"Äiti, miksi kukaan ei tykkää musta koulussa?" :(

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:04"]

Mä en todellakaan kirjottaisi mitään kirjettä kiusaajille, siitä saavat vain vettä myllyyn ja kirjeestä voi tulla pitkäaikainenkin riesa.

Mä itse hankin yhdelle lapselleni kavereita viettämällä upeita synttäreitä ja juhlia ja kutsumalla koko luokan paikalle. Rahaa paloi, mutta se kannatti. Lapset huomasivat hauskojen kutsujen kautta, että lapseni onkin ihan kiva kaveri.

Ne kenen lapsia ei oikeasti kiusata, eivät oikeastaan ymmärrä kuinka vaikeaa sille lapselle on saada kavereita. Meidänkin asuinpaikkakunta on pieni. Samat lapset ovat harrastuksissa kuin koulussakin. Ei uusia kavereita voi saada, jos samat lapset pyörivät joka paikassa.

[/quote]

 Toi kivojen juhlien ja synttärien viettäminen voisi olla myös yksi hyvä idea. Vaikka esim. kesällä yhteinen telttäyö/retki ym.

Kannattaisi ainakin kokeilla.

Siis skidikantti!

meillä oli esikoisen kanssa hieman sama tilanne, kun muutimme uudelle paikkakunnalle tytön ollessa 8-vuotias. paikkakunta oli pieni ja joka paikassa pyörivät samat nuoret. meillä onnena onnettomuudessa oli se, että entisiin kavereihin oli mahdollista pitää yhteyttä muutonkin jälkeen. asuimme vain noin tunnin matkan päässä tytön parhaan ystävän perheestä ja kuljetimme alkuun pari kertaa viikossa kyläilemässä toistensa luona. myöhemmin matkat hoituivat bussilla. 

harrastuksia hankimme tytölle useita. hän kävi kolmena iltana viikossa eri harrastuksissa, joista yksi oli asuinpaikkakunnallamme. ei hän sen kummemmin siellä ystävystynyt kenenkään kanssa, mutta koska harrastus oli ohjattu ja vuorovaikutteinen, tytöt tulivat noissa tilanteissa keskenään toimeen. lisäksi hän sai kuitenkin seuraa niin, ettei kokenut olevansa täysin yksinäinen. 

netti, tietokonepelit ja kännykkä tulivat kyllä aikaisin tutuiksi. perustin keskustelufoorumin, jossa tyttö ja entisen paikkakunnan kaverit saivat "tavata" toisiaan silloin, kun muuten eivät olleet yhdessä. lisäksi pääsin vähän itse tarkkailemaan tytön tilannetta taustalta, vaikken siihen näkyvästi näiden lasten kanssa puuttunutkaan. 

en oikein edes tiedä mitä näillä kaikilla teoilla hain. jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä kyse osittain oli oman mielenrauhan parantamisesta siinä missä seuran etsimisessä tytölle. pikkuhiljaa tytön itsetunto parani niin, että se alkoi näkyä jonkinlaisena rauhana luonteessa. seuraa ei aina ollut, mutta tyttö ei enää näyttänyt siitä niin kärsivän. yläasteelle mennessä tilanne oli muuttunut kokonaan ja nyt - tytön ollessa jo aikuinen - hän on seurallisempi ja rohkeampi kuin minä koskaan. 

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:10"]

 Toi kivojen juhlien ja synttärien viettäminen voisi olla myös yksi hyvä idea. Vaikka esim. kesällä yhteinen telttäyö/retki ym.

Kannattaisi ainakin kokeilla.

[/quote]

Telttayön ja retken kanssa kannattaa olla ERITTÄIN varovainen. Siitä voi pahimmillaan tulla kiusatulle pahempi painajainen kuin mitä hän on ikinä ennen kokenut. Itselläni suoranainen fyysinen väkivalta kiusaamisessa tuli mukaan eräällä kesäleirillä, jonne vanhemmat minut laittoi että saisin kavereita... Siellä tuli mukaan naurun, pilkkaamisen ja matkimisen ja hyljinnän lisäksi pään työntäminen vessanpönttöön, potkiminen, tavaroiden varastaminen ja piilottaminen (esim. avaimet)...

