Onko tämä normaalia? Äitini käytöksestä.

up

No ei ole normaalia. Jätä se sika, ansaitset parempaa.

No tietenkään ei ole normaalia. Normaali äiti ei ole alkoholisti, ei syytä lastaan ilman syytä eikä koskaan hauku lastaan. Normaali äiti ei yritä hyötyä lapsestaan rahallisesti.

Toisaalta kukaan meistä ei ole täydellinen, joten monelle on normaalia alkaa puhua omista asioista, kun toinen kertoo omistaan. Tällaisessa tilanteessa on normaalia, että äitisi kokee, että kuvittelet olevasi parempi kuin hän, koska niinhän pakostakin kuvittelet. Riippuen tavoista esittää asioita ja toimia, voi olla hyvin normaalia, että hän on saanut kuvan, että odotat hänen passaavan itseäsi. Ja jos hän on suuresti auttanut sinua rahallisesti, on aika tyypillistä, että se kortti otetaan esiin jossain vaiheessa, kun suhteessa on olemassa muitakin epäkohtia. Jos suhde on tasapainoinen vanhempi-lapsi suhde, tätä korttia ei todennäköisesti käytetä. Riippuen tuosta maksusta ja sinun käytöksestäsi kiitollisuuden osoittaaksesi, se voi olla myös syy näkemykseen, että odotat hänen passaavan itseään.

Kiitos kommenteista. Äitini ei siis ole alkoholisti, isäni oli. Äitini todellakin auttoi minua rahallisesti ja olen osoittanut kiitollisuuteni hänelle. Olen toisaalta myös auttanut häntä rahallisesti eri tilanteissa, en koe tarvetta käyttää tätä häntä vastaan.

Voin kyllä ymmärtää tuon, että äitini saattaa todella kokea minun odottavan hänen passaavan itseäni. Tuntuu vaan niin oudolta, sillä äitini ei todellisuudessa ole esim. lasten kanssa lähes ollenkaan, edes niin, että olisimme mieheni kanssa paikalla. En pyydä häneltä apua, lähinnä koska aikaisemmin vastaanotto moisille pyynnöille on ollut hyvin nuivaa ja on selvää ettei hän halua hoitaa lapsia jne. Kesällä lapset olivat hänen kanssaan, koska se sopi äitini muihin kuvioihin. Oli hyvin tavatonta, mutta lapset nauttivat mummon kanssa vietetystä ajasta.

Ap

Vaikea on tosiaan sanoa kamalasti, kun on vain sinun puolesi asioista ja jutut on kuitenkin aika tuollaisia tulkinnanvaraisia. (vaikuttaa tyytyväiseltä eli onko vai ei? puuttuu väleihin vai onko kiinnostunut niistä? jne.) Voi hyvin olla, että äitisi on kateellinen sinun tasapainoisesta elämästäsi ja yrittää sabotoida sitä. Tai voi olla että olet itse kaunainen lapsuudentraumoistasi ja tulkitset äitisi toimia negatiivisessa valossa. Tai voi olla, että äitisi on yksinäinen ja epävarma ihminen, joka pelkää sinunkin hylkäävän hänet, mutta ei osaa sitä ilmaista muuten kuin hakemalla huomiota kaikenmaailman tempuilla. Tai voi olla kyse näistä kaikista. Tai ei mistään. 

Ehkä olennaisempaa kuin miettiä kuka on oikeassa ja väärässä, on miettiä mitä haluat. Periaatteessa ei elämässä kannata sietää ihmisiä, jotka vain kuluttavat voimia ja joista tulee itselle paha olo. Kyse on kuitenkin äidistäsi. Olisiko oikeasti mahdollista katkaista välit pysyvästi? (lapset eivät näkisi mummoa, ette törmää sukujuhlissa, jne.) Vai olisiko edessä vain hankalia tilanteita ja turhia riitoja? Vai olisiko järkevää vain ottaa etäisyyttä jollain tapaa? Luoda selkeät rajat sille mitä äidiltäsi odotat ja mitä et ja mitä olet valmis häntä varten tekemään ja mitä et. Puhumaan asialinjalla - kun kerran keskustelu ongelmista ei tuota tulosta, niin jos vaan annat äitisi olla sellainen kuin on. Puhut hänelle niin kuin puhuisit rasittavalle neuvolan tädille: pysyt asiassa ja puret hammasta vaikka ärsyttää, koska tiedät että pääset eroon ihan hetkessä. Ja sitten vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai opetella sanomaan "mun ei tarvitse kuunnella tälläistä! soita kun olet paremmalla tuulella!" ja katkaiset puhelun. 

