlaamalla. Poskipunaa ja huulipunaa ja ripsaria, niin herää kasvotkin eloon.
Vaatteisiin selkeitä muotoja, ei kireyttä vaan hyvin laskeutuvia materiaaleja ja kerroksellisuutta. Kiinnitä huomiota kaula-aukkoon (voisi olla jokin juju tai vaikka vähän paljastakin pintaa esillä) ja siihen, että sinulla on vaikka muutama isompi koru, joille hankit kylppäriin naulakon.
Olet pitkä nainen ja kunnon rinnat, ne ovat hyviä ominaisuuksia! Koita pitää ryhtiä suorassa, voit alkaa ihan tietoisesti harjoittelemaan ryhtiäsi. Rintaliivit ovat tärkeät kun on paljon tuettavaa. Eikä tuo paino nyt mikään järkyttävä ole, jos sinulla on pituutta ja isot rinnat, pahempaakin voisi sattua ;)
Laukku voisi olla sellainen iso pussukkamainen musta/ruskea ja mieluiten nahkaa, itse löysin sellaisen juuri kirpparilta. Jos ei kirpalta löydy isoja kokoja, voisitko kokeilla netistä tilaamista, esim. osamaksulla jos ei ole heti varaa..? Joulun jälkeen alkavat taas alennuksetkin.
Tsemppiä ap!
mene johonkin tyyliohjelmaan :) ensiksi vaihdat masennuslääkkeet sellaisiin jotka eivät ainakaan lihota lisää. kampaajalle, joka tietää mitä tehdä hiuksille. vanhat vaatteet kirpputorille ja uusia, klassisia helposti yhdistettäviä istuvia vaatteita, pyydä myyjältä apua. käy noin puolen tunnin lenkillä pari kertaa viikossa, parantaa ihmeen lailla mielialaa mutta myös polttaa rasvaa tehokkaasti. ja satsaa kivaan monikäyttöiseen kassiin. rupsahtaminen on kuitenkin mitä luultavimmin vain pään sisässä. ja ai niin, laita ne kynnet myös ;)