Piinaavista alkuraskauden vuodoista

Viikkoja on nyt 9+6 ja kuukauden olen kulkenut rätti housuissa. Ei enää jaksaisi, ei huvita. Ei voi käydä edes saunassa, harrastaa seksiä, eikä kotoaankaan uskalla lähteä kummemmin pois kun ei koskaan tiedä koska tulvii. Viimeisen viikon verta on tullut lorisemalla välillä, mutta aina kun ehdin jo ajatella, että se oli tässä ja vihdoinkin piina sekä epävarmuus on ohi ja voin varmasti surra keskenmenoa niin se vuoto hiipuu olemattomaksi. Toki vain alkaakseen sitten uudelleen päivän tai kahden päästä yhtä runsaana. Mitään raskausmateriaaliksi luokiteltavaa ei ole ulos tullut, joitakin hyytymiä, mutta ei mitään sellaista mitä spontaanissa keskenmenossa joskus keväällä tuli. Kipuja ei kummemmin ole, pieniä jomotteluja, raskausoireet on normaalit, mutta mitään muuta normaalia tässä sekundaraskaudessa ei sitten varmaan olekaan tai en ainakaan usko, että tuolla tälläisten vuotojen jälkeen voi mitään elämää olla. Saa olla melkoisen sitkeä sissi ja sitä pitäisi olla sitten vastaisuudessakin kun ei jatkuvat vuodot kauhean ruusuista tulevaisuutta raskaudelle luo.

Kysymys on, että joko tälläisessä tilanteessa voi vaatia ultraa ja onko viisaampaa soitella suoraan päivystykseen vai neuvolan kautta lähetteellä? Neuvolaan en ole vielä varannut aikaa kun olen kokoajan ollut siinä uskossa, että tämä menee kesken, mutta ei tämä tilanne oikein edisty. Tiedän, että keskenmenoa ei voi estää, mutta haluaisin vain tietää mistä nämä vuodot johtuu ja eroon tästä epävarmuudesta joka syö kohta elävältä. Sitä on vaan jäänyt mielikuva, että alkuraskaudessa suhtaudutaan aika nihkeästi ultriin jos vuotaa kun ei sitä keskenmenoa voi näillä viikoilla estääkään ja siksi en heti ensimmäisen vuodon alettua juossut ultraan. Minulla on muissakin raskauksissa ollut vuotoja, mutta ei tälläisiä. Sitä vaan haluaisi jo jonkun päätöksen tälle, kyllähän sitä jo melko varmasti tietää, että ei tälle enää onnellista loppua ole, mutta jos tämä on menossa kesken niin ehkä se tarvitsee apua keskeytyäkseen ja jo oman terveyden kannalta se ultra kai voisi olla jo paikallaan?

Toki jos jollain on tarinoita joissa raskaudessa on lorissut hyytymien kera ja silti tarina on päättynyt onnellisesti niin kuulen niitäkin kyllä mielelläni. Olisihan se ajatuksena ihana jos kaikesta huolimatta saisi vauvan syliin vaikka enemmänhän se vielä sattuu jos alkaa liikaa elättelemään toiveita.