Te joilla on vain yksi lapsi

Minulla on yksi, 1,5 vuoden ikäinen lapsi ja mietin paljon samaa kuin ap. Olemme tyytyväisiä tähän yhteen lapseen, emmekä varmasti menetyksen pelosta toista tee, mutta on kieltämättä käynyt mielessä, miten tyhjältä tuntuisi, jos lasta ei enää olisi.

En usko, että kysyjä tarkoittaa muiden lasten jotenkin korvaavan kuollutta, vaan ylipäätään se totaalinen tyhjyys mietityttää. Uskon, että olisin voinut ilman lapsiakin elää onnellista elämää, mutta nyt kun äitiyden on oikeasti kokenut, tuntuisi varmasti, että talo kumisisi tyhjyyttä, jos lasta ei enää olisi. Varmasti jokaisen lasten menetys on yhtä rankka paikka lapsiluvusta riippumatta ja jos lapsia olisi enemmän, niin heistä huolehtiminen toisi suruun vielä oman lisätaakkansa.

Toisaalta taas voisi ajatella, että he jotenkin pitäisivät vanhempiakin edes rutiininomaisesti arjessa ja "normaalielämässä" kiinni, jos pahin tapahtuisi ja joku lapsista kuolisi. Mutta kuitenkin olisi vielä jäljellä niitä lapsia, joiden kehitystä voi seurata, jota voi auttaa ja opastaa, ja joita voi rakastaa niin kuin vain vanhempi voi. Vaikka suru menetyksestä ei varmastikaan katoa.

Lyhyesti siis, kyllä asia mietityttää.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 20:06"]

Itseäni ainakin pelottaa enemmän toisen lapsen hankkiminen, sillä todennäköisyys että jollekin lapsista jotain kävisi/sairastuisi kasvaa, mitä enemmän lapsia on. Ja se suru murtaisi, vaikka olisi monta lasta. 

[/quote] Jos on terve lapsi, eikö voisi vain luottavaisena uskoa, että muutkin ovat terveitä? En oikein ymmärrä näin pessimististä ajatusta, että kun on useampi lapsi niin todennäköisesti tulee jotain pahaa tapahtumaan...? Itselläni on kolme lasta ja kaikki onneksi terveitä ja olen siitä kovin kiitollinen. Minusta on kuitenkin mukava ajatella, että lapsella on sisaruksia esim siinä tilanteessa, kun me vanhemmat joskus lähdemme tästä maailmasta. Sisarukset ovat luonnollinen tuki elämän myrskyissä ja tietysti myös iloja jakamassa. Minusta ei pitäisi niin kovasti miettiä kaikkia poikkeavuuksia, mitä syntyvällä lapsella voi olla tai sairauksia mitä joskus voi tulla. Terve lapsi on tietysti ihme, mutta jos suvussa ei ole tiedossa mitään periytyvää sairautta niin miksi maalailla mieleensä kaikenlaisia kauheuksia? Ja aina voi tapahtua onnettomuuksia, mutta turhaa niitä on etukäteen murehtia.

Meillä äiti ja lapsi melkein kuolivat, sairaalassa kun katsoin kaikkia laitteita, letkuja, johtoja ym. Mitkä pitivät lapsen elämää yllä pitkän sairaala jakson aikana en olisi ikinä uskonut että meillä voisi nyt olla 1.5v täysin terve, normaali, reipas lapsi mikä on kasvanut erittäin hyvin.

Toista lasta en halua, mitä jos käy taas samalla tavalla tai huonommin?

Vaikean alun jälkeen tuo lapsi tuntuu varmaan vieläkin tärkeämmältä kuin muuten?

Eräs tuttuni, jolta on kuollut lapsia, aina suree sitä, ettei aikoinaan "hankkiunut" enempää lapsia. Ei sen vuoksi, että ne muut lapset olisivat korvanneet kuolleet vaan siksi, että elämä tuntuu tyhjemmältä, kun on useampi lapsi lähtenyt yllättäen (onnettomuuksissa). Kokee varmaan isomman perheen paremmaksi turvaksi. Ja jos ainoa lapsi kuolee niin siinä menee samalla isovanhemmuuden haaveet, voi pelottaa vanhaksi eläminen jos ei ole omia lapsia, jotka ehkä hoitaisivat ja huolehtisivat (eihän se tietysti varmaa ole, että lapset huolehtisi vaikka olisi 10 lasta).

