Mitä tekisit, jos miehesi palkka olisi 3000€/kk?
Kommentit (34)
No rahat riittäis noin 500 e paremmin kuin nykyään. Helpottaisi tosi paljon elämää.
Jos mies tekisi kokoaikaisesti töitä nii tuohon päästäisiinkin, nyt opiskelijataloudessa olisin äärimmäisen tyytyväinen. Mutta jos tuo olisi miehen kk palkka viiden vuoden päästä niin vaihtaisin miehen paremmin tienaavaan.
Olen ehkä paska ihminen, mutta kyllä rahalla on väliä ja uskallan sen ääneen sanoa. En itse ole korkeasti koulutettu, mutta yksi kriteeri miehen valintaan on ollut se, että hän on hyvin tienaava "aikuisena". Antaa vapauksia elämään se. Haluan matkustella ja elää ns. helppoa elämää rahallisesti.
Katsoisin hintalappuja kaupassa nykyistä tarkemmin. Vähemmän saisi kuin tällä hetkellä.
No esim. tänään olen lukenut kirjaa ja syönyt kakkua, nukkunut päiväunet ja sen sellaista.
Jatkaisin ihan tällä samalla linjalla.
Jos näin olisi, joutuisin tekemään enemmän töitä. Meillä on iso, harrastava perhe, ja rahaa menee. Tai sitten joutuisimme myymään mökin. Ilman muuta pärjäisimme tavalla tai toisella. Omat tuloni ovat tällä hetkellä n. 3000 euroa kuukaudessa, teen nelipäiväistä viikkoa. Eli olisi realistinen ajatus tehdä enemmän töitä. Huonommin voisimme kyllä sitten perheenä.
minun mies saa vähemmän, opettajana. rakastan sitä täysillä, minäkin saan alle 3000 euroa joten ihan hyvin pärjätään.
Outo raja on asetettu palkkakeskustelun aiheeksi. Tuollainen palkkahan on karvan alla keskiansion. Eikä olisi parempi kysyä janan toisesta ääripäästä, hyvinansaitsevien tai hyvin huonosti ansaitsevien? v. 2012 ansiot menivät näin, kertoo Tilastokeskus:
Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012
30.8.2013
Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012. Kokoaikaisten kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio oli miehillä keskimäärin 3 840 euroa ja naisilla 2 994 euroa. Mediaaniansio oli 3 026 euroa, miehillä 3 474 euroa ja naisilla 2 674 euroa.
IIKK!!!!!! Miksi nämä ämmät aina puhuvat ukkojensa palkoista. OTTAKAA VASTUU ihan itse omasta elämästänne. IIKKK!!!!!! Maailma ei muuksi muutu niin kauan kuin tällaisia aivokääpiöitä sikiää.
Siirtäisin sille enemmän laskuja maksettavaksi. Nyt saa tonnin vähemmän.
Kahden lapsen yh:na olen perhettä vienyt eteenpäin ihan hienosti ilman että edes olisi ollut miestä tienaamassa 3 tonnia. Ja nauttinut itsemääräämisoikeudestani. Kolmella tonnilla en kyllä edes ottaisi tähän miestä notkumaan:-). Enkä itse asiassa isommallakaan summalla. Eka lapsi jo yliopistolla, toinenkin kohtsiltään. Pian vieläkin vapaampi! Jei.
Itkisin kurjuutta hetken aikaa. Sen jälkeen keskeyttäisin opiskeluni ja palaisin töihin.
Teen nyt lyhennettyä listaa, niin tekisin varmaan täyttä. Enkä asuisi niin isossa talossa kuin nyt. Varmaan asuttaisiin kerrostalossa taikka jossain maaseutukaupungissa. Elämä olisi vähän toisen näköistä ja mä joutusin ottamaan enemmän vastuuta elatuksesta kuin nyt.