Äitini käytös ihmetyttää ja loukkaa. Neuvoja?

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 13:42"][quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 13:36"]

Minulla on tytär, joka hipoo narsismia. Hän on aina kaunein, paras, viisain ja hänen tapansa toimia on ainut oikea. Jos asiat ei mene hänen haluamallaan tavalla, hän huutaa, raivoaa ja paiskoo tavaroita, eikä halua olla enää missään tekemisissä kyseisen toisinajattelijan kanssa, kunnes tarvitsee tätä jälleen. Aikuinen ihminen. Muutoin syyttäisin täysin itseäni, mutta hänen neljästä sisaruksestaan on kasvanut ihan erilaisia ihmisiä. En enää kauaa jaksa. Voiko äiti hylätä oman lapsensa?

[/quote]

Surullista. Mutta jos kyseessä on oikeasti jo aikuinen ihminen, niin sinulla on oikeus pitää etäisyyttä. Ehkä velvollisuuskin, jos ajattelet hyvinvointiasi, ja toisaalta sitä, että lapsi oppisi jotain. On helppo kyykyttää sellaista, joka kyykistyy.

[/quote]

Ehkä se on vaan sitä kun voi läheiselle ihmiselle kertoa miltä tuntuu ja se tulee sanottua suoraan.

Susta tulee ihan samanlainen vanhuudenhöperö. Ja kun dementia pahenee niin ne ei enää edes muista soittaneensa ja soittelee monta kertaa päivässä.

Isä on samanlainen, hän puhuu vain ja ainoastaan itsestään, tai oikeammin kehuu itseään. Vaihtoehtoisesti haukkuu muita. Hän ei kysele minulta mitään eikä kuuntele jos yritän itse kertoa, vaan vaihtaa heti puheenaihetta kun saa suun vuoron. Ihan oikeasti, se on jopa koomista! Esimerkkinä kerran aloin kertomaan itkuisella äänellä kuinka kissani on ollut vakavasti kipeänä. Hän keskeytti minut ja alkoi kertomaan iloisena kuinka oli onkinut omalle kissalleen taas niiiiin isoja kaloja. Eikä koskaan palannut aiheeseen. 

En enää vastaa, ei minulla ole velvollisuutta olla "neiti korva" ihmiselle joka ei tippaakaan välitä minusta ja minun asioistani. Tällaiset vanhemmat näkevät vain oman napansa, eivätkä ilmeisesti kykene näkemään asiaa muiden kannalta. Sinä olet aidosti äitisi kirjoissa "paha" kun et suostu taipumaan hänen tahtoonsa ja aikatauluihinsa, eikä hän pysty käsittämään kuinka itsekkäästi toimii. He eivät vain pysty asettumaan itsensä ulkopuolelle, eivätkä kykene empatiaan.

Ymmärrän harmisi, ja antaisin nyt pölyn laskeutua. Kun on vaikkapa viikon päivät mennyt, voit soittaa hänelle, uusi yritys taas vaikka viikon päästä jne. Jos soittaa päivällä, käyt asiallista keskustelua, ja jos alkaa turha valitus, sinulla on kiireitä. Jos olet vuosia pomppinut hänen tahtonsa mukaan, olettaa nyt tottakai, että voi kohta palata vanhaan systeemiinsä, mutta ole sitkeä. Oma äitini on muuttunut vuosi vuodelta negatiivisemmaksi, jauhaa vuosikymmeniä sitten sanottuja asioita ja panettelee joitain sukulaisia ja pitää joitain pyhimyksinä. Oikeasti on näiden kanssa hyvin vähän tekemisissä. Huomasin, että puhelun jälkeen hyvä tuuleni oli tiessään ja "lapsuudentraumat" painoivat, joten olen alkanut kontrolloida puhelujen kestoa ja sävyä. Ns. oikeita murheita toki kuuntelen.

