Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin täytyy todistella jatkuvasti kiireisyyttään?
04.11.2013 |
Sanotko kavereillesi usein, että sinulla on kiire, vaikka oikeasti et vain halua/jaksa nähdä toista? Minulla on pari kaveria, joista olen alkanut miettiä, onko heillä todella aina niin kiire, vai keksivätkö vain syitä koska haluavat syystä tai toisesta päästä näpäyttämään.
Alkavat siis luetella kiireisiä menojaan, jos kysyn mennäänkö kahville joku päivä. Itse luettelen ennemmin ne vapaat ajat, ja kyllä lähes aina liikenisi aikaa vaikka pulen tunnin tai tunninkin kahvihetkelle.
Pitäisikö se menojen luettelu ymmärtää nyt niin, että seuraani ei haluta, mutta sitä ei haluta sanoa suoraan?
Kommentit (10)
Olen monesti miettinyt just tota samaa. Kun kaveri valittaa kiirreisyyttään juuri silloin, kun olemme sopimassa tapaamisesta, tulee sellainen olo, että se ei oikeastaan tahdokaan tavata mua vaan ne muut menot menee mun edelle.
Monet pitää kiirrettä ja täyttä kalenteria jotenkin menestyksen merkkinä. Minusta se tuntuu välillä vähän säälittävältä, jos oma arvo määräytyy menojen lukumäärän mukaan ja hoppua pitää vielä toitottaa kaikille. Toisinaan taas tulee vähän loukattu olo, kun muut kertoo täysistä päivistään ja itse yrittää pitää huolta yhteydenpidosta. Luulen, että minulla vielä on ihan yhtä paljon tekemistä, en vain paisuttele sitä sillä tavalla ja jos olen sopinut jonkun kaverin kanssa menon, se aika on varattu sille kaverille eikä kalenterin selailulle ja päivittelylle.
Suhtaudun aina tosi nihkeästi, kun joku valittaa itse aiheutettua kiirrettä. Ihan eri juttu jos on vaikka sairaus lähipiirissä tai muu hyvä syy sille, että elämä on äkillisesti muuttunut hosumiseksi. Minusta jatkuva kiire on vain huonoa organisointikykyä ja puuttelista taitoa keskittyä asiaan kerrallaan. Siksi olenkin ottanut tavakseni tokaista kiireiselle, että no, sehän on priorisointikysymys ja ota yhteyttä sitten, kun sulla on aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:22"]
Olen itse huomannnut, että ne kaikkein kiireisimmät on niitä, jotka ovat työttömiä tai eläkeläisiä. Jos on yksikin meno viikon aikana, ei tapaaminen mahdu kalenteriin, kun ei jaksa niin monia menoja... Itse käyn kokoaikatyössä ja pystyn sovittamaan tapaamisia helpommin...
[/quote]
Enpä ole huomannut tuollaista. Sen sijaan se oletus, että työtön tai eläkeläinen olisi jotenkin aina saatavilla ja milloin vain käytettävissä, saattaa hyvinkin aiheuttaa tuollaista käytöstä. Kiva, että sinä ehdit tavata ihmisiä. Monet eläkeläiset ei muuten oikeastikaan jaksa sellaista juoksemista kuin nuoremmat tai terveemmät.
No hyvänen aika, jos on aikaa, niin jotkut luulevat vielä laiskaksi! Ja sitä leimaahan ei kukaan halua.
Tai sitten sanomalla, että on kiire. torjutaan mahdolliset avunpyynnöt. En nyt millään ehdi tulla auttamaan sinua kirjahyllyn siirrossa, kun on niin paljon muuta tekemistä. Siis vaikka löhöilyä sohvalla tai istumista kuppilassa kaljalle.
Sitten on tietysti ne, joilla todella on paljon tekemistä, mutta joilta kuitenkin liikenee aina hetki kuunnella huolia tai poiketa siirtämään se kirjahylly. Tietysti tällaiset avunannot ovat molemminpuolisia. On helppo pyytää apua, kun tietää, että voi sopivassa tilanteessa itsekin auttaa. Nuo semikiireisethän ottavat kyllä mielellään apua vastaan, mutta itse eivät kyllä auta koskaan, joten toisellakin osapuolella saattaa olla "kiire".
