häpeän miestäni

Hän on lihonut 2 vuodessa kauheasti, kyse valitettavasti ei ole mistään 10 eikä edes 20 kilosta.  Olen tukenut aina kun hän yrittää muuttaa elämän tapoja, mutta lopulta hän ei olekkaan valmis luopumaan mistään herkuista, ei jaksakkaan kuin hetken kuntoilla. 

Koitan pyytää lenkille, ehdotan häntä kiinnostavia harrastuksia, mutta aina on teko syitä. En häpeäisi niin paljoa, jos mies ei olisi niin laiska ihan arki elämässä, tuntuu että mikään muu ei miehelle merkkaa kuin oma väsymys ja herkku nälkä. Kun koitan sanoa ettei ole hyvä niin usein syödä herkkuja ja että ollisi hyvä käydä ulkona, hän heittäytyy marttyyriksi; " mun pitää kaikesta luopua, mää oon hei ollu töissä ja oon väsynyt, mulla on pää kipeä, flunsainen olo."

En jaksa enään, hävettää käydä kaupassa kun hän kerää herkkuja kärryyn. 

En tunne minkäänlaista himoa, seksi on vastenmielistä.  Aina kun katson häntä näen vain sairaan ihmisen, tuntuu ettei hän itse tajua kuinka huonossa kunnossa on. En jaksa katsoa vierestä kun toinen tuhoaa itseään, en jaksa enää olla huolissaan koska hän saa lihvuuden takia jonkin vakavan sairauden. Nytkin kuuntelen toisen raskasta hengitystä hänen nukkuessa... en kestä