Kyllähän se perheen elämä muuttuu peruuttamattomasti jos lapsi kuolee, he joilla on muita lapsia, pääsevät siihen "normaaliin" elämään ehkä paremmin kiinni, on pakko yrittää jaksaa muiden lasten vuoksi.

En ole luonteeltani pessimisti enkä sitä niin tarkoittanut. Mutta jos minulla olisi vaikka kolme lasta, niin onhan se todennäköisempää että joku heistä saa korvatulehduksen kuin jos minulla olisi vain yksi. Jos tilastoja katsotaan, niin mitä enemmän lapsia sinulla on, sitä varmemmin jollekin jotain sattuu. Tämä ei minua mietitytä eikä vaikuta päätökseeni, mutta olen kyllä miettinyt asiaa esim. tuttaviemme kautta, joiden iltatähti on vakavasti sairas. Kolmen lapsen kanssahan on kolme kertaa suurempi todennäköisyys, että joku sairastuu johonkin tms. Mutta eihän niin yleensä käy. Ja tämä iltatähti sairastui siis 13-vuotiaana vakavaan sairauteen.

quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 21:38"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 20:06"]

Itseäni ainakin pelottaa enemmän toisen lapsen hankkiminen, sillä todennäköisyys että jollekin lapsista jotain kävisi/sairastuisi kasvaa, mitä enemmän lapsia on. Ja se suru murtaisi, vaikka olisi monta lasta. 

[/quote] Jos on terve lapsi, eikö voisi vain luottavaisena uskoa, että muutkin ovat terveitä? En oikein ymmärrä näin pessimististä ajatusta, että kun on useampi lapsi niin todennäköisesti tulee jotain pahaa tapahtumaan...? Itselläni on kolme lasta ja kaikki onneksi terveitä ja olen siitä kovin kiitollinen. Minusta on kuitenkin mukava ajatella, että lapsella on sisaruksia esim siinä tilanteessa, kun me vanhemmat joskus lähdemme tästä maailmasta. Sisarukset ovat luonnollinen tuki elämän myrskyissä ja tietysti myös iloja jakamassa. Minusta ei pitäisi niin kovasti miettiä kaikkia poikkeavuuksia, mitä syntyvällä lapsella voi olla tai sairauksia mitä joskus voi tulla. Terve lapsi on tietysti ihme, mutta jos suvussa ei ole tiedossa mitään periytyvää sairautta niin miksi maalailla mieleensä kaikenlaisia kauheuksia? Ja aina voi tapahtua onnettomuuksia, mutta turhaa niitä on etukäteen murehtia.

[/quote]

Ja eihän tuollaisia kannata ajatella eikä kukaan toivottavasti ajattelekaan. Kuitenkin, jos kysymyksenä on, että pelkäätkö että menetät lapsesi, niin viiden lapsen äidillähän on paljon suurempi todennäköisyys tilastojen valossa menettää yksi lapsista, kuin sillä jolla on yksi. Vaikka se voi tietenkin käydä kenelle vain. 

Mulle sattui jotain todella vakavaa, kun lapseni oli aika pieni. Olin todella tyytyväinen, ettei silloin ollut vauvaa ( jota olin harkinnut ja hiukan toivonutkin), koska he olisivat saattaneet jäädä ilman äitiä ja ainakin se vauva olisi jäänyt ilman äitiä liian pienenä liikaa.

Olen todella kiitollinen ainoasta lapsestani. Näin on hyvä. Jos hänelle sattuu jotakin, ei mikään sitä korvaa enkä kaipaisi mitään tai ketään korvaamaan häntä. 

Minulla oli aikaa ja voimia juuri tämän yhden lapsen hoitoon ja hän on juuri oikea ja paras lapsi minulle. Ei ole syytä miettiä muita vaihtoehtoja.

Todennäköisesti kuolen ennen lastani. Jo 4-vuotiaana lapseni on pyytänyt minua elämään ainakin 100-vuotiaaksi. Pyrin siihen, ainakin siihen suuntaan.