Kiire on sekä työelämässä että sen ulkopuolella ylivoimaisesti hyväksytyin tekosyy olla tekemättä jotakin, jota ei halua tai osaa tehdä. Vaikea on sanoa pomolle tai kollegoille, että ei huvita, en katso arvolleni sopivaksi, tehkää te muut. Mutta kun on siis niiiiin kauhee kiire, niin sehän menee läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä valitan kiireisyyttä, että kaveri tajuaisi että tahtoisin kyllä nähdä, en vaan ehdi.
Eikä kyse ole siitä, ettei mun kalenteristani löytyisi vapaata aikaa sitä puolta tuntia. Vaan siitä, että kun näen minulle tärkeitä ihmisiä, haluan että mulla on myös aikaa ja voimia keskittyä heihin ja olla läsnä siinä tilanteessa. Ei niin, että töistä väsyneenä raahaudun jonnekin kahville ja mielessä pyörii koko ajan muut asiat, ja siitä viimeistään tunnin kuluttua täytyykin singota jo jonnekin muualle.
Mulla täytyy olla myös sitä ohjelmoimatonta aikaa kalenterissa, että pystyn ja jaksan oikeasti olemaan läsnä muille ihmisille. Jos mulla on tasan yksi tunti viikossa aikaa olla yksin tekemättä yhtään mitään (siis edes kotitöitä, nukkumista tai työkyvyn kannalta välttämätöntä liikuntaa), rentoutua ja selvitellä ajatuksiani, en mielestäni tee väärin jos pidän siitä kiinni enkä siihenkin bookkaa treffejä jonkun kanssa (vaikka tätä ihmistä haluaisinkin nähdä).
Tarkoitan juuri tätä...Itsekin käyn töissä ja on kaksi pientä lasta, harrastuksia ja muuta. Enkä todellakaan ole kerjännyt mitään apua keneltäkään. Nämä kiireestä valittajat ovat usein muuten sellaisia, jotka itse tekevät aina enemmän kuin pyydetään, välillä tosi aggressiivisestikin eikä heille edes uskalla sanoa ei kiitos. Sitten valittavat marttyyreina miten heitä käytetään hyväksi, kun joutuvat tekemään kaiken.
Näiden jälkimmäisten tapausten tapaamista olen jo vähentänyt ihan suosiolla.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:26"]
Olen monesti miettinyt just tota samaa. Kun kaveri valittaa kiirreisyyttään juuri silloin, kun olemme sopimassa tapaamisesta, tulee sellainen olo, että se ei oikeastaan tahdokaan tavata mua vaan ne muut menot menee mun edelle.
Monet pitää kiirrettä ja täyttä kalenteria jotenkin menestyksen merkkinä. Minusta se tuntuu välillä vähän säälittävältä, jos oma arvo määräytyy menojen lukumäärän mukaan ja hoppua pitää vielä toitottaa kaikille. Toisinaan taas tulee vähän loukattu olo, kun muut kertoo täysistä päivistään ja itse yrittää pitää huolta yhteydenpidosta. Luulen, että minulla vielä on ihan yhtä paljon tekemistä, en vain paisuttele sitä sillä tavalla ja jos olen sopinut jonkun kaverin kanssa menon, se aika on varattu sille kaverille eikä kalenterin selailulle ja päivittelylle.
Suhtaudun aina tosi nihkeästi, kun joku valittaa itse aiheutettua kiirrettä. Ihan eri juttu jos on vaikka sairaus lähipiirissä tai muu hyvä syy sille, että elämä on äkillisesti muuttunut hosumiseksi. Minusta jatkuva kiire on vain huonoa organisointikykyä ja puuttelista taitoa keskittyä asiaan kerrallaan. Siksi olenkin ottanut tavakseni tokaista kiireiselle, että no, sehän on priorisointikysymys ja ota yhteyttä sitten, kun sulla on aikaa.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin voimme nähdä, vai onko sinulla niin kiire ettemme voi nähdä ollenkaan?
Voisiko kysymyksen muotoilla noin?
Mä tajusin vasta tuosta pyykinviikkausketjusta, että mulla on vielä kiireempi kuin luulin. En ehdi nyt vastaamaan, koska viikkaan pyykkejä.
Olen itse huomannnut, että ne kaikkein kiireisimmät on niitä, jotka ovat työttömiä tai eläkeläisiä. Jos on yksikin meno viikon aikana, ei tapaaminen mahdu kalenteriin, kun ei jaksa niin monia menoja... Itse käyn kokoaikatyössä ja pystyn sovittamaan tapaamisia helpommin...