Tyypillinen narsisit joka olettaa, että aikuinen lapsensa on vain häntä varten olemassa ja pelkkä lapsen lojaalius vanhempaans akohtaan aiheuttaa sen että lasta sa akohdella miten lystää ja käyttää leelian lepotuolina yms.

Sano sille naiselle, että hankkii terapeutin jos noin asiat mättää tai että sinä rupeat ottamaan maksun hänen kuuntelemisestaan.

Näin minä toimisin, luojan kiitos viimeisen 2v äidin elämästä "rohkaistuin" sanomaan hälle myöskin "ei" ja olemaan eri mieltä, muuten olisin helvetin surkea ja pettynyt itseeni että annoin toisen kohdella aikuista minua niin paskasti.

Tuollainen ei ole tervettä ja se saattaa jossain vaiheessa vahingoittaa mielenterveyttä. Kannattaa laittaa touhulle piste.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 11:46"]

Tyypillinen narsisit joka olettaa, että aikuinen lapsensa on vain häntä varten olemassa ja pelkkä lapsen lojaalius vanhempaans akohtaan aiheuttaa sen että lasta sa akohdella miten lystää ja käyttää leelian lepotuolina yms.

[/quote]

Tämä on hyvin tiivistetty. Minäkin olen isälle vain "esine", jokin jolle soitetaan ja lesotellaan / puretaan omaa ärtymystä mutta jolla ei itsellään saa olla tarpeita. Jossain välissä hoksasin ettei isä todennäköisesti edes pidä minua ihmisenä! Siis siinä mielessä kun normaali ihminen toiset ihmiset näkee. Olen hänelle vain nimi ja puhelinnumero, hän ei tiedä ( = ei ole kiinnostunut) esim. siitä mitä teen työkseni tai mitä mieheni tekee siihen mikä on lempiruokaani tai mitä harrastan.  

Minulla ei saa olla mitään tarpeita, ja hän ärtyy, samoin kuin ap:n äiti, jos edes vihjaan sinne suuntaan että minullakin on tunteet. Ne kun häiritsevät hänen keskittymistä itseensä. Kyseisen laiset ihmiset ovat niin itsekeskeisiä että kaikki mitä häiritsee minäminäminää on heille vain ärsyttävää.

-- 2 --

Kun sanot, että on kiire, etkä ehdi kuunnella, mutta äitisi jatkaa vain valitustaan, laita puhelin pöydälle sulkematta sitä. Siinähän valittaa.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 11:20"]

Vuosikausia on siis mennyt niin, että äitini soittelee viikolla 8-16 välisenä aikana. Ei juuri kysele mitä kuuluu, vaan puhuu omiaan. Valittaa ja purkaa paineensa minuun. Olen kilttinä vastannut ja kuunnellut vaikkei niin olisi jaksanut eikä haluttanut. Jos taas viikonloppuna tai illalla olen soittanut äidilleni, on hän ollut jopa tyly koska ei halua puhua kun on miehensä kanssa.

Näin on siis ollut vuosia. Toisinaan olen sanonut, etten jaksa kuunnella ainaista valitusta ja pahan mielen purkausta. Äitini on loukkaantunut ja muutaman kerran luvannut parantaa tapansa kunnes päivän parin päästä sama meno jatkunut.

Nyt olen sitten totaalisesti kyllästynyt. En ole enää vastannut päivällä tai olen jutellut vain hetken ja lopettanut kiireisiin vedoten. Illalla jos olen soittanut hänelle niin ei ole vastannut tai lopettaa puhelun lyhyeen.

Nyt sitten sain häneltä viestin, ettei ole tyhmä eikä enää vaivaa minua soitoillaan. En soittanut takaisin enkä vastannut viestiin. Ajattelin, että antaa pölyn laskeutua. Mutta onko tämä ihan asiatonta käytöstä äidiltäni? Olettaa minun olevan passissa kaikki viikot hänen valituksiaan kuunnellen ja jos taas viikonloppuna soitan niin ei suostu puhumaan, koska hänellä muuta puuhaa. Jos olen yrittänyt kertoa omia asioitani, on keskeyttänyt puheeni sanomalla asiasta toiseen.. ja rupee taas puhumaan omia asioitaan.

