Lue keskustelun säännöt.
Rakastan miestäni, mutta hän haluaa ehkä erota
19.09.2020 |
Kysyin eilen mennäänkö katsomaan yhtä taloa jonka löysin. Meillä on ollut uusi koti etsinnässä, ja nyt löysin vihdoin alueeltamme täydellisen (näitä tulee myyntiin vähän).
Mies huokaili ja vastasi ettei tiedä haluaako edes yhteistä uutta kotia. Olen kuulemma ollut kiukkuinen ja raskas lähes päivittäin. Menetin kaksi todella läheistä ihmistä vuosi sitten, ja uskon että se on vaikuttanut minuun paljon. Mies oli ensimmäiset kuukaudet tukena, mutta kun lopetin itkemisen ja ahdistumisen näkyvästi, niin kai sitten huomaamattani olen ilkeä.
Tuntuu musertavalta. Voiko tästä enää suhde ennalleen muuttua? Tuntuu, että mies siirtää koko vastuun minulle - kaikessa
Takana pitkä suhde ja lapsikin.... 😩
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Peppusexi on pelastanut monta suhdetta haaksirikon partaalta.
Meillä on seksiä 2x viikossa, voisi puolestani olla useamminkin. Peppuseksiä mies ei halua, kelpaisi sekin. Luulen ettei seksi pelasta meitä tässä kohtaa.
Mietin myös voiko miehen heikompi sosioekonominen tausta vaikuttaa, ja uusi koti tuntua liian "ei häneltä". Tuntuu, että keskusteluyhteys mistään syvällisemmästä on juuri nyt poikki.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä mies tukisi sinua. Sinun miehesi lähinnä hylkäsi sinut, kun olit kokenut raskaita ja vaikeita asioita.
Miehet ei tykkää että heille kertoo suruja ja murheita. Ole iloinen ja lopeta ongelmien kertominen miehellesi.
Mulla mies meni kylmäksi kun olin puolivälissä raskaana. Tunteet kuoli jne, alkoi ahdistaa. Todellinen takinkääntäjä. Oltiin myös etsimässä yhteistä asuntoa. No, se on nyt hankittu ja muutto edessä. Tulevaisuus on arvoitus, mut en veikkais kovin pitkää kestoa. Olen koko raskauden ajan kerjännyt rakkautta ja mulle alkaa riittää. Alan hyväksyä tilanteen, mutta tiedän myös ettei itselleni tule riittämään mikään viileä järkisuhde.
Suhde on pelastettavissa jos mies niin haluaa. Kysy mieheltä onko hän valmis vielä yrittämään ja tekemään töitä suhteen eteen. Jos on, niin muutos lähtee pienistä asioista. Miten tervehditte kun toinen tulee töistä, toivotatteko hyvää huomenta ja hyvää yötä, onko teillä yhteistä aikaa. Varsinkin tuohon yhteiseen aikaan kannattaa panostaa, käykää syömässä, uheilemassa, elokuvissa jne. Ja paljon keskustelua, ei ole hyvä että miehesi on esimerkiksi pantannut noita tunteitaan, häirisevisä asioista pitäisi puhua mahdollisimman nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No näin miehenä jos nainen sanoisi tai teksi jotain tuollaista niin kyllä kysyisin ihan suoraan että mistä kiikastaa miksi ei halua muuttaa uuteen kotiin yhdessä. Mitä sitä asiaa kiertelemään ja vellomaan kun oman pään sisällä asiat vaan paisuu ja mutkistuu, kyllä parisuhteessa toisen ihmisen kuuluu tukea toista eihän se muuten mikään parisuhde ole ei ainakaan kovin terve sellainen, tsemppiä!
Miehen versio voisi olla taas aika erilainen kuin ap:n. Jos mies on sanonut, että ap on todella raskas ja kiukkuinen, niin sellainen hän varmasti on myös ollut. Vaikka ap olisi menettänyt läheisiään, niin pakkoko se on miehelle ja perheelle asiaa rääkyä? Lapsikin on siis nähnyt ja kuullut ap:n rääkymisen ja varmasti selitystä tai lohtua ei ole lapselle asiasta äidiltään tullut. Lapsiraukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei halua mitään hienoa kämppää jota esitellä. Häntä ärsyttää että sinä et tyydy muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei tykkää että heille kertoo suruja ja murheita. Ole iloinen ja lopeta ongelmien kertominen miehellesi.
Kun lopetin itkemisen ja avautumisen miehelle niin ehkä aloin hänelle kiukkuiseksi? Voi olla, että olen ollut raskas ja valittanut ties mistä, mutta tuntuu silti kamalalta. Mietin milloin mies olisi kertonut? Miten tästä nyt edetään, kun mies sanoo kaikkeen en tiedä, jopa kysymykseen haluaako erota..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua mitään hienoa kämppää jota esitellä. Häntä ärsyttää että sinä et tyydy muuhun.
En halua esittelykämppää vaan kivan omakotitalon jota ollaan yhdessä etsitty vuosi. Vielä syksyllä mies niitä innoissaan etsi....
