Miehestäni..
Mulla on miesystävä jonka kanssa olen ollut jo muutaman vuoden. Tää mies on miellyttävä käytökseltään, hyvin avulias jahka apua osaa joku pyytää; itse hän ei oikein tajua apua tarjota, tulee lasteni ja muiden elämässäni tärkeiden ihmisten kanssa todella hyvin juttuun. Ei koskaan sano rakastavansa minua, tykkäävänsä kylläkin, mutta jotenkin tuo kuitenkin tunteensa ilmi teoillaan ja olemisellaan.
Hän ei myöskään seksin aikana ole puheliasta tyyppiä, lähinnä sellainen hiljainen puuhailija. Itse taas nautin "ääntelystä", siis kerron jos tuntuu hyvälle tai muuta. Sanon myös miehelle aina silloin tällöin että haluan häntä. Tuosta on nyt tullut mulle vähän tyhmä kynnyskivi; mies ei koskaan sano haluavansa _minua_. Asiasta on aiemminkin puhuttu, mies sanoi että hänestä se tuntuu tyhmälle sanoa tuollaisia ja että hän haluaa mua koko ajan.
Otin tuon ohimennen puheeksi jälleen viikonloppuna, sanoin miehelle haluavani häntä, ja mies ei sanonut siihen mitään. Kerroin hänelle, että haluaisin kuulla hänen haluavan nimenomaan juuri minua, mulle vaan on tärkeää kuulla sellainen asia joskus. Ja jatkoin kysymyksellä, että eikö se hänestäkin tunnu hyvältä kun kerron haluavani häntä? -vastaus siihen oli "kyllä", mutta sen jälkeen oli hiljaista. Mies ei sanonut mitään, mutta koitti selkeästi viritellä mua tunnelmaan.
Mä olen jotenkin niin loukkaantunut, että edes suoraan pyytämällä en saanut häntä sanomaan että haluaa juuri mua.
Tiedän toin olevan joillekin kovin vähäpätöinen juttu, ja kun katsoo kokonaiskuvaa, eihän se varmaan kovin iso olekaan, mutta jotenkin tuo hiljaisuus loukkaa ihan hirvittävästi.
Kommentit (9)
Mitä sitten kun saat miehesi sanomaan mitä SINÄ haluat hänen sanovan. Olet ihan samalla tavalla tyytymätön häneen vaikka saisit kalastettua sen mitä SINÄ haluat kuulla.
Turhanaikaista ylitulkintaa ja analysointia sekä muokkauspyrkimystä.
Sinun pitää ymmärtää, että kaikki eivät halua puhua kuten sinä!
Jos miehestäsi tuntuu typerältä jankata, kuten sinä jankkaat haluamisiasi, eikö ole parempi, että hän jättää lässyttämättä sinun toivomasi lauseet?
Anna olla ja onnellinen, jos muuten menee hyvin. Kohta ukko nostaa kytkintä, jos painostat häntä puhumaan jonkun tietyn kaavan mukaan!
Tuollaisten asioiden sanominen ja puhuminen eivät vain tunnu hänestä luontevalta. Mä en todellakaan pidä puhumisesta ja ääntelystä seksin aikana, enkä myöskään ikinä ole sanonut kellekään haluavani häntä vaan pikemminkin osoitan sen teoilla. Jos puolisoni alkaisi väenvängällä vaatia tuollaista minulle epäluontevaa käytöstä, olisi se mielestäni vain ärsyttävää ja todennäköisesti tappaisi seksihalut kokonaan. Tai saisi viemään ne seksihalut johonkin toiseen osoitteeseen, missä saisi käyttäytyä kuin itse haluaa.
Mun mielestä myös turhaa jankata tuollaisesta. Olishan se kiva kuulla, että mies haluaa tai pitää mua maailman kauneimpana tai mitä hyvänsä ihanaa, mutta jos se ei tule luonnostaan, se ei vaan tule. Mä en myöskään ole ite mikään sängyssä kälättäjä, eikä mulla ole tarvetta huudella haluamisiani, mutta miehelläni on. Minusta se on kiusallista - mä yritän vääntää makaronilaatikkoa, ja yks tulee korvan juureen supattamaan, miten hän haluaa juuri mua. Viimeksi totesin, että jos et nyt ota välittömästi pakkia ja tuki turpaas, saat paistinpannusta päähäs. Mä oletan, että tässä kun virallisesti ja julkisesti parisuhteessa ollaan ja eletään 10. vuotta, että ne himot ja halut kohdistuu just minuun, eikä sitä tarvi erikseen mainostaa. Jos nyt käviskin niin, että ne alkaisi kohdistua johonkin muualle, silloin olisi ihan kohtuullista ja reilua mainita asiasta mulle.
Mä veikkaan, että miehesi kiusaantuu tuosta sun jankutuksesta, eikä siksi sano mitään.
minäkään en sano miehelle tuollaisia asioita, se vaan ei onnistu minulta, varmaan jotain peruja lapsuudesta, meillä ei tunteista, tarpeista tms. puhuttu, rakkauttakin näytettiin teoilla. Ei se mitenkään hyvä asia ole, mutta kun on sellaiseen kasvanut, niin ei siitä noin vain pois pääse, ei ainakaan pakottamalla. Itse menisin ihan lukkkoon, jos mies pakottaisi sanomaan jotain tuollaista.
Vaikuttaa lupaavalta mieheltä. Ehkä hän osoittaa haluavansa sinua teoin ei niinkään sanoin. Kiihottuu hyvin ja kestää hyvin?
Sanat on vain sanoja. Pienet arkitset teot ratkaisee.