Tarvisin neuvoja, onko jollain muulla samanlaisia kokemuksia?

[/quote]

Äitini on samanlainen, muillekin kuin minulle. Hänen yksi ystävänsäkin sanoi, että äitini aina valittaa, kun tämä ystävä ei käy kylässä. Sitten kun menee, joutuu kuuntelemaan pari tuntia tyhjänpäiväisiä jaarituksia äitini työyhteisön akkojen kähinöistä, eli käytännössä kuuntelee kun äitini haukkuu pari tuntia tälle ystävälleen täysin tuntemattomia ihmisiä. Sitten kun äitini on saanut puhuttua tarpeekseen, suunnilleen työntää tuon ystävänsä ovesta ulos, kysymättä edes mitä hänelle kuuluu.

Ja siis ihan samaa se on minulle. Mä olen kyllä jo vuosia sanonut äidilleni ihan suoraan, että mua ei kiinnosta hänen työpaikkansa kuviot, joissa en ole millään tavalla mukana. Eikä myöskään selostukset edellisen päivän Emmerdalen jaksosta. Että ylipäätään mä en jaksa kuunnella mitään yksipuolista vuodatusta, keskustelen kyllä mielelläni.

Mun äiti nyt ei ole noin tyly ja ehdoton kuin ap. sun, ehkä osittain siksi, että olen hänelle aika tiukasti omat rajani vetänyt jo nuorena.

Minun äitini ei varsinaisesti valita asioista, mutta hän kyllä puhuu vain ja ainoastaan omista asioistaan vaikka puolitoista tuntia. Minä en ehdi sanoa yhtään mitään mihinkään väliin, saati kertoa omia kuulumisiani. Sitten hän yhtäkkiä sanoo, että nyt täytyy lopettaa moikka. Siskoni on ihan samanlainen. Kun poikkean kylässä ja minulla olisi jotain hauskaa kerrottavaa, en ehdi sanoa yhtään mitään, kun sisko puhuu ja puhuu niin, että vasta joskus kotimatkalla muistan, etten ehtinyt kertoa omasta jutustani sanaakaan. Se on aika ikävää. Ihan kuin minun asioillani ja elämälläni ei olisi mitään merkitystä.

Minun äidistäni on tullut tuollainen eläkkeellä. Minä en osaa sitä niin pahasti ottaa, ajattelen että hän on vaan kauhean yksinäinen, kun hänen 8 vuotta nuorempi miehensä on vielä päivät töissä, ja äiti toimettomana yksin kotona. On ollut kova työmyyrä aikoinaan ja eläkkeelle jäänti on ottanut vissiin kovalle.

Mutta se että tavallaan ymmärrän äitiä, ei tarkoita että suostun esim. kesken työpäivän kuuntelemaan niitä juttuja. Olen tiukasti tehnyt selväksi, että työpäivän aikana EN voi puhua, eli en edes vastaa puhelimeen. Että  jos on oikeasti hätäasia, laittaa tekstiviestin niin soitan takaisin. Ja olen pitänyt kiinni päätöksestäni. 

Olet JULMA ÄIDILLESI! Hän on tehnyt KAIKEN sun eteen ja sä olet kiittämätön! :O Uskomatonta! Kunnioita häntä!!!!!

Onko ap töissä.. kun missä työssä on ok puhua jatkuvasti pitkiä henk.koht. puheluita?