Ap
Vierailija kirjoitti:
No näin miehenä jos nainen sanoisi tai teksi jotain tuollaista niin kyllä kysyisin ihan suoraan että mistä kiikastaa miksi ei halua muuttaa uuteen kotiin yhdessä. Mitä sitä asiaa kiertelemään ja vellomaan kun oman pään sisällä asiat vaan paisuu ja mutkistuu, kyllä parisuhteessa toisen ihmisen kuuluu tukea toista eihän se muuten mikään parisuhde ole ei ainakaan kovin terve sellainen, tsemppiä!
Kiitos tsempeistä.
Kyllä vähän kohtuuttomalta tuntuu, jos tulen vielä jätetyksi tämän kamalan vuoden jälkeen, mutta toisaalta olisi kamalaa jos toinen olisi kanssani vain säälistä.
Syyksi mies sanoi tosiaan tuon luonteeni ja meni olkkariin nukkumaan. Sanoi ettei jaksa puhua, eikä tänään ole puhunut mitään. En jaksa ahdistella, jos hänen vastaus on edelleen en tiedä. Tuntuu vaan kamalalta..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sinua...:( tuo on kuin mun elämästäni, ja syy oli toinen nainen.
Aika säälimättömältä minusta kuulostaa miehesi, että kykenisikö hän säälistä perhettään koossa pitämäänkään.
En kyllä oikein jaksa ymmärtää tällaista ajattelua, että parisuhde ja perhe ovat ihan eri asioita. En ikinä uskaltaisi lähteä perheellistymään ihmisen kanssa, joka olisi välittömästi valmis eroamaan jos parisuhde ei oikein nappaa. Etenkin, jos ongelmat johtuvat siitä, että toinen ei ole ajallaan kertonut siitä, että hänen taivaallaan näkyy synkkiä pilviä horisontissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On oikeus ahdistua ja surra. Mutta ilkeys voi sattua pahasti toiseen että menee rikki, riippuu varmaan miten ilkeä, että onko se lähtenyt lapasesta. Hänen on vaikea saada luottamusta takaisin enää. Haluaako mies yksityisen pariterapeutin vai suoraan eron. Ehkä olisit tarvinnut toisen tukea surussa ja jos hän ei osannut auttaa oikealla tavalla tai voinut laittaa voimavarojaan siihen. Onko mies ollut aiemmin empaattinen jotenkin vai tyly.
Ei ole kovin empaattinen ollut ikinä. Toki jos itken niin silittää. Hän ei ole kovin verbaalinen muutenkaan.
Olemme olleet vuosia yhdessä, ja koettu yhdessä suuriakin vastoinkäymisiä, mutta nämä ihmiset jotka menehtyivät olivat ensisijaisesti minulle tärkeitä ja rakkaita, toki mies järkyttyi myös, mutta pääsi nopeammin yli.
Olen vieläkin surullinen, ja tuntuu että kaksi minut täysin tuntenutta ihmistä on poissa lopullisesti. Itken edelleen lähes päivittäin, mutten miehelle. Ihan tietoisesti päätin, että kaadan nämä tunteet psykologille ja kirjoittaen ylös.
Olen pyrkinyt olemaan paras äiti lapselle, mutta viime vuosi meni osin shokissa.. En ollut töistä pois, joten käsittelylle jäi kovin vähän aikaa.. En kauheasti muista kuluneesta vuodesta.
Kuitenkin nyt kesän olen yrittänyt tsempata, ja siksi ehkä näin sattuukin, kun olen tehnyt parhaani, yrittänyt iloita hetkistä. Olemme saaneet aikaa kahden, mutta tuntuu ettei mies juuri nauti seurastani. Olen pohtija, hän toimija. Nämä ominaisuudet ovat tässä vuosien mittaan kasvaneet, ja yhteyskin samalla kadonnut. Edes toiminnallisilla treffeillä en ole tarpeeksi, en vaan riitä enää..
Kun tavattiin olin pöydillä tanssiva tyttö, nyt olen jotain ihan muuta...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla mies meni kylmäksi kun olin puolivälissä raskaana. Tunteet kuoli jne, alkoi ahdistaa. Todellinen takinkääntäjä. Oltiin myös etsimässä yhteistä asuntoa. No, se on nyt hankittu ja muutto edessä. Tulevaisuus on arvoitus, mut en veikkais kovin pitkää kestoa. Olen koko raskauden ajan kerjännyt rakkautta ja mulle alkaa riittää. Alan hyväksyä tilanteen, mutta tiedän myös ettei itselleni tule riittämään mikään viileä järkisuhde.
Miten tutun kuuloinen tarina.. Monilla erot tapahtuu juurikin pikkulapsi aikana tai jättävät kylmiltään ennen esikoisen syntymää.
Otan osaa :(
Pitääkö minun muuttua vai meidän molempien?
Olen käynyt pari kertaa psykologilla puhumassa menetyksestäni, mutta luullut että parisuhteemme voisi hyvin. Meillä on seksiä ja omia ystäviä joita näemme myös yksin. Lapsi on helppo ja arki toimii ihan ok.
Ap