Pahoittelut, tämä ei varmaan ollut se mitä toivoit täältä saavasi. Mutta puolueettomaksi tuomariksi ei voi oikein tälläisessä ryhtyä :/

Kiitos 5. En tosiaan kaipaa puolueetonta tuomaria, lähinnä onko tälläinen äiti-tytärsuhde normaali. Joten kommenttisi oli oikein hyvä. Juuri tuossa pisteessä olen tällähetkellä, olen minimoinut kontaktin äitiini ja halua jatkaa elämääni eteenpäin ilman sitä negatiivisuutta ja stressiä, jota hän elämään tuo. En koe olevani katkera lapsuudestani tai kaipaavani äitini hyväksyntää tms. Epävarmuutta aiheuttaa se, että en voi olla epäilemättä itseäni ja kokemuksiani asioista, sillä minulle on aina tolkutettu, että vika on minussa. Jos katkaisenkin suhteeni äitiini väärin perustein.

Ap

Kiitos 5. En tosiaan kaipaa puolueetonta tuomaria, lähinnä onko tälläinen äiti-tytärsuhde normaali. Joten kommenttisi oli oikein hyvä. Juuri tuossa pisteessä olen tällähetkellä, olen minimoinut kontaktin äitiini ja halua jatkaa elämääni eteenpäin ilman sitä negatiivisuutta ja stressiä, jota hän elämään tuo. En koe olevani katkera lapsuudestani tai kaipaavani äitini hyväksyntää tms. Epävarmuutta aiheuttaa se, että en voi olla epäilemättä itseäni ja kokemuksiani asioista, sillä minulle on aina tolkutettu, että vika on minussa. Jos katkaisenkin suhteeni äitiini väärin perustein.

Ap

Huoh. Mobiiliversio...pahoittelut noista viesteistä.

Ap

Mulla on ollut vähän samanlainen tilanne, erilaiset kotiolot vain, mutta äitini kanssa on ollut samanlaista. Mä nöyrryin vaikka mihin ja sitten kerran mulla napsahti poikki ja kohtelin äitiäni vuosikausia todella ilkeästi. Joka ainoasta ilkeästä ja alistavasta kommentista annoin takaisin. Mulla oli järkyttävät patoumat sisällä ja jotenkin sain paremman olon, kun sain sanottua mielipiteeni ja ilkeiltyäni. Nykyään meillä on ihan hyvät välit ja olen jopa saanut äidiltäni oikeasti pyyteetöntä apua, vaikka tietyissä rajoissa pidän silti edelleen suhteemme etten jossain vaiheessa saa katua.

Niin, mitä jos sanoisit äidillesi suoraan? Mitä jos kerrankin vastaisit niihin puheisiin ja ilmaisisit tunteesi tomerasti? Tätä ehdotan. Anna kritiikki niin, että se menee perille. Valitkoon äiti tiensä!

aitisi kaytos ei ole normaalia vanhemman kaytosta ja sinun pitaa olla tarkkana ettet kayta samoja konsteja omiin lapsiisi aikanasi. haukkuminen, syyllistaminen, marttyyriksi heittaytyminen jne EI OLE NORMAALIA EIKA TERVETTA! eika sinun sita tarvitse hyvaksya. jos tuntuu etta karsit, lopeta yhteydenpito. olet tehnyt parhaasi olemalla 'hyva tytar' han ei ole 'hyva aiti'. ja kieltaydy tuntemasta huonoa omaatuntoa!! tsemppia. 