Nuo kutsut ehkä voi toimia ainakin suht nuorten lasten ollessa kyseessä. Vähän vanhemmille ei välttämättä auta, koska kiusaaminen on jo niin piintynyttä että ihan kaikki tässä kiusatussa väännetään kiusaamisen aiheeksi. Esim. meillä kun kävi näitä tuttuja, kiusaajista yksi ja kiusaajien hiljaisia tsemppaajia, niin sen jälkeen minun lisäksi nälvittiin myös  kaikkea kodissani ja perheessäni. Meillä oli mm. yhtä vammaisen näköinen kissa kuin minä, äitini oli myös yhtä vammaisen näköinen ja sillä oli yhtä tyhmä ääni kuin minulla, kotimme näytti typerältä museolta, isäni sentään oli komea mutta harmi kun on mennyt lisääntymään semmoisen cp:n kanssa ja on sitten tullut tuommoinen lapsi...

t. entinen rankasti kiusattu

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:56"]

Jaa-a. Valitettavasti osa meistä vaan on lapsesta asti persoonaltaan jotenkin erilaisia kuin muut, usein niin hienovaraisesti, ettei sitä oikein osaa sanoa miten (ei esim. ole selvästi vaikka päällepäsmäri tai liian ujo tms), mutta kuitenkin jonka varsinkin toiset lapset vaistoaa ja iskevät kiinni kiusaamaan. 

Olin itsekin tuollainen. Olin myös reipas, rohkea, suorapuheinen, hyvin älykäs, mutta vakavamielinen - esim. pohdin mieluummin syntyjä syviä kuin osallistuin leikkeihin tai peleihin. Olin jo päiväkodista asti kiusattu ja sitä jatkui lukioon asti. Kyllä siihen monella tapaa puuttua yritettiin mutta ei mikään auttanut. Kiusamista tapahtui aina silloin kun ei ollut aikuisia valvomassa, esim. koulumatkoilla. Ja lievempää kiusaamista myös opettajan silmän välttäessä esim. matkimista, supattelua ja tirskumista jne. 

Mutta minä selvisiin siitä ja oikeastaan kiusaamisen takia minusta tuli hyvin vahva. Minä opin seisomaan omilla jaloillani henkisesti, ilman ryhmän tukea. Aikuisena tästä taidosta on minulle ollut valtavasti hyötyä. Nyt kun olen esimiesasemassa, kyky selvitä siitä että muut eivät aina pidä minusta, on erittäin oleellista. Minä tunnen olevani kotonani ryhmien ulkopuolella, kun taas monelle sellainen asema olisi surullinen ja yksinäinen.

[/quote]

Samat kokemukset täällä!

Minua ei kiusattu ihan niin rankasti, kuin tässä ketjussa kuvattua tyttöä. Mutta kiusattiin kuitenkin ja pidettiin vähän outona. Erityisesti yläasteella, kun en ollut kiinnostunut ryyppäämisestä, sekoilusta, meikkaamisesta ja vaatteista vaan esim. luonnontieteistä. Olin myös tunneilla aktiivinen ja koulumenestyksen saavuttaminen oli minulle helppoa, mikä tuntui ärsyttävän minua.

Vapaa-ajat olin pitkälti yksin. Mutta jotenkin se ei vaan haitannut niin kamalasti, kumma kyllä. Minulla on nuorempi sisko, hänen kanssaan vietin sitten paljon aikaa.

Kierre katkesi lukiossa. Minulla oli lähes kympin keskiarvo ja niillä papereilla pääsi naapurikaupungin parhaaseen lukioon. Siellä oli ihan eri fiilis: luokallani kaikki tukivat toisiaan, koulumenestyksen tavoittelu oli itsestään selvää ja hyviä arvosanoja saanutta tultiin taputtamaan selkään.