Älä vastaa päivällä kun soittaa, vaan laita viesti perään että olet *jossain* etkä valitettavasti nyt ehdi ja pyydä soittamaan illalla uudestaan, esim. 18 jälkeen tai viikonloppuna. Tee itsesi todella kiireiseksi/aloita jotain/anna arvoa sille että saat keskeytyksettä tehdä mitä teetkin 8-16 välisenä aikana arkena. PYYDÄ ETTÄ HÄN SOITTAA tuona määriteltynä aikana! Oletan että hän ei soita joten kun hän ei pariin viikkoon "ehdi" soittaa ilta/viikonloppuaikaan, laita viestiä perään ja ihmettele että miksi ei ole soittanut että olisi kiva vaihtaa kuulumisia.

Ap jatkaa. Äitini on siis vuosikaudet ollut itsekäs ja erityisesti itsekäs suhteessa lapsiinsa. Päivällä soittelee ja valittaa, saattaa soittaa jopa viisi kertaa ja aina puhuisi pitkään. Sitten jos soitan hänelle vielä illalla niin hän on tyly minulle, ja lopettaa puhelut lyhyeen eikä puhettakaan valituksesta. Onkin sanonut, ettei miehensä tykkää jos hän on murheissaan (ja minä sitten tykkään ja jaksan!) Ja kun on koko viikon purkanut murheitaan mulle ja jos satun saamaan vapaa-ajalla häneen yhteyden niin kertoo kuinka ovat miehensä kanssa tehneet sitä ja tätä mukavaa. Eli se pahamieli kohdistuu ja purkautuu täysin minuun.

Kerran olimme perheeni kanssa Korkeasaaressa, soitin hänelle kun ajelimme Korkeasaareen, juttelimme hetken ja jonkin ajan kuluttua äiti soitti mulle takaisin. Kysyi missä ollaan ja kun kerroin, että täällä Korkeasaaressa niin sanoi että hän nyt soittaa mielenpurkaus puhelun kun mies lähti kauppaan ja haukkui miehensä aikuista tyttöä mulle. Ja tiesi, että oltiin perheen kesken eläintarhassa. 

Tuntuu vaan niin hullulta, että lähetti tuollaisen viestin, aivan kuin kohtelisin häntä jotenkin huonosti tai olisin tehnyt hänelle jotain väärää ja varmasti hänen mielestä olenkin. Kuten moni kirjoittikin, ei hän kykene näkemään asiaa minun kannaltani. 

Jos äitini olisi oikeasti tajunnut ja ollut paoillaan olisi hänen viesti ollut erilainen esim.olen pahoillani, että olen rasittanut sinua puheluillani tms. mutta tuo "en ole tyhmä, en vaivaa enää soitoillani. soitan vain kun tärkeää asiaa" on hyvin marttyyrimaista käytöstä ja tuota kautta ehkä halus taas kontrolloida ja syyllistää.

Onkin syyllinen olo, mutta järjellä ajatellen tajuan, etten ole syyllistynyt yhtään mihinkään. Tai olen, itseni laiminlyöntiin vuosikaudet!

ap

Vastaa siihen viestiin `kiitos, että ymmärsit. Saa mulle soittaa vaikkei olisi niin tärkeää asiaa ja soittaa saa myös viikonloppuna :)`

Koska tuolla viestillä äitisi halusi nimenomaan syyllistää. Tarkoitus oli, että olet hänen kynnysmattonsa taas. Ja kun vastaisit tuolla tavalla niin äitisi tajuaisi, ettet suostu enää ja että mielestäsi hän on toiminut itsekkäästi

Narsismi, läheisriippuvuus yms. Kirjallisuutta on paljon, kannattaa lukea, saattaa käydä iso oivallus.