Kyllä on syytä olla huolissaan. Sillä meillä on tapana toistaa entisten sukupolviemme virheet. Mutta kun tiedostat, missä on mennyt vikaan, niin voit yrittää olla valpas omien lastesi suhteen. Mielestäni voit olla avoin lapsillesi ja tuoda esille, että et halua luisua samoihin virheisiin kuin entiset sukupolvet. Luultavasti äitisikin on ollut oman perheensä sisällä uhri tai joutunut seuraamaan jonkun toista uhriutumista vierestä.

Minä syyllistin vuosikymmeniä itseäni ja mietin vain etten osaa tuoda ajatuksiani sillä tavalla esille, että äitini ymmärtäisi, mitä tarkoitan... Ja aina tuli pahempi olo.

Kunnes oli ihan pakko mennä puhumaan pahasta olosta terapeutille. 

Muutama käynti riitti tuomaan esille tiettyjä käyttäytymismalleja, joilla äitini oli saanut minut koko elämäni aikana "nitistettyä".

Jo se että alkoi tajuta, miten minua kohdeltiin kaltoin, auttoi kasvamaan ihmisenä, joka oppi sitten arvostamaan itseään ja torjumaan kaikki tulevatkin piikit.

Nyt on äiti kuollut ja ajan kuluessa olen alkanut vapautua niistä kamalista syyllistämisen tuskista, joissa sai elää koko elämänsä. En kaipaa häntä mutta olen alkanut oppia miettimään hänen elämäänsäkin erilaisissa jaksoissa ja ymmärtämään, että hän oli elämässään melko avuton ja oikeastaan hyvin onneton eikä kerta kaikkiaan osanut olla rakastava, lapsiaan tukeva äiti.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:23"]

Pahin pelkoni on, että muutun äidikseni. En halua olla lapsilleni sellainen. Olen miettinyt pitäisikö minun mennä terapiaan. Olen valmis tekemään mitä vain sen eteen, että en toistaisi äitini käytöstä. Pelkään tätä ihan todella.

Ap

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 21:56"]

Olen ruvennut ihmettelemään äitini käytöstä ja minusta tuntuu ettei se ehkä ole aivan normaalia. Koska äitini tyylii kuuluu syyllistää minua voimakkaasti ja kääntää kaikki asiat minun niskoilleni, epäilen toisaalta, että vika onkin minussa eikä hänessä. Rehellisiä mielipiteitä kaipaisin. Yritän kuvata asioita mahdollisimman totuudenmukaisesti, vaikka tässä nyt tuleekin esille vain minun kokemukseni. Äitini sanoisi varmasti muuta.

Olen siis alkoholistipeeheen lapsi. Isäni joi ja oli eläessään se 'näkyvästi hankala' ihminen perheessämme. Ja minä myös tietysti. Äitini lyöttäytyi kanssani isää vastaan ja tukeutui minuun jo ollessani hyvin nuori. Kannoin valtavaa vastuuta ja huolta sekä isästäni että äidistäni. Äitini oli heikko uhri. Toisaalta, minulta ei siedetty poikkipuolista sanaa. Jos en suostunut mukisematta toimimaan, kuten äitini halusi tai ilmaisin eriävän mielipiteeni jollain tavalla, aiheutti tämä aivan kauhean kohtauksen. Isäni käyttäytyi todella uhkaavasti tällöin ja äitini haukkui minut lyttyyn ja velvoitti ymmärtämään isää ja hoitamaan perheen asioita. Muutin nuorena pois kotoa.

Kaikki tekemiseni on sittemmin vähätelty ja haukuttu äitini toimesta. Äitini mielestä olen omahyväinen ja luulen olevani parempi kuin perheeni, ilmeisesti siksi, koska olen opiskellut ja pärjännyt ihan hyvin. Ja kyseenalaistanut äitini kasvatusmetodit.

Tällä hetkellä suunnittelen lopullista irtiottoa äidistäni. Olen tulossa siihen päätökseen etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Koska minut on nuoresta asti haukuttu sairaaksi jne. jos kyseenalaistan vanhempieni toiminnan minua kohtaan, epäilen tietysti hieman omaa arvostelukykyäni. Siksi haluaisin ulkopuolisten mielipiteitä.