Lukion silloinen rehtori tuki kaikkea akateemista ja taiteita kohtaan suunnattua kiinnostusta ja teki kaikkensa, jotta lukiolaiset pystyivät näyttämään kyntensä. toteuttamaan itseään. Kehui ja kannusti vähänkin poikkeavia ideoita, jne.

Kiusaamiskokemukset tekivät minusta itsenäisen ja muiden mielipiteistä piittaamattoman oman tien kulkijan. Lukion kokemukset tekivtä minusta itsevarman - oikeassa porukassa olen muidenkin mielestä hyvä tyyppi.

Harmittaa, ettei minua laitettu tuohon naapurikaupungin kouluun jo yläasteella!

Sinuna kuulostelisin, missä lähistön koulussa on hyvä ilmapiiri ja missä ei ole kaikenmaailman rupusakkia. Meillä yläasteella ainakin ne kiusaajat oli pääsääntöisesti vähän huonommin toimeentulevista perheistä. Sellaisia, joille oli ihan kamalan tärkeää, että jalassa on merkkifarkut ja päässä kalliit tupeerausaineet ja niistä hakivat sitä itseluottamusta.

Oikeasti, tee tytölle palvelus. Vaihtakaa koulua.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:10"]

 Toi kivojen juhlien ja synttärien viettäminen voisi olla myös yksi hyvä idea. Vaikka esim. kesällä yhteinen telttäyö/retki ym.

Kannattaisi ainakin kokeilla.

[/quote]

Telttayön ja retken kanssa kannattaa olla ERITTÄIN varovainen. Siitä voi pahimmillaan tulla kiusatulle pahempi painajainen kuin mitä hän on ikinä ennen kokenut. Itselläni suoranainen fyysinen väkivalta kiusaamisessa tuli mukaan eräällä kesäleirillä, jonne vanhemmat minut laittoi että saisin kavereita... Siellä tuli mukaan naurun, pilkkaamisen ja matkimisen ja hyljinnän lisäksi pään työntäminen vessanpönttöön, potkiminen, tavaroiden varastaminen ja piilottaminen (esim. avaimet)...

Nuo kutsut ehkä voi toimia ainakin suht nuorten lasten ollessa kyseessä. Vähän vanhemmille ei välttämättä auta, koska kiusaaminen on jo niin piintynyttä että ihan kaikki tässä kiusatussa väännetään kiusaamisen aiheeksi. Esim. meillä kun kävi näitä tuttuja, kiusaajista yksi ja kiusaajien hiljaisia tsemppaajia, niin sen jälkeen minun lisäksi nälvittiin myös  kaikkea kodissani ja perheessäni. Meillä oli mm. yhtä vammaisen näköinen kissa kuin minä, äitini oli myös yhtä vammaisen näköinen ja sillä oli yhtä tyhmä ääni kuin minulla, kotimme näytti typerältä museolta, isäni sentään oli komea mutta harmi kun on mennyt lisääntymään semmoisen cp:n kanssa ja on sitten tullut tuommoinen lapsi...

t. entinen rankasti kiusattu

[/quote]

Olet oikeassa, mutta ei niillä väleillä ole ainakaan mahdollista parantua ilman yhteisiä aktiviteetteja.

Pyydä, että opettaja kerää kaikkien luokan oppilaiden vanhemmat yhteen ja sitten keskustelette tästä asiasta. Ei se opettaja pysty paljon mihinkään noiden kiusaajien suhteen, jos ei saa oppilaiden kotoa tukea.

Tanskassa on kokeiltu mallia, joka tehokkaasti poistaa kiusaamista. Siinä vanhemmat järjestestää vapaa-ajalla oppilaille pienissä ryhmissä jotain kivaa - kokkailu/peli/leffaillan. Mukana 4-5 oppilasta ja vanhemmat jonkun oppilaan kotona. Ryhmien kokoonpanoa muutetaan, kunnes kaikki oppilaat on käyneet muiden luokan oppilaiden kotona. Tällä tavalla, kun vanhemmatkin tutustuu toisiinsa, kynnys kiusaamiseen nousee.