Mä joudun käymään jatkuvaa rajanvetoa äitini kanssa, hän ei osaa kunnioittaa ollenkaan rajojani, jos sanon ei, hän hyökkää, vain hänelle tärkeistä asioista saa puhua, vain sellaisia tunteita saa tuntea kuin hänelle sopii. Kanssakäyminen on ongelmallista eikä hän varmaankaan koskaan muutu,. Mutta laitan aina rajan siihen kohtaan kun itse haluan. Syyllisyys on sinua kuluttava tunne, se kertoo juuri jostain läheisriippuvuus tms-ongelmasta.  Opettele laittamaan rajat, sellaiset kuin haluat. Et ole äidillesi mitään velkaa. Ja lue noita kirjoja. Itse olen tarvinnut keskusteluapuakin. On tärkeää selvittää itsellesi tuo äitisuhde, niin et siirrä samoja ongelmia lapsiisi.

Ja tosiaan, kyllä meillä on muuten ihan hyvät välit ja tottakai äitini on mulle tärkeä. Hän on vaan niin julmetun itsekäs. Ei sitä vaan enää jaksa. 

Koskaan ei oikeasti kysy mitä kuuluu saati kuuntele. Eilen yritti soittaa kaksi kertaa, en vastannut. Illalla yritin soittaa kahdesti, ei vastannut eikä soittanut takaisin. Aamulla soitti ja juttelin n.5min (eli kuuntelin kuinka tylsää ja raskasta hänellä on ja mitkä vaatteet on yllään yms.) Sitten sanoin, että nyt täytyy ruveta kahvittelemaan ja maksamaan laskuja, soitellaan myöhemmin. Lopetettiin puhelu ja hertken kuluttua tuli tuo viesti. 

ap

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 13:32"]

Ja tosiaan, kyllä meillä on muuten ihan hyvät välit ja tottakai äitini on mulle tärkeä. Hän on vaan niin julmetun itsekäs. Ei sitä vaan enää jaksa. 

Koskaan ei oikeasti kysy mitä kuuluu saati kuuntele. Eilen yritti soittaa kaksi kertaa, en vastannut. Illalla yritin soittaa kahdesti, ei vastannut eikä soittanut takaisin. Aamulla soitti ja juttelin n.5min (eli kuuntelin kuinka tylsää ja raskasta hänellä on ja mitkä vaatteet on yllään yms.) Sitten sanoin, että nyt täytyy ruveta kahvittelemaan ja maksamaan laskuja, soitellaan myöhemmin. Lopetettiin puhelu ja hertken kuluttua tuli tuo viesti. 

ap

[/quote]

No, en sanoisi noita hyviksi väleiksi.... Usein vain on vaikeaa nähdä ja myöntää sitä kuinka huonosti vanhemmat ovatkaan vanhemmuutensa hoitaneet. Ja mitä siitä sitten on aiheutunut itselle. Jos äitisi on aina ollut noin itsekäs, olet jäänyt paljosta sinulle kuuluvasta hoivasta paitsi.

Minulla on tytär, joka hipoo narsismia. Hän on aina kaunein, paras, viisain ja hänen tapansa toimia on ainut oikea. Jos asiat ei mene hänen haluamallaan tavalla, hän huutaa, raivoaa ja paiskoo tavaroita, eikä halua olla enää missään tekemisissä kyseisen toisinajattelijan kanssa, kunnes tarvitsee tätä jälleen. Aikuinen ihminen. Muutoin syyttäisin täysin itseäni, mutta hänen neljästä sisaruksestaan on kasvanut ihan erilaisia ihmisiä. En enää kauaa jaksa. Voiko äiti hylätä oman lapsensa?

Pakko kysyä, että millä lailla teillä on mielestäsi "ihan hyvät välit"? Todella vaikea kuvitella että välit olisivat hyvät millään lailla, jos ihmissuhteen toinen osapuoli ei kunnioita sinua. Toisen kuunteleminen ja hänestä kiinnostuminen ovat kuitenkin tärkeimmät asiat ihmissuhteessa.

Vai tarkoitatko että välit ovat  (näennäisesti) hyvät aina kun sinä teet täsmälleen niinkuin äitisi haluaa? Näinhän se yleensä on tällaisten vanhempien kanssa...

-- 2 --