Ero pitkästä parisuhteesta, miten tästä ikinä selviää?

Älä usko mitään höpinöitä, että silloin ja silloin pitäisi olla ohi, kun aikoinani tulin erotetuksi 20v avioliittosta ja 25v yhdessä olosta luin lähinnä surusta kertovia kirjoja, kaikkien muiden kamalien tunteiden lisäksi tunsin vielä häpeää, en kehdannut lainata tai edes etsiä erosta kertovia kirjoja.

Kaikki tunteet on sallittuja, ne laimenee ja vähenee, itkeä, raivota, surra, vihata, olla pettynyt itseen ja toiseen jne saa olla. Kannattaa puhua jollekin, itse suosin pieniä annoksia ystäville ja myös heidän elämästään kyselyä, säilyivät ystävinä eikä karanneet vain vihan ja surun kaatopaikkoina.

Välillä oli aikoja, jolloin kaikki oli hyvin, sitten taas tuli joku takapakki ja tuska hetkeksi takaisin, näin oli varmaan 3-4vuotta, mutta sitä kauheinta aikaa ehkä se vuosi.

Nyt 15v myöhemmin syntyi ensimmäinen lapsenlapsi ja jotain haikeutta erosta iski, olisi ollut ihana ihastella yhdessä uutta elämää.

Tuntuu, kuin elämä olisi nyt tässä. Ei löydy iloa oikein mistään.

Ero nyt 33 vuotiaana ja lapsettomana. Jos lapsia haluaa, niin mahtaakohan tulla kiire. Tällä hetkellä en todellakaan halua tavata ketään uusia, mutta tämä jatkuva yksinolokin on erittäin ahdistavaa.

Ollaan eroamassa liki 20 vuoden suhteen jälkeen ja ihana koti menossa myyntiin. Viimeiset pari kolme vuotta mennyt todella huonosti, kaikinpuolin. Ehkä liian kauan vetkutettu. Olo seilaa tällä hetkellä innostuksesta epätoivoon ja kaikkea sillä välillä. Itkettää yhtäkkiä ja hetken päästä suunnittelen innoissaan uutta kotia itselleni. Ahdistaa kyllä näin keski-iän kynnyksella sinkkuutua. Tällä hetkellä sellainen olo että miehiin en katso enää, sen verran huonoa kohtelua sain viime vuodet.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan eroamassa liki 20 vuoden suhteen jälkeen ja ihana koti menossa myyntiin. Viimeiset pari kolme vuotta mennyt todella huonosti, kaikinpuolin. Ehkä liian kauan vetkutettu. Olo seilaa tällä hetkellä innostuksesta epätoivoon ja kaikkea sillä välillä. Itkettää yhtäkkiä ja hetken päästä suunnittelen innoissaan uutta kotia itselleni. Ahdistaa kyllä näin keski-iän kynnyksella sinkkuutua. Tällä hetkellä sellainen olo että miehiin en katso enää, sen verran huonoa kohtelua sain viime vuodet.

Noin se menee, tunteet seilaa laidasta laitaan. Vähitellen kuitenkin se tulevaisuus alkaa näyttää houkuttelevalta, ja tulee ehkä uusi rakkaus.

Sinun pitäisi vaan löytää se oikea, sellainen mies, joka on ehkä kokenut saman, ja osaa arvostaa hyvää parisuhdetta.

Onnea etsintään, kyllä meitä on!

Kyllä se helpottaa ja sitten on vain tyytyväinen, kun pääsi huonosta suhteesta pois. 

Käyttäjä38526 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan eroamassa liki 20 vuoden suhteen jälkeen ja ihana koti menossa myyntiin. Viimeiset pari kolme vuotta mennyt todella huonosti, kaikinpuolin. Ehkä liian kauan vetkutettu. Olo seilaa tällä hetkellä innostuksesta epätoivoon ja kaikkea sillä välillä. Itkettää yhtäkkiä ja hetken päästä suunnittelen innoissaan uutta kotia itselleni. Ahdistaa kyllä näin keski-iän kynnyksella sinkkuutua. Tällä hetkellä sellainen olo että miehiin en katso enää, sen verran huonoa kohtelua sain viime vuodet.

Noin se menee, tunteet seilaa laidasta laitaan. Vähitellen kuitenkin se tulevaisuus alkaa näyttää houkuttelevalta, ja tulee ehkä uusi rakkaus.

Sinun pitäisi vaan löytää se oikea, sellainen mies, joka on ehkä kokenut saman, ja osaa arvostaa hyvää parisuhdetta.

Onnea etsintään, kyllä meitä on!

Sielu on niin vereslihalla tällä hetkellä että vaikea edes kuvitella uutta suhdetta. Itsetunto on lyöty aika matalaksi, kun ei enää kelvannut omana itsenä ja suurinpiirtein kaikki mitä teki oli jollain tapaa väärin toisen mielestä.

Lannistaa ajatus että pitää opetalla tuntemaan joku taas ihan alusta, kaikki tavat, sukulaiset, tutut, elämä.. ja ei voi olettaa että heti natsais edes, ahdistaa ajatus että tarvii deittailla jne. Parempi ehkä elellä hissukseen yksin, ehkäpä jossain vaiheessa aika on kypsä..

Aika auttaa. Uutta puolisoa ei kannata ottaa heti, jos koskaan. Usko minua.

Käyttäjä38526 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan eroamassa liki 20 vuoden suhteen jälkeen ja ihana koti menossa myyntiin. Viimeiset pari kolme vuotta mennyt todella huonosti, kaikinpuolin. Ehkä liian kauan vetkutettu. Olo seilaa tällä hetkellä innostuksesta epätoivoon ja kaikkea sillä välillä. Itkettää yhtäkkiä ja hetken päästä suunnittelen innoissaan uutta kotia itselleni. Ahdistaa kyllä näin keski-iän kynnyksella sinkkuutua. Tällä hetkellä sellainen olo että miehiin en katso enää, sen verran huonoa kohtelua sain viime vuodet.

Noin se menee, tunteet seilaa laidasta laitaan. Vähitellen kuitenkin se tulevaisuus alkaa näyttää houkuttelevalta, ja tulee ehkä uusi rakkaus.

Sinun pitäisi vaan löytää se oikea, sellainen mies, joka on ehkä kokenut saman, ja osaa arvostaa hyvää parisuhdetta.

Onnea etsintään, kyllä meitä on!

Erosin avopuolisosta 6v sitten. Onneksi ei ehditty naimisiin. Menetin tässä lopullisesti uskoni miehiin. Olen nuorena tullut rankasti hyväksikäytetyksi ja muuta. En olisi uskonut että kohdalleni tulee vielä näin onneton tapaus, ero oli todella ruma. En ole koskenut sen jälkeen miehiin. Yksi ihastus ollut pitempään, jonka kanssa viestitellyt, mutta osoittautui lopulta myös epäluotettaviksi. Harmi, olisin ollut jollekin miehelle erittäin uskollinen ja rakastava puoliso vaikka h**raksi haukuttiinkin eksän taholta.