Välillä vanhemmat järjestää esim. piknikkejä tai leijanlennätystä koko luokalle.

Voi tyttöä!! Olen pahoillani. Minua on myös joskus kiusattu ja syrjittykin, mutta onneksi en täysin kaveriton ollut.

Tämä kuulostaa epäreilulta vaihtoehdolta, mutta helpoiten ratkaisu löytyisi vaihtamalla koulua. Uusi ympäristö voisi auttaa kavereiden löytymiseen.

Tytön itsetunto kaipaa myös pientä piristystä. Kenties joku uusi kiva harrastus, ehkä uusi tukka tai jotain.

Lisäksi on yksi keino yrittää pyydystää kavereita. Järjestäkää kivoja kutsuja. Jos tyttö vaikka vaihtaisi koulua, hän voisi järkätä yökyläillan tai jos ei mahdollista, niin vaikka leffailta. Kutsuisi vaikka vähän reilummin vieraita katsomaan leffaa ja syömään popcornia. Jos joku peruisi, niin silti toiset pääsisivät.

Lisäksi kun tytöllä on nimpparit tai synttärit, niin aina veisi kouluun tarjottavaksi karkkia.

Toinen mistä on yllättävästi apua, ala itse kaveeraamaa luokkatoverien vanhempien kanssa. Sitten kutsutte kaveriperhettä kylään ja pikkuhiljaa tyttösi pääsee takaisin piireihin.

Liity vaikka vanhempainyhdistykseen ja ala sitä kautta aktiivisesti hankkia teidän perheelle kontakteja muihin perheisiin.

Ehdotan myös koulun vaihtoa. Itse asun 7000 asukkaan pitäjässä ja täällä on ainakin useampi alakoulu......ja jos teidän kylässänne ei ole niin varmasti lähipitäjässä on...vaikka matka pitenisikin niin koulunvaihto voi olla ainut mikä saa tähän tilanteeseen muutosta..oletteko harkinneet sitä?.. mitä noihin harrastuksiin tulee, niin meidänkin pikkupitäjässä on harrastusta joka lähtöön...kannattaa tarkistaa myös pienten paikkojen harrastukset siitä teidän läheltä, ettei tarvitsisi lähteä tunnin päähän ajelemaan. Kannattaa toimia pian.......tätä menoa tyttösi masentuu pahoin ja mielenterveysongelmia tuleee..sitten se on jo isompi prosessi :(  Jos kuulisin oman lapseni kiusaavan näin niin olisin erittäin vihainen...välillä ihmettelen millaisia vanhempia näillä kiusaajilla oikein on??

[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 19:17"]

En nyt sano että näin olisi ja älä pahastu, mutta puhelias ja vilkas saattaa myös olla sellainen päällepäsmäri, haluaa päättää mitä leikitään, puhuu toisten päälle jne.

Mutta todella surullista:(

[/quote]

Ja sekö oikeuttaa sitten kiusaamaan?

No aikuisten maailmassa näkyy sama. Jos et ole sitä harmaata massaa (eli olet iloinen ja positiivinrn), ämmät syö suihinsa

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 12:24"]

Voi tyttöä!! Olen pahoillani. Minua on myös joskus kiusattu ja syrjittykin, mutta onneksi en täysin kaveriton ollut.

Tämä kuulostaa epäreilulta vaihtoehdolta, mutta helpoiten ratkaisu löytyisi vaihtamalla koulua. Uusi ympäristö voisi auttaa kavereiden löytymiseen.

Tytön itsetunto kaipaa myös pientä piristystä. Kenties joku uusi kiva harrastus, ehkä uusi tukka tai jotain.