Minä koen asian niin, ettei toinen lapsi missään nimessä korvaisi toisen lapsen menetystä. Ei millään. 

On myös hyvä antaa lapsen itsenäistyä, eikä ns. jäädä itsekään lapseen jumiin niin ettei ilman lasta voi tehdä mitään. 

Ainahan lapsen menetys olisi isoin tragedia mitä kuvitella saattaa, mutta ei sitä ajatellen voi elää.

Mä taas olisin onnellinen että ei ole ketään muuta huollettavaa,jos ainokaiselleni tapahtuisi jotain. Voisin painella jonnekin tropiikkiin toipumaan. On hirveää lukea näitä lapsensa menettäneiden kertomuksia kuinka selvisivät lasten avulla. Ei lapsien rooli ole olla terapeuttinen murtuneelle äidille! Tämä on painavimpia syitä miksi en haluakaan lisää lapsia,haluan surra kaiken heti ilman vastuuta muiden hyvinvoinnista.

Luojan kiitos tilanteessa, jossa ainokaiselleni tapahtuisi jotain, ei olisi muita lapsia huollettavana. Tuskin olisin kaksinen äiti tuolloin. Hyvin, hyvin pitkään aikaan.

Miksi et ap hanki toista? Etkö pysty enää saamaan?

Enpä ole moisia miettinyt, enkä aiokaan, ihan typerää...

Kyllä sitä miettii. Toisaalta pelottaa tehdä toista, kun yhden kanssa on tähän saakka sujunut niin hyvin.

Ap:lla ensimmäinen on erityislapsi, sen takia ehkä mietin enemmän tuollaisia kuin jotkut muut...

Vaikka lapsia olisi miten monta, se olisi silti aivan hirveää jos yhdellekään heistä tapahtuisi jotain pahaa. Ei lapset ole korvattavissa.

Riski on enemmänkin se, että jos vanhemmille sattuu jotain

Miten joku toinen lapsi korvaisi menetetyn lapsen, oli niitä lapsia  kuinka monta tahansa?!? Käsittämätön ajatus! Vaikka minulla olisi paljon lapsia, niin ei varmasti yhtään ylimääräistä silloinkaan.

Itseäni ainakin pelottaa enemmän toisen lapsen hankkiminen, sillä todennäköisyys että jollekin lapsista jotain kävisi/sairastuisi kasvaa, mitä enemmän lapsia on. Ja se suru murtaisi, vaikka olisi monta lasta. 

Todennäköisesti selviäisit kuitenkin. Minulla oli kolme lasta, joista yksi kuoli. En olisi koskaan voinut kuvitella selviäväni hänen menetyksestään, mutta niin vain olen pystynyt elämään elämää eteenpäin, nykyään jopa kohtalaisen onnellisenakin, kun menetyksestä on nyt jo useita vuosia. Silti eloonjääneiden lasten kanssa on sama fiilis, etten voisi elää ilman heitä. Vaikka todennäköisesti selviäisin siitäkin. Ei se fiilis ole riippuvainen lasten lukumäärästä.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 18:55"]

Mä taas olisin onnellinen että ei ole ketään muuta huollettavaa,jos ainokaiselleni tapahtuisi jotain. Voisin painella jonnekin tropiikkiin toipumaan. On hirveää lukea näitä lapsensa menettäneiden kertomuksia kuinka selvisivät lasten avulla. Ei lapsien rooli ole olla terapeuttinen murtuneelle äidille! Tämä on painavimpia syitä miksi en haluakaan lisää lapsia,haluan surra kaiken heti ilman vastuuta muiden hyvinvoinnista.

[/quote]

Ja ei se ole vaan äidin tuska,vaan pahimmillaan muut lapset eivät ehdi käymään omaa suruaan läpi ja heidän tehtävänä on vain selvitä. Tai isän tuska on yhtä kova. Kummallisesti se menee aina niin että kun lapsi kuolee ensin paapotaan äitiä,vaikka tuskaa käyvät läpi kaikki.:( Tuttuni mies teki itsemurhan kun poikansa kuoli,ei osannut pyytää apua ja yritti olla vahva vaimon tukena. Vaimo sai osanottoja ja terapia-apua,mies jäi hyvin yksin.