Tässä muutama esimerkki lähiaikojen tapahtumista. Äitini ilmoitti minulle tänään, että hän on kyllästynyt siihen, että minä odotan hänen passaavan itseäni ja lapsiani. Äitini on viimeksi hoitanut lapsiani (ainoat lapsenlapsensa) n. puoli vuotta sitten. Sitä ennen en edes muista koska olisi heitä hoitanut. Tuo kesäinen hoitokeikka oli täysin hänen oma ideansa, en siis mitenkään velvoittanut häntä. Hän näkee lapsia hyvin harvoin ja pikaisesti. Hän ei ole oikeastaan koskaan auttanut minua lasten kanssa. On kuitekin autellut muuten esim. antamalla kyytejä jne. Ja minä ja mieheni puolestamme auttelemme häntä.

Äitini puuttuu jatkuvasti väleihini sisarusteni kanssa. Hän vaikuttaa nauttivan jos luulee, että sisareni ja minun välit olisivat jotenkin huonot. Hän puuttuu myös agressiivisesti mieheni ja veljeni välisiin asioihin, vaikka ei niistä edes mitään tiedä. Välit ovat hyvät.

Hän haukkuu, vähättelee, kiristää ja uhkailee minua jos en toimi kuten hän haluaisi tai toimi hänen 'kätyrinään' tai 'apulaisenaan'. Jos kerron omista murheistani (tätä en enää tee), hän alkaa väistämättä puhua omista asioistaan. Äitini kadehtii minua jos minulle sattuu mukavia asioita ja aivan kuin toivoisi, että minulla menisi mahdollisimman huonosti. Hän yrittää myös hyötyä minusta rahallisesti.

Toisaalta äiti auttoi minua rahallisesti opiskeluaikoinani, mutta heittää tämän naamalleni todella inhottavaan tyyliin tasaisin väliajoin. Yleensäkin jos hän on jossain asiassa  minua auttanut, voin olla varma, että äitini käyttää sitä vielä 'aseena' minua vastaan.

Äitini myös kieltää kaiken tai heittäytyy marttyyriksi jos hänen toimintaansa kritisoi tai kyseenalaistaa. Hän syyttelee minua, että ymmärrän hänen sanomisensa väärin ja väännän asioita tai valehtelen hänen tekemisistään (en kyllä ole valehdellut).

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaisi kommentoida jotain. Onko tällainen normaalia, vai mistä voisi olla kysymys?

[/quote] isovanhemmat kyllästyvät pikkulapsiaikana myös meidän perheen seuraan. Vaikka pyysivät  hymyssäsuin kylään kokivat kylässäkäymisenkin rasitteena ja hoitamisena vaikka eivät varsinaisesti hoitaneet hetkeäkään. Sitten kun olisi hoitoapua oikeasti tarvinnut ei jaksettu kun juuri oli nähty, nyt oli pojan lasten yökyläilyä ja harrastuksiin kuskaamista. Me vähensimme kylässäkäyntejä koska emme halunneet olla rasitteeksi,mutta siitä huolimatta lastenhoitoapua ei saanut edes satunnaisesti. pojan lapsia kyllä vietiin eläintarhaan, harrastuksiin ja otettiin yökylään että vanhemmat pääsivät baariin. Meille apua ei riittänyt vaikka valvoimme vauvan takia kaiket yöt ja olimme aivan poikki. Avioero oli lähellä.  Keskustelut väsymyksestä he myös käänsivät itseensä tyyliin,me vasta huonosti nukuttiinkin viimeyönä ja oikeastaan voisitte lehteä että pääsisimme päivälevolle.... ? Jotkut vaan eivät osaa ajatella muuta kun omaa napaansa ja alkoholistit etenkin ovat hyviä siinä. Vaihdevuosilla on myös varmasti osuutta asiaan kun jotenkin kierolla tavalla nämä tuntuvat luulevan että heissä roikutaan, heitä kytätään ja vaaditaan kokoajan jotain.  Veikkaan niitä vaihdevuosia ja halua olla itsekseen, että saa ryypiskellä silloin kun huvittaa  eikä tarvitse olla ajokunnossa. Kamala tilanne lasten kannalta jotka haluaisivat tavata isovanhempiaan mutta mummuja ja pappoja ei kiinnosta kun tv ja juomat.

