Te, ketkä haaveilitte nuorena omasta perheestä, talosta yms, ja saavutitte unelmanne, onko se niin hohdokasta kuin kuvittelitkin?

Täytyy olla aika tyhjä elämä, jos tuollaisesta HAAVEILEE. Eiköhän sitä haaveilla enemmän opiskelu- ja työmaailmaan liittyvistä asioista. Perhe, talo yms. kuuluvat vain elämään, ei niistä haaveilla. Ne tulevat siinä samalla.

Ei. Rakennettiin talo, mutta ei tykättykkään paikasta. Myytiin se ja nyt kerrostalossa. Perhe on ihana ja kamala. Se on vähän sellainen juttu että kun on omia lapsia, välität heistä niin paljon että kun on jotain vaikeaa, esim. oppimisvaikeuksia niin se huoli siitä on ihan vuoren kokoinen. Sellainen möykky mahassa koko ajan että miten niiden käy. Olisi se niin paljon kevyempää ilman lapsia ja silti sitä juoksisi vaikka palavaan taloon niiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla aika tyhjä elämä, jos tuollaisesta HAAVEILEE. Eiköhän sitä haaveilla enemmän opiskelu- ja työmaailmaan liittyvistä asioista. Perhe, talo yms. kuuluvat vain elämään, ei niistä haaveilla. Ne tulevat siinä samalla.

Aika tyhjää elämä jos työstä haaveilee. Työhän vaan mahdollistaa sen oikean elämän, talon ja perheen ja muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla aika tyhjä elämä, jos tuollaisesta HAAVEILEE. Eiköhän sitä haaveilla enemmän opiskelu- ja työmaailmaan liittyvistä asioista. Perhe, talo yms. kuuluvat vain elämään, ei niistä haaveilla. Ne tulevat siinä samalla.

Aika tyhjää elämä jos työstä haaveilee. Työhän vaan mahdollistaa sen oikean elämän, talon ja perheen ja muun.

Joo, VAAN.

Olen saavuttanut nuo asiat. Haaveilin urasta maailman metropoleissa, en tästä. Olen silti hyvin tyytyväinen elämääni: Kiva talo, lemmikki, hyvä parisuhde, ihanat lapset, tarpeeksi hyvä työ vaikka ei paikkaa ison yrityksen keskijohdossa voi hohdokkaaksi uraksi voi sanoa, harrastuksia. Nyt lähes viisikymppisenä haaveilen siitä, että pysyisimme kaikki terveinä ja vanhempani pysyisivät vielä elossa.

Lapsiperhevuosina, ei. Nyt kun lapsi on onnistuneesti maailmalla ja ollaan velattomia, kyllä. N41&M42

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla aika tyhjä elämä, jos tuollaisesta HAAVEILEE. Eiköhän sitä haaveilla enemmän opiskelu- ja työmaailmaan liittyvistä asioista. Perhe, talo yms. kuuluvat vain elämään, ei niistä haaveilla. Ne tulevat siinä samalla.

Ohoh, mielenkiintonen ajatus, mutta kyllä mä eniten haaveilen tosta perhe-elämästä ja siitä talosta yms, voi olla monen mielestä tylsäkin ajatus. Työ ja opiskeluelämä on aika helppo saavuttaa verrattuna, et löytää oikeasti hyvän puolison ja saa lapsia.

Nuorena sitä toivoo konkreettisia asioita. Osan oon saanut, osan ei. Olen tyytyväinen. Ja nyt vanhempana ymmärtää että onni tulee ihan muita teitä elämään kuin "kulissien" kautta.

Jos oikeasti elää täysillä nuorena ja kehittää itseään, ei ehdi seurustella tai haaveilla perhe-elämästä. Se tulee eteen, kun sen aika on ja on kehittänyt itseään tarpeeksi. Kuka tahansa pystyy pyöräyttämään lapsen. Kyse on siitä, miten on itseään kehittänyt sitä ennen.

Haaveet eivät ikinä toteudu aivan niin kuin ajatteli.

Oma talo on ihana, ja kaikkea mitä toivoin. Olen yhä enemmän omakoti-ihminen.

Oma lapsi on kalleinta maailmassa.

Koira oli sekä ihana että sitova, työläs ja loppua kohden raskas.

Perhe on minulle unelma joka ei toteutunut. Tuli ero miehen riippuvuuden vuoksi. Myöskään lapsia en saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Sellaisen perheen puuttuminen on surullista, olisin kovasti perheihminen ja viihtyisin isommassa perheessä.

En sanoisi että hohdokasta, mutta onnellista ja seesteistä kyllä. Nuorena menin, näin ja koin, joten nyt riittää just tää tasainen arki.

Meillä on kyllä ollut helppo elämä tähän asti, asiat menneet hyvin ja lapset terveitä ja ilman erityispiirteitä. Elämä on mennyt erilailla siskollani, jolla mm. alkoholiongelmaa, avioero, omakotitalosta pieneen vuokrakämppään, kaksi erityislasta, burn-out jne. Ei niin seesteistä. Onhan meilläkin vastoinkäymisiä edessä, se on selvää. Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla aika tyhjä elämä, jos tuollaisesta HAAVEILEE. Eiköhän sitä haaveilla enemmän opiskelu- ja työmaailmaan liittyvistä asioista. Perhe, talo yms. kuuluvat vain elämään, ei niistä haaveilla. Ne tulevat siinä samalla.

Typerä kommentti, ylenkatseellinen ja totaaliseen tietämättömyyteen pohjautuva.

Nuorena ekassa kesätyöpaikassa haaveilin suurjohtajien 30 000mk:n kk palkasta, uudesta autosta, isosta talosta ja ihanasta tyttöystävästä.

Nyt on 38 000 /kk palkka (huom markoiksi muutettuna), 3v vanha auto, riittävän iso talo, ja ihana vaimo. Eli homma tuntuu vähintäänkin haaveilun hyvältä. Itse olen jopa erittäin onnellinen tilanteeseen, sillä bonuksena on mökki ja riittävästi ellei liikaakin séksiä tarjolla ja juurikin niinkuin itse haluan.

Olen aina haaveillut että minulla olisi vanha talo. Siis sellainen ruutuikkunainen, satavuotta vanha. Nyt on ja se on ihana. Perheestä (lapsista siis) en ole koskaan haaveillut, eikä lapsia olla tehty.

Toisenlainen näkökulma.

Minä olin täysin varma ettei mikään noista kuulu koskaan mun elämään enkä mitään niistä ikinä halua.  Minun näkökulmastani jokainen asuma-alue nuorine perheineen oli kammottava tekopyhien teeskentelijöiden muodostama pikkuporvarillinen urpohelvetti. Ennen 30 ikävuotta olisi joka tapauksessa oma henkikin pois.

Ehkä siitä johtuen osaa nyt arvostaa näitä asioita ihan eri tavalla. Elämä voisi olla aivan erilaista eikä todellakaan mitään hyvää. Valtaosa jotenkin hengissä ja vanhalla linjalla pysyneistä vanhoista kavereista viettää aikaansa neulasbaareissa tai pää on niin pehmeä, että voisivat olla seniileitä 80-vuotiaita pappoja. Jos siellä aivossa jotain välillä liikkuukin niin se on katumusta ja katkaruutta, joka pitää juoda heti pois.