Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua työpaikan "jyrään"?
18.11.2013 |
Uutena työntekijänä aloittanut tooooooooodella voimakastahtonen nainen. Kumma kyllä näyttää tulevan useimpien kanssa toimeen, mutta minun kanssa ei. Kommentoi kaikka sanomsiani, aina pitää olla viimeinen sana hänellä. En vain pysty nielemään moista, vaan mulla kiehahtaa ja sanon takaisin ja siitä se riita helposti syntyy :(. Vihaan riitoja, mutta en myöskään halua alistua hänen edessään. Tuntuu, kuin olisi ottanut minut hampaisiinsa. Olemme molemmat voimakastahtoisia, mutta en jyrää muita kuten hän, vaan omasta mielestäni annan tilaa myös muille. Mitä neuvoksi? Pieni työyhteisö, jossa ei voi aina ottaa vain etäisyyttä.
Kommentit (11)
Millä tavalla sinä et ole saanut tilaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ana ajan kulua, kyllä miestä kaikista löytyy heikkoudet, joiden avulla saadaan kuriin.
Mulle on tullut vastaan kaksi tällaista tapausta työelämässä. Kumpikaan vastaantullut ei ole koskaan voinut olla samaa mieltä ja aina pitää väittää vastaan. Tuntuu, etteivät tyypit vaan siedä mua ollenkaan vaikka miten olisin. Yleisesti tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, en tuo itseäni kauheasti esiin esim. kehumalla, mutta puhun asiani enkä ole tuppisuu.
Olenkin miettinyt, että ollaan varmaan vain niin erilaisia, että ei vaan onnistu. Kummatkin vastarannankiisket ovat isoja reheviä naisia jotka puhuvat ja nauravat kovaan ääneen. Heille maistuu viina ja rööki. Huumorintaju aika seksipainotteista (esim. toinen heistä sanoi kerran ruokapöydässä yhdestä miehestä että"mulla on housut ihan märät kun katon tota"). Itse taas olen keskivertoa pienempi, puhelias, mutta en kovaääninen, en tupakoi enkä juuri juo alkoholia ja huumori enemmänkin sarkastista kuin alapääjuttuja. Ehkä olemukseni vaan ärsyttää liikaa
Juu älä anna jyrärä, sano vastaan, mutta pysy asiallisena
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 07:07"]
Mulle on tullut vastaan kaksi tällaista tapausta työelämässä. Kumpikaan vastaantullut ei ole koskaan voinut olla samaa mieltä ja aina pitää väittää vastaan. Tuntuu, etteivät tyypit vaan siedä mua ollenkaan vaikka miten olisin. Yleisesti tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, en tuo itseäni kauheasti esiin esim. kehumalla, mutta puhun asiani enkä ole tuppisuu.
Olenkin miettinyt, että ollaan varmaan vain niin erilaisia, että ei vaan onnistu. Kummatkin vastarannankiisket ovat isoja reheviä naisia jotka puhuvat ja nauravat kovaan ääneen. Heille maistuu viina ja rööki. Huumorintaju aika seksipainotteista (esim. toinen heistä sanoi kerran ruokapöydässä yhdestä miehestä että"mulla on housut ihan märät kun katon tota"). Itse taas olen keskivertoa pienempi, puhelias, mutta en kovaääninen, en tupakoi enkä juuri juo alkoholia ja huumori enemmänkin sarkastista kuin alapääjuttuja. Ehkä olemukseni vaan ärsyttää liikaa
[/quote]Miten ratkaisit asian? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen jääneeni ulkopuoliseksi työyhteisössä tämän naisen takia. Melkeinpä pelkään häntä...:(. Ap
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 07:09"]
Juu älä anna jyrärä, sano vastaan, mutta pysy asiallisena
[/quote]Olisko sulla jotain tarkempia vinkkejä miten tämä sujuu, mitä sanoa jne ? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Numero 3 antoi hyvän vinkin. Kuvailemasi "jyrä" on todennäköisesti mahdottoman epävarma ihan oikeasti ja peittelee sitä tuolla "kukkoilulla". Varmasti kaikki ovat ihan eksyksissä ensimmäisinä työpäivinään uudessa paikassa ja siksi kaikki puolustusmekanismit käy ylikierroksilla, koska yksinkertaisesti pelkäävät. Heille on tärkeää tulla hyväksytyksi ja etsivät siksi antennit ojossa liittolaisia. Usein vielä tulkitsevat vähäeleisen, hiljaisen työntekijän heikoksi (siis jos on vähänkään sellainen "koulukiusaaja"tyyppi) ja ovat valmiita työntämään tämän henkilön ns. tulilinjalle itsensä sijaan. Alkeellista, mutta toivottavasti menee ohi.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 07:16"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 07:07"]
Mulle on tullut vastaan kaksi tällaista tapausta työelämässä. Kumpikaan vastaantullut ei ole koskaan voinut olla samaa mieltä ja aina pitää väittää vastaan. Tuntuu, etteivät tyypit vaan siedä mua ollenkaan vaikka miten olisin. Yleisesti tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, en tuo itseäni kauheasti esiin esim. kehumalla, mutta puhun asiani enkä ole tuppisuu.
Olenkin miettinyt, että ollaan varmaan vain niin erilaisia, että ei vaan onnistu. Kummatkin vastarannankiisket ovat isoja reheviä naisia jotka puhuvat ja nauravat kovaan ääneen. Heille maistuu viina ja rööki. Huumorintaju aika seksipainotteista (esim. toinen heistä sanoi kerran ruokapöydässä yhdestä miehestä että"mulla on housut ihan märät kun katon tota"). Itse taas olen keskivertoa pienempi, puhelias, mutta en kovaääninen, en tupakoi enkä juuri juo alkoholia ja huumori enemmänkin sarkastista kuin alapääjuttuja. Ehkä olemukseni vaan ärsyttää liikaa
[/quote]Miten ratkaisit asian? Ap
[/quote]
Toisen kanssa en ole enää vakituisesti samassa työpisteessä (tapahtui sattumalta). Toisen kanssa työskentelen päivittäin. Keskustelutilanteessa annan naisen vouhkata omiaan, kuuntelen ja nyökyttelen ja välillä toistan omaa kantaani vahvistavia lauseita. Olen huomannut että hän on järjestään eri mieleltä kanssani, joten en anna hänen väitteidensä vaikuttaa omaan mielipiteeseeni. En tiedä miksi hän jaksaa "ottaa lämpöä" lähes kaikissa pidemmissä keskusteluissa. Juuri kun luulen, että pystymme keskustelemaan kuin aikuiset, vetää vastapuoli esiin mm kortin "Mä kuule olen tehnyt tätä hommaa aika kauan".
Lähinnä yritän olla välittämättä ja provosoitumatta, koska saattaa myös olla että nämä suurisuiset ja suuriegoiset henkilöt ovat epävarmoja jostain asiasta. Esim. kummatkin ongelmatyökaverini ovat tulleet seuraajakseni eräässä työtehtävässä mutta ovat kuitenkin iältään ja työkokemukseltaan minua vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up