Tämä voisi olla minun kertomaani,täysin sama tilanne äitini kanssa.Tosin minä olen katkaissut ainakin toistaiseksi yhteydenpidon häneen.

Hän yrittää minua siitäkin tietysti kiertoteitä syyllistää ja kääntää sisaruksiani minua vastaan.Saan heiltä viestejä ja pyyntöjä,että lopettaisin turhan kiukutteluni ja sopisin äitini kanssa.

He ovat sokeita äitini käytökselle minua kohtaan enkä näin vuosien syyllistämisen jälkeen jaksa välittää heidän mielipiteistään.Niin makaa kuin petaa,luulisi äitimme edes sen tietävän!

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:23"]

Pahin pelkoni on, että muutun äidikseni. En halua olla lapsilleni sellainen. Olen miettinyt pitäisikö minun mennä terapiaan. Olen valmis tekemään mitä vain sen eteen, että en toistaisi äitini käytöstä. Pelkään tätä ihan todella.

Ap

[/quote]

Jo se, että mietit asiaa osoittaa, ettet tule toistamaan äitisi virheitä.Toki terapiasta voi muuten olla hyötyä, sillä sinulla voi olla toisenlaisia lapsuuden aiheuttamia traumoja, joista et ole tietoinen. Pohdi asioita itseksesi, ja jos siltä tuntuu, etsi laadukas terapeutti jonka kanssa käydä asioita läpi.

Itselläni on ollut samanlainen lapsuus ja nuoruus kuin sinullakin. Nyt vanhempana olen tullut siihen tulokseen, että molemmat vanhempani ovat narsisteja. Isä enemmän, äiti vähemmän. On virhe luulla, ettei parisuhteen uhriosapuoli voisi olla ihan yhtä narsistinen kuin alistajansakin. Sen voi tunnistaa siitä, että narsisti alistaa aina heikompiaan, tässä tapauksessa lapsiaan. Hänelle on tärkeää saada lapsistaan jotain hyötyä tai egon pönkitystä. Jos lapsi yrittää katkaista tätä suhdetta tai muuttaa sitä, narsisti saa raivarin.

Avain parantumiseen on tajuta, että narsismin syyt ovat niin syvällä, ettei narsisti itse tajua olevansa sellainen, eikä voi muuttua. Edes joten kuten siedettävän suhteen saa, kun pysyttelee mahdollisimman etäisenä. Voit syyttää työkiireitä tai mitä tahansa, ja anna aina kaikkien syytösten ja negatiivisten kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tällainen on tietenkin hyvin kuluttavaa, joten yhteydenpito vähenee itsestään. Toisaalta voit huomata omanarvontuntosi nousevan, kun et enää suostu olemaan äitisi patoutumien kaatopaikka. On hyvin raskasta sisäistää, ettei koskaan voi saada aitoa myötätuntoa äidiltään ja isältään, eivätkä he pysty iloitsemaan kanssasi menestyksestäsi elämässä. Mutta narsismin synty liittyy toisaalta vaikeisiin kokemuksiin lapsuudessa eivätkä he voi sille mitään.

Itse olen tullut jotenkuten toimeen vanhempieni kanssa nämä asiat mielessä pitäen. On myös raskasta, että narsististen vanhempien lasta ei voi oikein ymmärtää kuin toinen saman kokenut - kaikki normaalit kuviot kuten ehdotukset keskustelemisesta eivät vain toimi, ja sitä on normaaliperheissä kasvaneiden monesti mahdoton ymmärtää.

Minä en olisi tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä, minun isäni on alkoholisti ja aina kun hän soittaa kännissä, sanon että en puhu kännisten kanssa ja laitan luurin kiinni, enkä vastaa enää. Hän sitten soittelee kun on selvinnyt, että ei kai hän taas soitellut kännissä. Minä en suostu enää tuhlaamaan lyhyttä elämääni mihinkään tuollaiseen sontaan, minulla on oma perhe ja muut perheenjäset tärkeämpiä, suojelen mielenterveyttäni. Isäni sai aikoinaan todella paljon pahaa aikaan, ja pilasi oman elämänsä täysin, hän saa kyllä lillua siellä omassa liemessään, ei kaikkea voi vaan antaa anteeksi.

