Keskustan uusi pj Saarikko taipui heti: turvevero kaksinkertaistetaan
Kommentit (39)
Saarikko vaikuttaa kovalta neuvottelijalta LOL
Keskusta nousuun, eikun loputkin lähtee :)
Saarikko lahjottiin kuulemma kahdella slicellä pitsaa?
Onko asiaa, mitä vihreät eivät ole saaneet periksi?
Näköjään uhkailu on tämän päivän politiikkaa, sillä saa läpi vaikka mitä.
Ei se Saarikko sitten sen kovempi muija ollutkaan. Millähän ne sen lahjoi?
Kiitos Saarikko!
T. Kokoomus ja Persut
Tosi siistiä. Nyt saamme heikennettyä Suomen kauppatasetta. Samalla lisäämme työttömyyttä erityisesti maaseudulla. Putin saa kaasun lisämyynnistä rahaa jolla sotia naapurimaissa.
Hieno homma.
Tuo on ihan oikein että turpeen verot nousee, ei liity kepuun mitenkään.
Nonni. Kirkuvanpunainen paise pääsi tihkumaan vihreää mätää.
Juu, mikähän mahtaa olla keskustan kannatus ensi vaaleissa? 5%-10% mahtaa olla realistinen kannatus heille.
Keskustan kannatusta syö Sipilän kikyt yms ja se että keskusta on mukana nykyisessa hallituksessa mikä ei aja yhtään maalaisten tai duunarien asiaa.
Suurin kysymys ja mysteeri on se että miksi keskusta on nykyisessä hallituksessa?
Itselläni on sellainen kutina että keskusta tulee jäämään alle 10% puolueeksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan oikein että turpeen verot nousee, ei liity kepuun mitenkään.
Eipä tietenkään, turpeen käyttö ei mitenkään hyödytä maaseutua LOL
Vierailija kirjoitti:
Saarikko vaikuttaa kovalta neuvottelijalta LOL
Ja mietipä sitä, kun toiselle puolelle tulee Marinin lisäksi vielä Mestari. Aivan. Helppo ymmärtää miksi kokoomuksen 'tulevat puheenjohtajat' katosivat kuin maan nieleminä alkuvuodesta ja Orpo kukitettiin edelleen jatkoon...
Se on hyvä että Vapomafia laitetaan kuriin.
Itsekin olen maajussi enkä ymmärrä tätä soiden tuhoamisvimmaa.
Jopa minun turvepitoisille peltomaille ilmestyi röyhkeästi vapon tyypit mittailemaan turvekerrosta rahan kiilto silmissä.
Keskustan kannattajistakin 60-70% kannattaa turpeen alasajoa. Se on todella pienen piirin juttu, eikä mitenkään kannattavaa. Niiltä soilta voidaan kerätä hillaa sen verran että se tuottaa saman.
Vierailija kirjoitti:
Juu, mikähän mahtaa olla keskustan kannatus ensi vaaleissa? 5%-10% mahtaa olla realistinen kannatus heille.
Keskustan kannatusta syö Sipilän kikyt yms ja se että keskusta on mukana nykyisessa hallituksessa mikä ei aja yhtään maalaisten tai duunarien asiaa.
Suurin kysymys ja mysteeri on se että miksi keskusta on nykyisessä hallituksessa?
Itselläni on sellainen kutina että keskusta tulee jäämään alle 10% puolueeksi.
Siksi kun onnistui saamaan, todennäköisesti viimeisen kerran, tämmöiset salkut (ja vielä maakunnatkin). Eihän se siellä olisi ellei kokoomuksen kyvyillä olisi alkanut keulia hallitusneuvotteluissa kun hallituspaikka näytti satavarmalta, ja onnistuivatkin mokaamaan ennennäkemättömällä tavalla.
Nyt alan ymmärtämään, miksi Kulmuni piti heittää susille.
Keskusta tarpoo syvällä suossa, oikein kunnon lettosuossa eikä turvesuossa. Kulmuni heitettiin luiskaan alle vuodessa ja nyt uusi pj Saarikko tekee kaupunkilaisliberaaliapolitiikkaa vasemmistohallituksessa, mikä on myrkkyä keskustan ydinkannattajien keskuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Keskustan kannattajistakin 60-70% kannattaa turpeen alasajoa. Se on todella pienen piirin juttu, eikä mitenkään kannattavaa. Niiltä soilta voidaan kerätä hillaa sen verran että se tuottaa saman.
Vai että hillaa turpeen arvon verran - huumormiehiä näemmä. No, et ainakaan anna faktojen sotkea hyvää agendaasi.
Suo siellä, vetelä täällä. kirjoitti:
Keskusta tarpoo syvällä suossa, oikein kunnon lettosuossa eikä turvesuossa. Kulmuni heitettiin luiskaan alle vuodessa ja nyt uusi pj Saarikko tekee kaupunkilaisliberaaliapolitiikkaa vasemmistohallituksessa, mikä on myrkkyä keskustan ydinkannattajien keskuudessa.
Letot on tuhottu lähes viimeisintä länttiä myöten, hauska vertaus.
Niin? Eihän minkään pitänytkään muuttua pj-vaalin myötä, paitsi henkilön. Kymmenellä prosentilla ja alaspäin on paha vaatia mitään.