Lisäksi on yksi keino yrittää pyydystää kavereita. Järjestäkää kivoja kutsuja. Jos tyttö vaikka vaihtaisi koulua, hän voisi järkätä yökyläillan tai jos ei mahdollista, niin vaikka leffailta. Kutsuisi vaikka vähän reilummin vieraita katsomaan leffaa ja syömään popcornia. Jos joku peruisi, niin silti toiset pääsisivät.

Lisäksi kun tytöllä on nimpparit tai synttärit, niin aina veisi kouluun tarjottavaksi karkkia.

Toinen mistä on yllättävästi apua, ala itse kaveeraamaa luokkatoverien vanhempien kanssa. Sitten kutsutte kaveriperhettä kylään ja pikkuhiljaa tyttösi pääsee takaisin piireihin.

Liity vaikka vanhempainyhdistykseen ja ala sitä kautta aktiivisesti hankkia teidän perheelle kontakteja muihin perheisiin.

[/quote]

Tässä oli monta hyvää ideaa, näillä pääsee ap helpottamaan tytön tilannetta!

Mä olin ihan samanlainen. Ikinä ei kutsuttu mukaan leikkimään, kiusattiin pahasti ala-asteella, yläasteella jätettiin porukasta pois. Lukiossa olikin eri sävelet jo kun kasvoin kovemmaksi vaikka sielläkin olin vähän ulkopuolinen.

Sen halusin vain sanoa etä ei se välttämättä koko loppuelämää tee huonoksi niinkuin joku täällä kommentoi. Itse pääsin asiasta hyvin yli. Tunnen edelleen itseni ulkopuoliseksi ja vähän erilaiseksi (luonneenpiirre varmaankin eikä kiusauksesta johtuvaa), mutta nykyään on paljon kavereita, ja olen hyvinkin itsenäinen.

Ap täällä

Tyttö on alkanut oireilla sellaisella tavalla koulussa, joka ei ole hänelle luonteenomaista, esimerkiksi purkaa raivoaan tavaroihin ja kaikkea muuta, mitä en viitsi kuvailla tässä.

Nyt on otettu vielä järeämmät aseet käyttöön, kun koulun iltapäiväkerhossa työskentelevät aikuiset ottivat viimein asian tarpeeksi vakavasti. Tilanteita vahditaan nyt silmä kovana ja pistetään supattelijat & kiusaajat itsekseen miettimään. Iltapäivätoiminnasta luvattiin myös ottaa kouluun yhteyttä vielä kerran ja yrittää löytää ratkaisu asioihin.

Tämä prosessiin viemme vielä läpi ja jos sekään ei tuo muutosta, niin ensi syksynä tyttö aloittaa toisessa koulussa. Kyyditysjärjestelyt hankaloituvat huomattavasti, mutta ei tätä enää, kiitos! 

Ap vielä

Kiitos vielä ideoistanne, olemme paljon kokeilleetkin noita yhteisiä juhlia, kyläilyjä ym., mutta koulussa sama tilanne vain jatkuu vaikka kotona menisikin hyvin. Tiettyjen tyttöjen kanssa eivät onnistu nämä kyläilytkään, vaan kehittävät vaikka mistä aiheen "suuttua" lapsellemme kyläilyn aikana ja siitä sitten kiusataan taas koulussa.

Toivon niin hartaasti, että puolueettomien aikuisten tiukka puuttuminen asioihin auttaisi!

Jaksamista teille molemmille! Kyllähän kiusaamiseen aina löytyy joku tekaistu syy ja tosi monenlaiset ihmiset joutuvat kiusatuksi että ei se kiusatussa ole se vika. Näkyvään kiusaamiseen pystyy puuttumaan, mutta tosiaan ketään ei voi oikein pakottaa olemaan oikeasti kenenkään kaveri. 

Sosiaalisista taidoista oli aiemmin tässä ketjussa puhe, ja porukasta poissulkeminenhan voi myös aiheuttaa sitä että joitain sosiaalisia taitoja jää oppimatta. Joku sanoi että tuollaisella on kauaskantoisia seurauksia ja vaikuttaa koko elämään, mutta toivoa on aina! Myöhemmin elämässä pystyy vielä kompensoimaan aiempia kokemuksia, vaikkei tietenkään poispyyhkimään.