Kun isäni kuolee, minun oletetaan hautaavan hänet, hän itse ei tullut paikalle kun minä synnyin, hänen ainoa lapsensa, hän oli ryyppäämässä kavereiden kanssa, kun hänen vaimonsa kuoli, jonka kanssa oli kymmeniä vuosia naimisissa, hän ei "päässyt" edes hautajaisiin, selitykset ovat kirjavia, ei ollut rahaa taksiin ym.

En usko että yhtään kyyneltä vieritän hänen takiaan kun se aika koittaa, siihen ei velvollisuus yllä.

Mene ap terapiaan, ja hoida itsesi kuntoon, lastesi takia.

Narsisti?

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 03:31"]

Narsisti?

[/quote]

Kaikki kusipäät ei ole narsisteja. 

Tsemppiä ap:lle, et todellakaan ole mitenkään heppoisin perustein katkaisemassa välejä äitiisi jos niin päätät tehdä. Kun äitinä on tuollainen energiansyöppö ja pahanolontuoja, niin ei hänen kanssana tarvitse olla missään tekemisissä vain sen takia, että hän sattuu olemaan äitisi. Et varmasti jaksaisi ja hyväksyisi tuollaista käytöstä niiltäkään, jotka eivät ole sinulle sukua, joten ei sitä tarvitse sietää sukulaisiltakaan.

Olen itse katkaissut välit äitiini, ja nykyään on helpompi hengittää kun tuo ihminen ei enää ole elämässäni.

(Olen asiasta kirjoittanut tässä ketjussa, http://www.vauva.fi/keskustelu/3884768/ketju/onko_kellaan_epavakaan_mielenterveyden_omaavaa_aitia , tuon 2. ja 3. viestin).

En ihmettele jos isäsi joi. Äitisi taitaakin olla lopulta se kaiken pahan alku ja juuri. Usein narsistit ovat tällaisia "uhreja" joita on potkittu päähän. Asiat lapsuudenkodissasi on esitelty sinulle tietyssä valossa ja kun alat tulkitsemaan asiaoita uudelta kantilta alkaakin totuus paljastua.

Oma äitini on samanlainen. Hän oli aikanaan yksinhuoltaja ja marttyyriäiti joka edellytti meiltä lapsilta palvontaa. Hän vei minulta lapsuuden ja mahdollisuuden kouluttautua. Yritin kahdesti itsemurhaa lapsena.Sairaalassa äitini vain selitti että tyhmä tyttö söi vahingossa niitä lääkkeitä purkillisen ja ne uskoivat.

Äiti ei koskaan saanut minua täysin lannistettua ja se häntä harmitti.Nyt en enää ole lapsuuden sukulaisten kanssa tekemisissä vaan minulla on oma perhe ja ihanat lapset sekä rakastava aviomies.

Minulla aivan samanlainen isä kuin ap:lla äiti. Täyttää kaikki narsistin tunnusmerkit. Olin ns. kiltti tyttö 21-vuotiaaksi, jolloin murrosikäni alkoi. Isä suhtautui normaaliin itsenäistymispyrkimyksiini todella vihamielisesti ja aggressiivisesti. Haukkui kaikki ystäväni ja varsinkin mieheni(mukaanlukien lasteni isän). Erittäin alistava, manipuloiva ja ilkeä. Olen viime vuosina ns."antanut takaisin", mutta ei auta. On auttanut mua taloudellisesti, mutta se on myös tapa "pitää talutusnuorassa". On nyt jo vanhus. Kamalaa sanoa tämä ääneen: toivon, että kuolee, mutta on aiheuttanut minulle vakavaa vahinkoa. Jopa yksi psykologian tohtori sanoi suoraan minulle, että "välit poikki vaan. on vaarallista seuraa myös lapsillesi."