Lue keskustelun säännöt.
MIten saan itseni reippaaksi ja pois alakulosta?
18.11.2013 |
Olen kokenut vastaavaa silloin tällöin aiemmin, näin monta viikkoa viimeksi kun esikoinen syntyi yli 10 vuotta sitten. Vajoan alemmas ja alemmas, en saa enää mitään irti itsestäni, äskettäin huijasin eka kertaa sairauden ettei tarvinnut mennä töihin. Olen vain koneella, itken, kuljen synkkänä. Vaatteiden vaihtokin kauhea suoritus. Lihon ja syön, en saa itseäni liikkeelle. EN jaksa siivota, leikkiä, tehdä ruokaa perheelle, mies koettaa jaksaa, onneton hänkin kun kaikki jää hänelle. Olemme ulkomailla, joten en uskalla mihinkään hoitoon. Onko jotakin kotikonsteja miten saisin itseni nostettua tästä. Vaikka kaikki on hyvin, muutamana päivänä olen kauhistunut että ajatuksissa vilahtaa kuolema niin pääsisi pakoon kaikkea. Sitten se ajatus masentaa lisää, kosk aminulla on ihana perhe ja vielä pienet lapset ja kaikki pitäisi olla hyvin. MIten minusta tuli hullu, mitå minulle tapahtuu. Pliis,a uttakaa.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikunta auttaa ja normaali päivärytmi. Samoin terveellinen ruoka, kuten pähkinät, ovat hyväksi.
Koeta saada itsesi vaikka kävelylle. yritä tavata muita ihmisiä, se auttaa. Syö myös terveellisesti, itse lisäsin d-vitamiin ja muiden vitamiinien syöntiä. Ja pitää pyrkiä ajattelemaan hyvä asioita, ja olla murehtimatta asioita joille ei voi mitään. Olen myös pahimapaan tuskaan ottanut puolikkaan rauhoittavan, mutta lähinnä ne on kainalosauvoina. Tieto niiden olemassaolosta helpottaa. Joskus otan myös nukahtamistabletin, mutta harvemmin. Ja yritän olla armollisempi itselleni, eli yritän katkaista itseni syyttelyketjun. Menneitä ei kannata tällöin vatvoa.
Sulla on syysmasis, ei mitään vakavampaa. Ihan normaalia, syksy tulee ja luonto menee lepäämään ja sun luontosi haluaisi myös levätä, mut ihan horrokseen ei vaan ihminen voi mennä, ei se ole tervettä kellekään.
Aamulla ylös johonkin 7 - 8 aikaan, vaikka olisit nukkunut huonostikin. Sit aamupala ja ihan oikeasti, pieni kävelylenkki.
Rytmität päivän vaikka väkisin. Lapset tulevat koulusta tai tarvitsevat kotona ruokaa päivällä, sun pitää se laittaa. Mies tulee töistä kotiin, sillekin ruokaa nyt kun oot kerta kotona. Illalla ajoissa nukkumaan.
Minäkin suosittelen pyrkimään kohti rytmiä ja rutiinia, vaikkei se helppoa olekaan. Aamulla ylös sängystä, harjaat hiukset ja puet vaatteet päälle, vaikka itseäsi vähän pakottamalla. Syöt kunnon aamupalan ja ulkoilet päivän aikana. Jos reipas ulkoilu tuntuu vaikealta niin edes omalle pihalle tuoliin istumaan vilttiin kääriytyneenä (jos teilläpäin on viileää) tai parvekkeelle. Hengität syvään ja yrität löytää jotain positiivista, mihin ajatus voi tarttua - perheesi vaikka.
Kuten aiemmat kirjoittivat, älä vello ikävissä asioissa äläkä ainakaan roiku netissä! Jos joku musiikki miellyttää niin sitä soimaan ja yrität vaikka rentoutua tietoisesti ruumiinosa kerrallaan. Yritä iskostaa ajatuksiisi, että kaikki on hyvin (jos kaikki on oikeasti hyvin sun elämässä muuten kuin että olet alakuloinen). Onko sulla päivisin tekemistä asuinpaikassanne? Käytkö töissä, harrastuksissa, lasten menoissa? Onko kavereita/sosiaalisia kontakteja? Onko joku tietty ikävä ajatus, joka vetää sua alemmas?
Mulla on itselläni ollut kausittaisena voimakasta alakuloa, joka tuntuu putkahtavan esiin jos olen pitkään väsynyt ja joskus muutenkin, en ihan tiedosta koko prosessia. Aikoinaan, kun tilanne oli pahempi ja alakulo vaivasi päivittäin, alkoi tilanne parantua ihan sillä, että kaiken vajoamisen keskellä pakotin itseni puhumaan (sekin oli vaikeaa, siis ihan puheen tuottaminen siinä tilanteessa) miehelle siitä, miltä olo tuntui fyysisesti eri puolilla kehoa. En olisi pystynyt suoraan jäsentämään tilannetta niin, että olisin pystynyt miettimään mitkä asiat aiheuttavat pahan olon mutta siihenkin päästiin, kun olin ensin saanut ylipäänsä puheen toimimaan. Olisiko sulla jotain omia konsteja, jotka toimivat silloin aiemmin, kun oli samaa vaivaa?
Sinä olet tärkeä itsenäsi, lapsillesi, miehellesi! Hyvä, jos tiedät sen vaikka välillä tulisi ajatus kuolemasta "vapauttajana". Alakulosi on varmasti ohimenevää ja jossain vaiheessa olosi on parempi.
Saisitko motivoitua itsesi tarttumaanjohonkin tekemiseen, jos ajattelet toimivasi perheesi parhaaksi: joku pieni kotihomma, jottei kaikki jäisi miehellesi, kuten kirjoitit. Mielialallesi tekisi varmasti hyvää, jos saisit jotain konkreettista tehtyä. Jos teillä on sotkuista niin saisitko järjesteltyä/siistittyä yhden pienen alueen, kuten ruoka-/sohvapöydän, keittiön tason, jonkun ärsyttävän kasan tms? Koetat päästä alkuun ja teet hommaa vaika 10 minuuttia, sitten voit lopettaa.
Mitään professionaalia neuvoa tässä ei ollut mutta itselleni edellä mainitut toimivat vaihtelevasti. Saamattomuuden tunne usein vain pahentaa tilannetta ja lisää itsesyytöksiä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hae töitä! tai sitten vaan revit itses ylös, ulos ja lenkille.
ja kyllä niitä lääkäreitä on siellä ulkomaillakin, käytkö suomessa asti lekurissa?
hae töitä! tai sitten vaan revit itses ylös, ulos ja lenkille.
ja kyllä niitä lääkäreitä on siellä ulkomaillakin, käytkö suomessa asti lekurissa?
Kiitos, monen viikon jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta, en tiedä johtuuko siitä, että uskalsin eilen kertoa siitä muutamille muillekin kuin miehelle. Ties vaikka muistivat iltarukouksessa tai jotakin. Olen kyllä työssä, mutta sinnekin pitää pakottaa itsensä... Mutta nyt taas tuntuu, että elämävoittaa. Kiitos. AP.