Se että on muille näkymätön tuntuu ihan yhtä pahalta kuin se että kiusataan suoraan, tiedän. Ihan koko yhteiskunta ei ole samanlaista mitä koulussa on ja koulu loppuu kyllä aikanaan. 

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 20:11"]

Surettaa tuollaisten lasten puolesta :( Lapset osaavat kyllä pienestä pitäen olla tosi julmia toisiaan kohtaan. 

[/quote]

Ja hyvin yleisesti Suomessa. Ulkomailla asuessamme en kuullut koskaan, että meidän lähikoulussa olisi kiusattu jotain.

[/quote] 

No ei kiusaaminen kyllä mikään pelkästään Suomen ongelma ole valitettavasti. Muistan lukeneeni että Japanissa prinsessakin oli kiusaamisen vuoksi jouduttu ottamaan kotiopetukseen.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 08:33"]Ap täällä jälleen

Paljon olette asiaa pohtineet, kiitos siitä. 

Tässä meidän tapauksessamme asioita hankaloittaa se, että tytön luokka on todella levoton ja vaatii erityishuomiota, joten opettaja ei mitenkään pysty keskittymään tuohon näkymättömään kiusaamiseen. Avustajiakin on, mutta heidänkin huomionsa menee adhd- tapausten ( yhtään näitä lapsia arvostelematta) kaitsemiseen. 

Tyttömme pääsee kyllä välituntisin toisten mukaan, jos aikuinen on valvomassa, mutta toiset lapset tekevät kyllä hänelle selväksi ( mainitsemani supattelu sekä " huonoimman roolin" antaminen leikeissä), että hän ei porukkaan oikeasti kuulu.

 Valitettavasti muutto ei ole meille realistinen asia ( omakotitalo, vakituiset työpaikat) eikä lähimmän kaupungin harrastuksiin viitsi iltaisin enää lähteä, kun matkaa tulee kuitenkin tunnin verran suuntaansa. 

Monenlaista ratkaisua on tässä vuosien varrella mietitty ja kokeiltu, mutta joskus on kai pakko nostaa kädet pystyyn.. 

[/quote]

Ei ole pakko nostaa käsiä pystyyn. Tunnin matka naapurikaupunkiin.

Muistan kun täällä yks äiti itki kun pojalla ei ole kavereita, asuvat Helsingissä. Yks tarjos apua Vantaalta mutta eipä apu kelvannut. Naapurikaupunki !

Mun kummityttö koki lähes helvetin, oli jumissa pienessä kyläpahasessa. Silmät aukes kun n 10 v pääsi naapurikaupunkiin kuoroon ja sai sieltä paljon ystäviä ja sitten meni siihen kylään myös lukioon.

1 h per suunta on pieni juttu kerran viikossa. Hatkitse edes !

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 08:33"]Ap täällä jälleen

Paljon olette asiaa pohtineet, kiitos siitä. 

Tässä meidän tapauksessamme asioita hankaloittaa se, että tytön luokka on todella levoton ja vaatii erityishuomiota, joten opettaja ei mitenkään pysty keskittymään tuohon näkymättömään kiusaamiseen. Avustajiakin on, mutta heidänkin huomionsa menee adhd- tapausten ( yhtään näitä lapsia arvostelematta) kaitsemiseen. 

Tyttömme pääsee kyllä välituntisin toisten mukaan, jos aikuinen on valvomassa, mutta toiset lapset tekevät kyllä hänelle selväksi ( mainitsemani supattelu sekä " huonoimman roolin" antaminen leikeissä), että hän ei porukkaan oikeasti kuulu.

 Valitettavasti muutto ei ole meille realistinen asia ( omakotitalo, vakituiset työpaikat) eikä lähimmän kaupungin harrastuksiin viitsi iltaisin enää lähteä, kun matkaa tulee kuitenkin tunnin verran suuntaansa. 

Monenlaista ratkaisua on tässä vuosien varrella mietitty ja kokeiltu, mutta joskus on kai pakko nostaa kädet pystyyn.. 

[/quote]

Ei ole pakko nostaa käsiä pystyyn. Tunnin matka naapurikaupunkiin.

Muistan kun täällä yks äiti itki kun pojalla ei ole kavereita, asuvat Helsingissä. Yks tarjos apua Vantaalta mutta eipä apu kelvannut. Naapurikaupunki !

Mun kummityttö koki lähes helvetin, oli jumissa pienessä kyläpahasessa. Silmät aukes kun n 10 v pääsi naapurikaupunkiin kuoroon ja sai sieltä paljon ystäviä ja sitten meni siihen kylään myös lukioon.

1 h per suunta on pieni juttu kerran viikossa. Hatkitse edes !

[/quote]

Jos luit viimeiset viestini, niin koulua saatamme kuitenkin vaihtaa. Tyttömme aloitti juuri myös uuden harrastuksen, siellä on vähän nuorempia lapsia, joista toivottavasti saisi kavereita. Ei ole kaikkea toivoa heitetty!

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 11:53"]

Ap täällä

Tyttö on alkanut oireilla sellaisella tavalla koulussa, joka ei ole hänelle luonteenomaista, esimerkiksi purkaa raivoaan tavaroihin ja kaikkea muuta, mitä en viitsi kuvailla tässä.

Nyt on otettu vielä järeämmät aseet käyttöön, kun koulun iltapäiväkerhossa työskentelevät aikuiset ottivat viimein asian tarpeeksi vakavasti. Tilanteita vahditaan nyt silmä kovana ja pistetään supattelijat & kiusaajat itsekseen miettimään. Iltapäivätoiminnasta luvattiin myös ottaa kouluun yhteyttä vielä kerran ja yrittää löytää ratkaisu asioihin.

Tämä prosessiin viemme vielä läpi ja jos sekään ei tuo muutosta, niin ensi syksynä tyttö aloittaa toisessa koulussa. Kyyditysjärjestelyt hankaloituvat huomattavasti, mutta ei tätä enää, kiitos! 

[/quote]

Kannattaisi ehkä vaihtaa suoraan koulua jollain verukkeella. Ei tuosta tule normaalia ilmapiiriä enää..

Hienoa, että asiat etenevät! Tietysti kaikki vie aikansa, mutta suosittelen, ettette jää liian pitkäksi aikaa odottamaan. Siis ilmoitatte vaikka kouluun (jos ei ole jo ilmoitettu), että jos kiusaaminen ei lopu, on pakko vaihtaa koulua. Se ehkä herättää vähän ajattelemaan. Ja mieleeni tuli, että voisiko koulua vaihtaa vaikka jo alkukeväästä, jos ei näinä lähikuukausina mitään tapahdu? Siis jos ei tapahdu, tuskin tapahtuu jatkossakaan. Lapsipuoleni muutti meille asumaan aikanaan keväällä, oli aika traumaattisiakin kokemuksia takana, ja jotkut asiantuntijat suosittelivat, että tenttii vaan kotona loppukevään ja syksyllä kouluun. Päätimme toisin, ja uudessa ympäristössä lapsi toipui ja sai heti hieman kavereita. Kesäkin oli ihan erilainen kaverin kanssa kuin jos olisi yksin miettinyt ja murehtinut miten syksyllä pärjää uudessa koulussa. Siis tilanne nyt oli aika eri kuin teillä, mutta mitään sellaista "henkistä estettä" en näkisi sille, että pääsisi uuteen kouluun jo aiemmin. En lukenut ihan kaikkia viestejä, mutta ip-kerhosta päättelin, että lapsi on aika pieni, ja hänelle esim. joku puoli vuottakin on pitkä aika piinaa. Kaikkea hyvää teille!